Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
JUSSI. Sinä otat, ja sillä hyvä. HANNA. Mutta enpäs ota, enpäs. Sinä rakas, herttainen veli! JUSSI. Elä nyt ole lapsellinen. No niin, kas niin! Teillä aina pitää oleman niitä tunteita. Martha ottaa pian pois pelliltä loput! Elkää antako palaa! Lämpimäisiä, peparkaakkuja! Missä herra Rastas? Kiireimmän kautta! ei aloteta kestiä, ennenkuin hänkin tulee.
ELISABETH. Tuntemattomalle ? MAIJU. No, niin no, kun hänkin on laittanut minulle. ELISABETH. Nimi ? MAIJU. Teuvo Rastas. Eikö ole kaunis nimi? Teuvo Rastas. Mitä, mamma? Onko, mamma? ELISABETH. No, onhan tuo. MARTHA. Meillekö tulee kortteeria? MAIJU. Meille tietysti, eikös niin, mamma? ELISABETH. Kuinkas muuten. Kaiketi Jussi on häntä pyytänyt luokseen. MAIJU. Siltä se kuuluu hänen kirjeessään.
Ja sitten tuli lintuja, toinen toisen perästä, leivonen, rastas ja käki, ja kohta metsä kaikui yhteisestä laulusta. Ja sitten tuli muitakin kesälintuja, vaan ne olivat suurempaa lajia, nimittäin Englantilaisia.
Kukkiin tuoksu täyttää kesä-ilman Haalean, on nukahtanut luonto, Kuin lapsi kesken leikin, hymysuin, Ainoastaan rastas rakkauttaan Viitikossa viserrellen laulaa.
Kumma vaan, että sanat tahtovat takertua suuhun. TEUVO. Elkää viivytelkö, kohta ehkä joku tulee. MAIJU. Herra Rastas, voisitteko te elää tämmöisessä yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa, tämmöisessä painavassa, umpinaisessa ilmassa, jossa ei kuule, ei kuin kärpäsen surinaa välistä? Voisitteko viihtyä täällä, sanokaa? TEUVO. Totta puhuen en luule, en ainakaan pitemmältä. MAIJU. En minäkään.
Mutta annapas, kun alkoi valo täältä pilkahdella ja sun laulusi kuin lintusen viserrys helistä silloinpa heti katosi peikko humauksella kuin tuulispään tomu. Semmoisen ihmeen ja kumman näin minä. Selvittyäni sitten riemusta lauloin kuin korven rastas kuun hallavassa valossa. Sere. Mitä luulet, Simo, tästä näystäsi? Simo. Pelkäänpä sen ennustavan koppinaan kadotusta tälle pesälle. Reetta.
Pian päällesi nyt ja laita itsesi sinne, minä tulen kohta jäljessä. JUSSI. Mutta, pappa, täytyykö hänen tosiaankin mennä? PASTORI. Täytyy. Se oli päätetty aikoja sitten. Noh ? Mitä sinä viivyttelet? PASTORI. No niin! Vai te olette tullut Savoon kesää viettämän, herra kuinka olikaan nimenne? TEUVO. Rastas. PASTORI. Rastas, aivan oikein. Niin, onko aikomus tutustua Savon kansaan, vai muutenko vaan ?
Tuuli huokuu keveästi läpi lehtien, se kuiskailee niin hiljaa kuin jos koko maailma makaisi unen helmassa, unelmien vallassa. Heinäsirkat laulavat pehmeässä sammalistossa niinkuin sirkka kotituvan muurissa, pähkinäpensastossa visertelee rastas vartialauluaan, tikka se sulkee ovet ja ikkunat, että te saisitte maata rauhassa, ja käki kukkuilee kova-äänisesti niinkuin vahtikoira kotipihalla!
Myrsky oli tau'onnut, kaikki oli hiljaista, ainoastaan muutamat oravat karruttivat mäntyjen latvoissa ja yksinäinen rastas viserteli suloista lauluaan. Taivaan-kannen puna ilmoitti lyhykäisen yön loppua. Paavo kiipesi suureen mäntyyn, päivän valetessa nähdäksensä niin kauas ympärille, kuin suinkin. Hänen tottunut silmänsä ei jättänyt yhtäkään esinettä tarkastelematta.
Paikan, missä hän nyt oli, tunsi hän sangen hyvin; lähellä sitä oli pähkinäpensas, mistä hän ja Dominique eräänä sunnuntai-iltapäivänä olivat etsineet pähkinöitä ehkäpä Dominique nyt olikin siellä kätkössä. Mutta pensaasta pyrähti vain yksinäinen rastas lentoon, istahti jälleen sen oksille ja alotti uudelleen surunvoittoisen laulunsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät