United States or Faroe Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä vakava pyyntö herätti kaikenmoisia ajatuksia kapteenissa. Sanaa sanomatta vei hän vieraansa velivainajansa kuolin-kamariin ja käskettyänsä herrat istumaan, katseli hän heitä. "Luultavasti on kysymys eilisestä onnettomasta tapauksesta?" kysyi hän.
Kapteeni seisahutti hevoisensa ja kysyi, mihinkä nyt olisi kaupungissa ajettava. Hän vähän hämmästyi, kun viskaali esitti, että hän siirtyisi yksin-istuttavista kääseistään hänen viereensä. Viha oli taaskin saada voiton kapteenissa, mutta hän hillitsi sitä; hän oli päättänyt tehdä, mitä ruununmiehet hänelle käskivät, siten osoittaaksensa, ettei hän pelännyt mitään, että hän oli viatoin.
"Viinaa! viinaa! Tiesinhän minä, että on siinä kapteenissa tuntoakin. Hänen käy sääliksi muijaa, joka ei ole saanut kastettakaan viinaa..., joka tuskin enää muistaa, miltä tuo jumalien juoma tuleekaan". Tähän tapaan lörpötteli nyt ämmä, ja entistä vauhtia pieksi hän kieltänsä, sillaikaa kun hän kapteenin avulla nosti kääsit ojasta maantielle.
Oliko tytär aiottu serkkunsa kostajaksi? Oman tyttärensä kauttako kapteeni oli rangaistava rikoksistaan? Siltäpä näytti. Semmoista tuskallista tunnetta kuin se, minkä nämä Amandan sanat saivat aikaan kapteenissa, ei ollut hän koskaan ennen tuntenut. Noissa sanoissa: "Kaarle elää" oli rangaistus; mutta rangaistuksen kärki se se salausi siinä, että nämä sanat olivat hänen oman tyttärensä.
"Te itse! oi Jumala! minun isäni on murhaaja!" Kapteeni oli rikoksissa harmaantunut. Hänen omantuntonsa ympäri oli kovettumistaan kovettunut jää; nyt oli tähän paksuun jäähän reikä sattunut, ja siitä reijästä oli viha ja veri päässyt painamaan tuota vähää, mikä kapteenissa enää omantunnon tapaista oli. Mutta Amandan viime sana "murhaaja!" se tukki reijän.
Vesirikkaat purot, kukoistavine reunoineen, kohisivat ja kumpusivat saman kuohuavan elinvoiman vaikuttamana joka nähtävästi saattoi lepän, raidan ja koivun silmikot puhkeamaan ja joka antoi tunturipojalle vilkkaat, iloiset liikkeensä, reippaan puheensa, säkenöitsevät silmänsä ja keveät askeleensa. Inger-Johannalta tuli kesän kuluessa kirje, jonka sisältö herätti kapteenissa uutta innostusta.
"Ja nyt olen palannut teidän luoksenne tänne kotiin, ja mielessäni on enemmän surua kuin voin sanoa teille tai selittää, niin tuskaa täynnä." Seurasi hiljaisuutta, ja sen kestäessä liikkui kapteenissa eriskummaisia tunteita: "Sitäkö ... sitäkö arvelet ... että me emme sinusta pitäisi ... emme sinun parastasi tahtoisi... "No niin! Voi olla, että taas myöhemmin en pidä tekoas aivan oikeana...
Mutta kapteeni sanoi: sulkekaa kapakat, ja joka ei teidän käskyjänne tottele, se vangitkaa ja tuokaa tänne! Ja kohta levisi hänen kaartinsa yli koko kaupungin eikä kapakkoihin olisi enää millään miesvoimalla kukaan päässyt. Tämä manööveri osotti Hinkin mielestä kapteenissa niin suurta viekkautta, että hän oli melkein taipuvainen senjohdosta antamaan sille anteeksi oman täydellisen mieshukkansa.
"Miltäs minä nyt mielestäsi näytän?" kysyi kapteeni äkkiä, seisahtuen Helmin eteen. Kapteenissa itsessäänkin oli jo tietämättään hiukan lapsellisuutta. "Ohhoh! Olethan nyt jo oikein komea ukko. Arvasinhan minä sen. Eikös nyt ole jo vähän parempi?" sanoi Helmi päätään kohottaen. Kapteenia nauratti, vaikkei hän ollut tuntenut sen tarvetta kymmenkuntaan vuoteen.
Tämä tapaus, niin vähäpätöiseltä kuin se näyttikin, herätti kapteenissa suurta kummastusta, sillä hän oli huomannut, että sama henkilö jo kolme kertaa oli kulkenut hänen ohitsensa. Ihmeellinen teiden yhteen-sattuminen. Mutta eipä siinä kyllä.