United States or Marshall Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ne kirkaisivat kimakasti ja peittivät silmänsä. Pojat ohjasivat keikkoja, olivat polvillaan takana, huulet yhteen nipistettyinä ja toinen jalka vihaisesti lunta ilmaan pyryttämässä. Ne olivat panneet toimeen mäkiretken, kutsuneet tyttöjä ja tulleet kelkkoineen heitä noutamaan k:lo 3 iltapäivällä. Arthur oli pannut mäkiretken toimeen ja kutsunut Ellin.
Isäntä veti piipustaan savuja äkäisesti, ikäänkuin nielläkseen karvaan palan, joka oli kurkkuun tarttunut... Mutta samassa hän kuuli poronkellojen kalkatusta pihalta, ja kun hän nousi sivuikkunaan katsomaan, näki hän useita poroja saapuneen kelkkoineen.
Täällä oli suoja, päivä paistoi ja lapset hurauttivat kelkkoineen mäenrinnettä alas aina riihen luokse pellolle. "Onko ne sammakoita?" kysäsi jäätehinen. "Suuri Jäätehinen, koipikaamme tiehemme, täällä on vaarallista viipyä", varoitti mustapeikko. "Ne eivät ole sammakoita nuo tuolla mäenrinteellä, ne ovat ihmislapsia."
Mutta emäntä oli kelkkoineen toimessa. »Näin me tässä mennään, ihan kuin ei mitään», supatti hän. Vaan väsytti taas niin, että piti vielä siinä portille pääsemässä levähtää. »Hun, huh. No eihän tässä ole kuin tämä nikara. Kylläpä siinä olikin kinosta. Tuota toista puolta olisi päässyt paremmin. No päästyhän on tästäkin, eikä tässä ole kuin tämä nikara.»
Oivallista, siitä minä olen huvitettu sanoi Iines, joka oli tunnettu luokkansa parhaaksi luisteliaksi. Ruokasalissa he joivat sitte kahvia ja söivät joulukaakkusia ja torttuja, ja sitte koko joukko lähti iloiten kelkkoineen, potkureineen ja luistimineen rantaan.
Ja mökin näkyville tultuaan hän porhalsi täyteen juoksuun ruumis pystönä ja kaula kaarevana kuin olisi ollut mikäkin orhi. Ja täyttä juoksua lasketti pihalle asti kiertäen kaaressa kelkkoineen mökin oven eteen, johon pysähtyi kääntäen sivulle päätään ja katsoen äitiä, joka seisoi mökin ovella odottamassa. »Iikka raukka», lausui äiti. Sitä Iikka juuri odottikin.
Luultavasti pitivät he häntä Ruotsin kuninkaan lähettämänä sanansaattajana. Ei kukaan aavistanut oudon matkan oikeaa tarkoitusta. Bertelsköld katsahti taakseen; hänen ratsumiehensä olivat kelkkoineen vielä hyvän matkan jälempänä. Hän lähestyi rannalla olijoita ja kyseskeli tietä Odenseen, uskotellen olevansa lähetetty rauhaa tekemään. Uutinen täytti ilolla kaikkien mielet.
Heikistä erottuaan oli Yrjänällä kyllä vaivalloinen matka kelkkoineen, jota hän kiskoi läpi metsien kun ei tahtonut kulkea ajettuja teitä; hän näet, kuten suomalaiset yleensä, pelkäsi kohtaavansa jotakin pahaa. Sillä tavoin hänen matkansa kävi vaivalloisemmaksi ja siihen kului suotta pitkä aika; mutta metsässä hän tunsi olevansa kuin kotonaan eikä pelännyt.