Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. toukokuuta 2025
"Capparis capparis" Kiusasi vähän, kun ei jaksanut muistaa lajinimeä, mutta siihen se unohtui sitte koko kasvi, ja kukista muodostuivat ensiksi silmät, suuret, harmaat ihmissilmät tyynet, kuni umpilammin pinta kesäisenä iltana. Silmien ympärille kasvoi sitte vähitellen kalpeat, lapselliset kasvot; ja nuo silmät ne niin ujosti, mutta kuitenkin luottavasti katselivat Iisakkia.
"Niinkö lienee", jatkoi Iisakki, kerran päästyään tuntoaan keventämään. "Silloin minä näin, kun Koskenalustan Antti ylhäältä saapui lautalla... Pahoin järkytti mieltäni, tuntooni iski kuin kirveellä, mutta en kenellekään osannut sanoa, mitä ajattelin. Eipä ymmärtänyt Hannakaan... Olisi Anttia sillä kerralla kieltänyt kosken alle lähtemästä..." Saarnamies säpsähti ja katsoi Iisakkia pitkään.
Iisakkia muistuttivat ne kirjavine pukuineen ja helakoine päivänsuojineen joulunäyttelyyn asetetuista nukkeparvista, vaikka nuket pysyivät vaiti, mutta nuo tuon tuostakin nauraa kikattivat oikein sydämellisesti ja olivat niin ihmeen iloisia ja vallattomia. Tervettä ja miellyttävää väkeä se oli, vaikka vähän kömpelömäistä ja tapoihin sidottua, tuo tyttöjen joukko.
Vaikka tulva olikin alentunut, roiskahteli vieläkin sen kylkiin iskevistä laineista vaahto kallion räystäälle saakka... Sen kallion kupeella oli nuoren miehen hauta! Hannaa vähän puistatti, kun hän muisti Niilo Iisakkia ja niitä toisia, jotka lautan hajotessa painuivat kallion kyljessä pohjaan. Hän katseli ylöspäin, mutta lauttaa ei vielä näkynyt.
Saarnamies istui synkissä mietteissä. Hänestä tuntui, että kaikki se työ, jota hän oli Jumalan kunniaksi tehnyt, olikin ollut itsepetosta. Hän tarttui Iisakkia kaulaan ja puhui pakahtuvan sydämensä puhtaaksi. Heikin puolta hän oli pitänyt... Heikki oli häntä pyytänyt vaikuttamaan Iisakkiin. "Maallisen elämän... maallisen onnen vuoksi!"
Lauttamiehet, jotka kuulivat perämiesten keskustelun, sanoivat: "On vainkin näin korkean tulvan ollessa ennenkin Korpikoskelle uskallettu." Ja muun puheen puutteessa he alkoivat leikillään syyttää Iisakkia arkuudesta, kun ei enää uskaltanut perämieheksi lähteä. "Vanhuus tulee", sanoi Iisakki, "eivätkä silmäni enää ole niin tarkat kuin ennen.
Mutta hän ei isälleen kuitenkaan mitään puhunut epäilyksistään. PARIN viikon päästä saapui Nuottaniemeen tieto, että Kero-Pieti, joka yhä makasi huonona sairaana, oli toivonut Iisakkia puheilleen. Se oli Iisakille mieluinen uutinen, sillä hän tiesi Paloniemen Heikinkin vielä viipyvän saarnamiehen vuoteen ääressä. "Jumala auttaa minua tuskassani", sanoi hän tyttärelleen.
Erehtynyt oli Heikistä, niin hän nyt myönsi. Oli ehkä erehtynyt monesta muustakin, joiden sydämeen luuli näkevänsä eikä nähnytkään kuin silmiin asti! Iisakkia hän oli pitänyt vähäuskoisena, joskus heräämättömänäkin, joka vain kunnian vuoksi koetti näytellä kristittyä... Eikö hän ollut puhunut ja opettanut, niinkuin raamattu neuvoi ja omatunto opasti?
Kotiin mennessään poikkesi Matti naapurinsa Mäkilahden Iisakin taloon, jonka kanssa oli hyvä ystävä, vaikka Iisakki oli körttiläinen. Tälle Matti nyt selitti vasta kuulemansa asian ja pyysi Iisakkia mukaansa Järvelään.
Hän ei enää koskaan ollut niin iloinen kuin silloin, kun Niilo Iisakki eli. Silloin hän laski leikkiä, ja joskus iltaisin he koettelivat voimiaan. Mutta erinomaisen hellä hän oli Hannalle ja puhui lempeällä äänellä. Hanna arvasi isän murehtivan Niilo Iisakkia, mutta hän ei koskaan puhunut siitä Hannalle.
Päivän Sana
Muut Etsivät