United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eräs piioista oli kerran pilan päältä Heikin kuullen puhunut Liinan häistä. Tuo puhe oli vaan leikkipuhe, sillä Liinalla ei kosijaa ollut ainakaan tiettyä. Mutta kumminkin oli tämä puhe käynyt omituisella tavalla Heikkiin. Se ilmaisi hänelle, kuinka rakas Liina hänelle oli; se sai hänen tunteensa selviämään hänelle itsellensä.
He ottivat ja antoivat ajatuksia. Antti käsitti ja osasi omaksua ne aatteet, jotka Heikki sai esille. Mutta samat aatteet, jotka näin Anttiinkin vaikuttivat, otti Olli vastaan aivan jokapäiväisellä arvostelun myminällä, katsahtamattakaan Heikkiin, ikäänkuin hänellä olisi ollut heti käsillä kaikenlaisia painoja vaa'an toiseenkin päähän.
Kun sinä noin arvostelet Anttia, sanoi Heikki, olisipa hupaista tietää mitä minusta sanot. Olli katsoi kummastuen Heikkiin. Hän ihmetteli, että tuo oli voinut Heikkiä loukata. Ja sentähden hän nauroi vastatessaan: Sinun olisi pitänyt syntyä naiseksi, Heikki. Hän nousi, ojentihe, vihelteli jonkin aikaa ja lähti sitten ulos kävelylle. Naiseksi; niin juuri!
Hän sanoi sen niin varmasti ja painavasti, ettei siinä tuntunut olevan sijaa hievahtamaankaan, niinkuin olisi sanonut jotakin, jota oli miettinyt vuosikausia ja josta nyt vihdoin oli päätöksensä tehnyt. Heikkiin vaikuttivatkin isän sanat niinkuin hän olisi kuullut ehdottoman, peräytymättömän käskyn: papiksi! Niinkuin tuomionsa hän kuuli nuo sanat.
Antti, joka katsoi kaikkien yli, joka oli rohkeus itse! Mutta Olli selitti, että kaikki tuo ulkonainen menettely on vain tapa peittää sisällistä pelkuruutta. Se on teeskentelyä alusta loppuun, sen tarkoituksena on häikäistä vähemmin tarkkasilmäisiä ihmisiä. Mikä kumma vaikutus Ollilla olikaan Heikkiin! Hänen puheensa tuntui sisältävän huutavaa vääryyttä Anttia kohtaan.
Hän tuli aivan kovaääniseksi, ja Heikin piti kuin pitikin myöntyä. Kun he olivat kadulla, juoksi kaunissilmäinen piika heidän ohitseen. Hän katsoi Heikkiin. Ja kun Heikki kääntyi taakseen häntä vielä nähdäkseen, katsahti hänkin ja nauroi silmää iskien. Ennen olivat vastaantulijat aina katsoneet Ollia. Nyt ne katsoivat Heikkiä. Kevyt syysilta hyväili Helsinkiä.
Kummallista, sanoi hän, minä juuri tässä itsekseni pääsin ajattelemasta, että kunpa nyt tapaisin jonkun vanhan juurevan toti toverin! Pekka nauraa tihuutti ja naurusta vettyneillä silmillään katseli niin uskollisesti Heikkiin, että Heikin tuli häntä sääli, ja hän otti Pekkaa käsipuolesta. Sitten pitää meidän hankkia Olli mukaan, sanoi Heikki. Mutta Olli kun on raitis?
Dunter, sepän vahva apulainen, heilahdutti vasaransa oikein ihmeellisen matkan päähän; mutta Vuorelainen, hurjasti ponnistain kaikkia voimiansa, viskasi omansa vielä pari, kolme jalkaa edemmäksi, ja katsahti sitten voittoriemulla Heikkiin, joka taas vaan hymyllä vastasi. "Voiko sinä viskata parempi?" kysyi Gaeliläinen, tarjoten sepälle vasaraansa.
Hän ei ollut tiennyt, että vieraat istuivat täällä. Neiti Fanny pani lasit silmilleen ja katseli tyystin Liisaa. Oo! tuntui Fanny siihen sanovan. Ja katsahti Heikkiin. Heikki kuuli kaikki, vaikk'eivät he luulleet. Hän oli käynyt tulipunaiseksi ja katsoi maahan silmäkulmat hermostuneessa liikkeessä.
Toiset näyttivät erisin odottavan, mutta kun Heikki yhä oli ääneti, kääntyi puhe talon asioihin, olipa jotakin neuvottelemista suuren niityn ladosta. Ensi kerran sattui, että Heikin läsnäollessa näin puhuttiin hänen sivuitsensa talon jokapäiväisistä asioista. Se teki omituisen vaikutuksen Heikkiin. Hän sanoi ikäänkuin leikillä jotakin joukkoon, mutta kukaan ei sitä huomannut.