United States or Nepal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun sitten oma hevonen oli vaihdettava kyytihevoseen ja kun oma hevonen lähti hynttäisemään tutulle kotimatkalle ja renkipoika viimeisen kerran katsahti taaksensa, silloin Heikistä tuntui niin yksinäiseltä ja surulliselta, että hän olisi ollut valmis itkuun purskahtamaan niinkuin lapsi. Miten kummallisia nämä tunteet olivatkaan!
Eevi ei tiennyt kerrassaan mitä tehdä, niin onneton oli hän siitä. Sen sijaan, että Elsa olisi iloinnut sen onnen suuruudesta, jota Eevi kirjeessään hartaasti oli kuvaillut, tuli arveluja, kysymyksiä ja vastaväitteitä jos jonkinlaisia. Olikohan Eevi todella rakastunut? Eikö se ollut erehdystä kaikki? Pitäisikö Eevi Heikistä yhtä paljon, jos kaikki häntä moittisivat ja vastustaisivat?
Jos häntä kukaan tässä häiritsi, niin olipa se hänestä, kuin olisi jotakin hänen sydämessään vetäynyt kokoon ja jotakin siinä kiiruusti kätketty muille näkymästä; ja kun hän rupesi tutkistelemaan, mikä tämä kätketty oli, niin löysi hän sydämensä syvimmästä pohjukkeesta Heikin kuvan. Tämä tapahtui hänelle ens kerran samana ehtoona, jona hän pappilassa oli päivällä kuullut eukon mietteet Heikistä.
Eukko, joka puhuen kapteenin onnettomuudesta, oli unohtanut lausua mitään Heikistä, kertoi nyt täydellisemmästi, mitä hän tiesi. Matti kuunteli uuteliaasti. Mutta kun eukko pääsi kertomuksessansa siihen kohtaan, jossa poika kiipesi uunille, niin silloinpa säntäsi Matti eukkoonsa ja oli kuristaa hänet. "Tiedätkö, sen lempo! mitä olet tehnyt?" huusi hän julmistuneena.
Ja että hän oli ihan säälimättä antanut tapaukselle sen nimen mikä sille tulikin. Heikistä se oli sentään jotakin muuta kuin miksi Olli sitä ajatteli. Se oli tapaus, jolla oli vuosikausia takanaan, jolla oli syvät syynsä, suuri merkityksensä, jota ei voinut selittää yhtenä eikä kahtena iltana.
Viimein Heikki vielä kerran pyysi nöyrästi anteeksi ilkeän käytöksensä ja Pynnöläinen kyyditsi hänen saman paikan kohdalle, mistä ottanutkin oli. Sen enempää ei puhuttu eikä pakistu Töyryn Heikistä. Ei pidetty hänelle mitään sen pitempää vihaa, vaan päinvastoin sai hänkin kutsut häihin. Tavan mukaan menivät sulhanen ja morsian kolmantena kuulutus-pyhänä kirkkoon.
Kun Heikistä pitäjällä puhuttiin pahaa, jota myöskin sattui, ei se tosin tullut Eevin kuuluville; mutta kihlauksesta sattui hän kuulemaan vähemmänkin edullisia arveluja.
Heti sen sanottuaan hän tuli levollisemmaksi. Kuului enää vain hiljaista ja tasaista tihuuttamista. Niin no sitten, sanoi Heikki painokkaasti. Avioliitto oli nyt mahdoton hänenkin mielestään. Se oli sitä myöten valmis. Mutta hän kysyi kuitenkin vielä ikäänkuin vanhasta tottumuksesta: Herrako se on vai talonpoika? Jaana ei vastannut. Kaikki rakkaus oli heti haihtunut Heikistä.
Ei ole aikaa mitään hienoa sydämenasiaa ajatella, ei ole aikaa päästä mistään täysin selville. Täällä on kaikkialla tointa ja kiirettä, täytyy vain katsoa, että seuraa mukana. Ja Heikistä tuntuu kuin jotakin aloitettua olisi jäänyt keskeneräiseksi, kuin olisi pakko jättää jotain tärkeätä lopettamatta ja ryhtyä uuteen, josta ei vielä tiennyt mitä se olikaan.
Se oli Rommander, joka siten, iwahymy huulilla, tahtoi tehdä pilkkaa Heikistä. Oliko hän ollut kirkossa? Ei, siellä hän ei ollut, eikä yksikään noista hänen siwistyneistä ystäwistään, waan Rommander oli tullut kirkkowäen sekaan, irwistelläkseen noilla raa'oilla talonpojilla.