United States or Bahamas ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sikelialaisen ylistyslaulu kultasestansa. Minne, minne mehiläinen, Kunne kulkusi varainen? Tuskin vielä tuntureilla Aamurusko alkehessa. Kukat kultaiset, koriat, Kaikki vielä kaunihisti Lepeävät lemmessänsä, Utuisilla uutimilla. Kaste kanssa kaikinpuolin Vielä vilkkuvi kukilla; Etkö sure sulkiasi Tulemasta turmiolle?
Tästä Hilja kohta huomasi, että vieras olikin oma kaivattu veljensä Juhani, ja eipä paljon puuttunut, että hän kohta olisi lentänyt veljensä kaulaan ja sanonut: älä sure, Juhani, tässähän minä olen, oma rakas sisaresi, ja nyt me emme koskaan enään eroa! Mutta hän malttoi mieltänsä ja sanoi: "tulkaa, niin menemme purojen luo!" Ja niin he menivät.
"Mitä sinä nyt joutavia haastelet?" sanoi hänelle kapteenin rouva, "näethän, että nuori mies on matkasta väsynyt; vähät hän sinun kysymyksistäsi ... pidäpäs käsiäsi vähän leveemmällä... Niin, hyvä herra", jatkoi hän, kääntyen minuun, "älä sinä sure, jos lähettivätkin sinut tänne korpeen. Et ole sinä ensimmäinen, et viimeinenkään, jolle tuommoista on tapahtunut. Aika kaikki parantaa.
"Pois on, pojat, porstuasta, piiat, pihtipuolisista uron tullessa tupahan, astuessa aimo miehen! "Metsän otsonen, omena, metsän kaunis källeröinen! Ellös piikoja pelätkö, kassapäitä kammastelko eläkä vaimoja varoa, sure sylttysukkaisia! Mi on akkoja tuvassa, ne on kaikki karsinahan miehen tullessa tupahan, astuessa aika poian!"
Toukokuussa sai Olga kirjeen Helsingistä, jossa kerrottiin Salmelan olevan julkikihloissa serkkunsa Elma Salmelan kanssa. Olgaa se harmitti, hän oli luullut Salmelasta vallan toista. Hän ilmoitti asian Hannalle niin varovaisesti kuin suinkin voi. »Onko se ihan varma?» kysyi Hanna. »On, mutta elä sure, ei se kannata.» »Enhän minä surekaan», sanoi Hanna ja nauroi. Olga nauroi myöskin.
Mutta en niin sure surtenikaan minä kaikkia muita kuin tätä yhtä; jo hautaan vie minut haikea murhe! Hektor! Kunp' edes erjennyt syliss' ois minun kurjan! Hänt' ois kyllältään valitella ja itkeä saatu, kantaja itkenyt ois, emo koito, ja myös minä itse."
Ah. miksi sitä en tehnyt! Mutta älä sure! AMALIA. Niin; tee se, tee se! BERTHA. No viimeinkin! YHDEKS
Kun sinne pääsivät, istui mamseli kyökin pöydän päässä joteskin murtuneen näköisenä silmillään lukien permannon rakoja. "Mitäs mamseli nyt suree?" kysyi mummo. "En minä sure, minä vaan ajattelen, kuinka mitättömiin ihmisen aikomiset menee.
Se elää niistä auringonsäteistä, jotka puun latvahan putoavat; sen hennon elämän hienot juuret kietoutuvat vähitellen puun juurihin; ne tuntevat ja kärsivät yhdessä sen kanssa, sen mitään aavistamatta, ja kuolevat sen kuollessa. Mutta ei kukaan, joka vavisten seisoo kukistuneen tammen vierellä, sure orvokkia, jonka se maahan sorti.
Näin niin hauskaa unta. Tyyne tuli minua tervehtimään. »Elä sure, Kalle», hän sanoi, »kyllä minä tulen omaksesi, en välitä setä Pummin kiellosta, tulin nyt vaan sinua suutelemaan.» »Elä mene», huusin minä, »ei tänne tule ketään ihmistä, kauppias on kaupungissa.» Mutta hän vaan viittasi kädellään ja juoksi nauraen pois. Nyt sinne tuli joku. Mitäs Kalle herralle kuuluu?