United States or Ethiopia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä ovat työkalumme, vasarasta, kynään saakka, jolla kirjoitamme, muuta kuin aseita, joilla taistelemme ulkonaista ja sisällistä *tietämättömyyttä* vastaan; emme kurjia lähimmäisiämme, vaan perivihollistamme vastaan, joka meidät kaikki saattaa kurjuuteen; tämä on todella ainoa oikeutettu taistelu.
Kohtalo ei ollut menetellyt hänen suhteensa ankarammin kuin monen muunkaan; mutta hän ei kestänyt sen ensimäistäkään kohtausta. Noudattaen sisällistä taipumusta hän meni aikaiseen naimiseen; hänen vaimonsa, minun äitini, kuoli hyvin pian; minä jäin hänen jälkeensä kuusikuukautiseksi. Isäni vei minut maalle, ja kokonaisen kahteentoista vuoteen hän ei matkustanut mihinkään.
Se, kaikkea sisällistä arvoa vailla oleva äiti, ei milloinkaan ollut tytärtään opettanut jotakin, jonka kautta hänen sydämensä olisi tullut hyväksi, ja ihmisarvonsa lisääntynyt. Poikaa, jolla ei löytynyt ulkonaisia etuisuuksia, oli äidin vaikea kärsiä, ja sen vuoksi hän aikaisin vietiin erään koulunopettajan luo, jonka yksinkertaisessa ja rakastettavassa perheessä hän kasvatettiin.
Vain Lygiaa kohtaan hän oli muuttunut, muuten olivat hänen rinnassaan säilyneet entiset kovat, itserakkaat tunteet, ja hänen sydämensä oli pysynyt tosiroomalaisena ja petomaisena. Siinä ei ollut sijaa Kristuksen suloiselle opille eikä kiitollisuudelle. Lygia jätti huoneen, ja hänen mielensä oli täynnä sisällistä tuskaa ja levottomuutta.
"Tuo ilkeä ylioppilas", ajatteli Aino itsekseen astuessaan kotiinsa ja vavisten vielä vihasta, "niin äärettömän viisas olevinaan mutta nyt kävelenkin viimeisen kerran sitä tietä, tähän aikaan. Ja illalla kirjoitan Mathildalle. Neljäs luku. Sisällistä ja ulkonaista taistelua. Aino piti sanansa. Hän ei koskaan mennyt ulos kävelemään siihen aikaan, jolloin hän luuli tapaavansa ylioppilasta.
Hyväähän tuo todistaa, sisällistä ydintä ja voimaa, uskollisuutta ja velvontuntoa; ja semä kansa raivaa itsellensä viimein tien. Mutta mitä kuuli äsken, mitä näki mun sieluni? Haa! kaukana yössähän punertaen leimahti sankarten kuolema. Lähteelle, lapseni! KARIN. Tänne, mun isäni!
Se on jonkillaista sisällistä joustavaisuutta, peräänantavaisuutta, jolla ei ole erityistä nimeä. Espanjalainen nimitys "disemboltura" osiksi tulkitsee sitä, kun ihmisen luonteessa ei ole mitään esteitä tai haittoja, vaan kiitää mieli yhtä rinnan onnenpyörän kanssa.
Isä, herra Broquette, oli huolimatta kuudestakymmenestä viidestä ikävuodestaan yhä vieläkin liikkeen sieluna; hän piti yllä sisällistä poliisitarkastusta, opetti uusia imettäjiä kuin rekryyttejä, pisti nenänsä ja sormensa kaikkialle, kulki ehtimiseen portaita ylös ja alas. Couteauska odotti porttikäytävässä Mathieutä. Kun hän sai nähdä Constancen, jota hän ei tuntenut, näytti hän kummastuneelta.
Mitkä klassilliset viivat! hän oli lisännyt vielä. Mikä tyylitelty, arkaistinen kauneus tuossa kohtauksessa Mestarin ja opetuslapsen välillä! Sitten hän oli seonnut hiukan, ruvennut fantisoimaan jotakin kummallista tarinan syvemmästä, vertauskuvallisesta merkityksestä. Kuinka muka oli ulkonaista vapautta ja sisällistä vapautta.
Alussa oh hän turvautunut lukemiseen, s.o. romaaneihin. Maupassant, Daudet ja Zola olivat aina hänen pöydällään. Mutta huvitukset eivät voi antaa elämän iloa, ne ovat ainoastaan sen vajavaa korvausta, jonkinlainen koetus peitellä sisällistä tyhjyyttä ja ilottomuutta. Ja nuo mainitut kolme suurta kirjailijaa eivät totta puhuaksemme ole kirjoittaneet teoksiansa huviksi.