United States or Poland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Enkelit vastaavat: hän on kelvollinen, sillä hän on eläessään oppinut luopumaan pellostaan ja karjastaan ja kodistaan ja lapsistaan, ja vieläpä on oppinut omien kättensä työllä palvelemaan niitä, jotka ovat kaiken tämän häneltä riistäneet. Kinturi itkee ja antaa sydämmestään viimeistenkin herrasvihain mennä. Mutta vielä hän kerran siitäkin unesta heräsi tuskalliseen hengästykseensä.
Mistä hän puhui, heidän ensi kerta puhellessansa toistensa kanssa, sitä en oikein varmaan tiedä, ainakaan en voisi sitä paperille panna. Minä pelkään että se oli hyvin itsekästä, niinkuin lasten puhe ylipäänsä on hän puhui itsestään ja tädistään, ja kodistaan ja ystävistään, joiden joukossa Clemmy oli etevin. Clemmy oli sama tyttö, joka oli Kenelmiin mieltynyt.
Semmoinen vakavuus, joka teki hänet harvapuheiseksi, vieläpä niinkin, että hän joskus oli koko päivän vaiti. Silloin hän, iltaraikkauden lähetessä kylmäähän ei enää tullut istuutui hyvin mielellään Adelsvärdin syliin, kun he olivat kätkeytyneet puutarhan äärimmäiseen sopukkaan, ja pyysi suurta ystäväänsä kertomaan kodistaan ja millaista elämä oli siellä kaukaisessa maassa.
Samana päivänä katosi se mies kodistaan, rupesi karkulaiseksi; hänen nähtiin sitten joskus täällä, joskus tuolla kuljeksivan, pelollisena, arkana, yön pimeydessä, myrskyissä, lumipyryissä kaikkia ihmisiä hän pakeni, ei vastannut kenenkään puheesen. Missä hän lepäeli? Millä hän eli? sitä ei tiennyt kukaan. Yksi hänen veljensä asuu maamme tuonpuolimaisella rajalla, varakas, perheellinen mies.
Pimeissä piiloissansa, Väsyneenä vaivoissaan Asuu meidän köyhä kansa, Tietämättä kodistaan. Sinn' ei valo ijäisyyden Pääse; nääntyä he saa Valon luojat, ihmisyyden Laaksot kiirein nostakaa! Haudalla. Kas kukkaisia haudalla Snellman'in kukoistaa: Ne sydämensä reunoilta Tää kansa laittajaa, Tää kukkain aik' on keväinen, Yks kasvaa toisen vierehen.
Ukko kertoi nuoruudenmuistelmiaan, miten hän oli tuntureilla metsästellyt ja kuinka hän usein jälkeenpäin vanhanakin oli toivonut pääsevänsä noille metsästysmaille. Vanha Pekkalainen harmitteli, ettei hän ollut koskaan siellä käynyt, vaikka ne seudut olivat vain muutaman päivän matkan päässä hänen kodistaan.
Vanhoissa ylimysperheissäkin hän oli hyvä tuttu ja liikkui siellä kuin kotonaan. Hän oli niin sanottiin niissä piireissä todellinen jalokivi, vaikkakin vielä hiomaton. Mutta hänen sukuperäänsä ei kukaan välittänyt tiedustella. Eikä hän itse mielellään puhunut kodistaan.
Kirjeet olivat niin hänen tapaisiansa reippaita, leikillisiä lippusia, läpi läpeensä viatonta pilaa ja päättyivät kaikki hänen ylistykseensä, miten erinomainen hän oli, miten hyvä, miten hellä hänelle ja huolekas ja miten onnellinen hän itse oli ja samaan suuntaan ihan loppumattomiin. Sitten seurasi kirjeitä hänen uudesta kodistaan.
Kyttyräisen koti löydettiin pikemmin, kuin oli uskallettu toivoakaan. Mutta hänen karkoittamisensa luolastaan oli ollut kova tehtävä. Oli melkein varma, että ryövärit matkalla kodistaan järvelle kulkivat puroa tai sen rantoja pitkin. Setä ja Ville soutivat siis puroa ylös huolellisesti tarkastellen rantoja, näkyisikö missään poluntapaista.
Eräässä myöhemmässä kirjeessä, jossa hän myöskin puhuu heidän tulevasta kodistaan lausuu hän: "Minä niin kaipaan valoa ja lämpöä; minun henkinen elämäni tarvitsee sitä yhtä paljon kuin ruumiillinen olemassa olonikin. Kun nyt pääsemme uuteen kotiimme, niin aurinko pilkistää siellä sisään kaikkiin niihin huoneisiin, joissa me enimmäkseen tulemme oleskelemaan. Kunpa nyt voisimme oikein iloita siitä.