Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Ei siihen kykene kehno! Vielä tuo tianen tiesi Mitä rastas raksutteli Liekkö totta vai valetta Haapahongan hallinnosta; Ett' on pantu pussiniekat, Raha-arkut ammateiksi, Jotka johtavat asiat Oman mielensä mukahan.
Kunpa särkisi kovemmin, Jotta koito kuolisinkin Näiltä suurilta suruilta! Aik' olis minun jo kuolla, Ei mua sure sukuni, Vaikka murtuisin merehen. Huokasitko mulle, honka, Niin syvästi, raskahasti, Nähdessäsi hääpukuni? Vilkastuen: Häihin, metsä, metsän immet, Metsän poikaset parahat! Kuukin hohtelee salolla! Tanssikatte, nuoret! soita! Soita, rastas, hääiloa!
Hämärtyy jo suvi-yöhyt, päivän viime puna iltapilveen peittyy, järvi peilityynnä kimmeltävi, raksahtavi rantalehdon rastas; polskahtavi hauki ruohikossa, kuuluu kauempata koiranhaukku, aironsounti viiden virstan takaa; eikä sitten enää kuulu mitään. Näin he istuneet on kaiket kesät.
Kun ilta on armas ja suurena kuu, Ja tyyni jo laskevi veille, Sinut purteeni saan, ja se ajautuu Päin saarta, mi viittovi meille. Se meitä jo vuottavi viitoineen, Min varjoissa oikut ilkkuu, Mut rastas laulavi siimekseen, Ja varjoista tähdet vilkkuu. Mut sentään, jos varjoja kammoksuin Et kuule helkettä rastaan, Niin airoin ma lepään ja viihtävin suin Sua painan ma rintaani vastaan.
Keväällä laulelin, Kun lauloi linnutkin: Nyt hoitaa pääsky pieniään, Niin, kenties, peippo, kerttunen, Töin tuskin kuulet leivosen, Ja rastas sata säveltään Jo vaihtoi tiukkuvirtehen; Huus käki ammoin: "hoiloilo", Ja päätti laulun jo.
Ma hiljaa vainen piileilin Ja tytön tuskitella soin; Se aatos oli suloisin, Ett' tähden mun hän kärsi noin; Sen vuoks' en oitis lemmestään Ma juossut häntä kiittämään. Vaan perho lensi kukkaseen, Se suunsa mettä sille soi, Ja rastas lauloi: rinnalleen Se puolisonsa kohta toi; Nyt kullan nimen mainitsin, Ja hälle kaulaan lennähdin. Tytölle.
Rastas on jo kotvan aikaa Laskenunna lauluaan, Käen kukunnoita kaikaa Kaikkialla vaan; Alkaapa myös rintehellä Leppäkerttu liritellä; Jopa kuhankeittäjäki Havahtuu: Nytpä vasta nuori väki Kukkulalta palauu! Kas! jo koillisesta tuolta, Lehtovaaran takapuolta, Loistaa silmä auringon; Hänpä sätehillään noille Ruohon kastepisaroille Suopi aamu-suutelon.
Kukka rannan! Kelle annan Sinut muistoksi? Kell' on huulet samanlaiset, Kasvot, kuin sun, ihanaiset, Ken on kultani? Laine läikkyi, rannan sorti, Ryösti kukkasen, Niin mun mielenikin murti, Jätti murheesen. Hellä rastas! Mieli raskas Multa virvoita! Lausu voinko toista kuulla
MAIJU. Ei sinulla saa tänään eikä huomenna olla mitään muuta mielessä paitsi minua et saa aukaista mitään kirjettä et kirjelaatikkoakaan. TEUVO. Ahaa, sinä yhä vielä pelkäät tuota miestä? MAIJU. Pelkään, pelkään sitäkin. Mi-mitä tämä on? Maiju, oletko sinä ? Pappa ! JUSSI. Hyvää iltaa, pappa! Terveisiä Helsingistä! PASTORI. Hyvää iltaa! JUSSI. Toverini, Teuvo Rastas.
Hän ei muistanut mitään muuta ajoilta ennen merille lähtöään kuin sen että hänen isänsä oli tehnyt kelloja ja että hänellä oli ollut asuinhuoneessaan rastas, joka osasi viserrellä laulun »Pohjoinen maa». Kaikki muu oli häneltä unhottunut näinä vuosina, joiden kuluessa hän oli saanut kärsiä kovuutta ja julmuutta.
Päivän Sana
Muut Etsivät