United States or China ? Vote for the TOP Country of the Week !
He puhuivat niin harvoin keskenänsä, ettei nyt kumpikaan tiennyt mitä toiselleen sanoisi. Heikkiin tuli jälleen omituinen halu langeta polvilleen hänen eteensä, painaa pää hänen syliinsä ja tunnustaa koko mitättömyytensä.
Lesken viittaus vainajan ystävyyteen liikutti seppää sydämen perimmäistä pohjukkaa myöten. Niin kauan kun Olivier vielä eli, oli tosin tuossa hänen ylenmääräisessä mieltymyksessään Heikkiin, jolla oli niin peräti toisenlainen luonne, jotakin hupsumaista ja naurattavaa.
Juuri tämä Eemil oli yksi niistä, jotka Snellmanin juhlassa olivat istuneet nurkassa ja pilkanneet muiden innostusta. Ja Heikkiin oli siitä asti jäänyt häntä vastaan pieni hama sydämeen. Tahallaan Heikki käänsi puheen silloiseen aineeseen, nähdäkseen, vieläkö Eemil oli samaa mieltä. Mutta kun hän vain mainitsi Snellmanin, sanoi Eemil heti: Oh, vieläkö sinä niissä elät!
Nyt rouvan mentyä istui Liina ja Amanda pappilan pienessä ryytimaassa kauniissa ruohosohvassa, minkä Heikki oli laittanut. Heikki istui vähän taampana. Hänen vieressänsä ruoholla makasi harava, jota hän valmisti Liinalle sillä kaikki, mitä Heikki teki, sen teki hän Liinalle. Liina oli hänelle kaikki maailmassa. Amandan haaveellisuus oli Heikkiin tarttunut.
Hänen sanojansa seurasi sanoin kuvaamaton, tärisyttävä, intohimoinen eläköönhuuto. Sen vaiettua ja kuulijain hajaannuttua Antti kääntyi naurahtaen Heikkiin. Jaa, se on totta, minulla ei ole nyt millä kilistäisin sinun kanssasi, mutta salli sen sijaan puristaa kättäsi. Minä toivotan onnea, onnea! Ja hän puristi Heikin kättä. Monet olivat unohtaneet, kenelle puhe oli alkujaan aiottu.
Hän laski usein kirjan alas mahallensa, otti lasit nenältään, hieroi intohimoisesti silmiään ja kääntäen päätänsä Heikkiin päin, joka luki pöydän ääressä ikkunan luona, sanoi jotakin, jota oli kauan hautonut, jotakin ilkeätä, myrkyllistä, joka karmi Heikin sydäntä. Hegeliä ei Olli voinut ollenkaan kärsiä. Filosofeista hän voi suvaita vain Schopenhaueria ja historioitsijoista vain Bucklea.
Mutta Heikki oli tuskin ajatellut ajatustaan loppuun, kun sisäinen Alma rouva pilkallisesti hymähtäen virkkoi, että vieläpä käy tuokin eukko ylpeänä ja pää pystyssä, vaikka tyttären poislähdöstä ja ulkomailla olosta onkin hyvin kirjavia huhuja liikkeellä. Tuo koski Heikkiin kuin puukon pisto. Hän puhdas, jalomielinen Anna ystävänsä, joka ei rumaa sanaa sanonut kenestäkään!
Ja kumminkin oli sen aiheena nyt kokonaan toiset syyt. Fanny ei näyttänyt taipuvaiselta mihinkään lähestymiseen eikä osoittanut halua tutustua Heikkiin sen syvemmältä. Mutta se vain yllytti Heikkiä ja sytytti hänen olennossaan kaiken, mikä siinä oli palavaa. Ja niin se alkoi. Hän tuli orjaksi. Häneen syntyi ominaisuuksia, joita hän inhosi, jotka olivat vastoin hänen luonnettaan.
Fannyn läheisyyteen päästäkseen hän tahallisesti lähestyi Artturia ja tekeytyi hänen ystäväkseen. Ja onnistui siinä, niinkuin kaikessa, mitä täydellä voimalla tahtoo. Artturi kiintyi Heikkiin hyvin pian. Hän toi Heikin kotiperheeseensä niinkuin minkäkin löydön. Heidän kotonaan kävivät vain jotkut valitut, semmoiset, jotka osasivat esiintyä seuroissa ja ylhäisön saleissa.
"Mutta Herra rakastaa sinua ja omaksensa tahtoo... Naapurisi, tämä Paloniemen Heikki, on kaikki sinulle anteeksi antanut ja tahtoo kylmän ystävyytesi unohtaa", jatkoi saarnamies. Iisakki silmäsi Heikkiin, joka istui saarnamiehen vieressä. Heikin kasvojen ilmeessä hän oli lukevinaan: "Siinä nyt kuulet ... niin jalomielinen minä olen..."