United States or Côte d'Ivoire ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja hän vapisi tätä pyhää nimeä mainitessaan, tulen kaste kävi läpi hänen luittensa kovemmin kuin hänen ruumiinsa sieti, ja se notkistui heikompana kuin sairas, jonka tykönä hän valvoi. "Saara raukka!" sanoivat ihmiset, "liika työ ja valvominen ovat rauaisseet hänen voimansa".
Hän pisti lahjansa hihaan niille, jotka olivat kovin ylpeät kättänsä ojentamaan; näin tehden hän luotti siihen, että hänen antimensa, vaikka se laskeutuikin maahan kuin taivaan kaste, melutta, kenenkään huomaamatta, kuitenkin oli oikealla ajallansa tuottava runsaan sadon, ainakin synnyttävä mielisuosiota antajaa kohtaan, ehkäpä myös hyvää apua.
Taivon tuokse pyhä Niin on kuin täyttäis yhä Nyt vielä sieluain. Niin, kukka puhdas, kaino Se kasvoi kumpusella, Kalmiston turpehella: Oi kaunis haudan paino! Vaan hiljaa aamun henki Sen vartta häilytteli Ja kukka säilytteli Kuvussaan helmisenki. Sen yösen kaste armas Ol' lahjoittanut sille, Ujolle, kaunihille: Pois siirry, suru karvas!
Aurinko oli jo korkealla taivaalla, koski lauloi iloisena kovaa lauluansa, kaste kiilteli koivunlehdissä ja kukkasissa, kirkonkellon ääni kuului vielä kerran kajahtavan vuorenhalkeaman läpi, ihmiset menivät kirkkoon virsikirja kainalossa piti kättä silmillä auringon tähden ja katseli alas laaksoa kohti; hänen valkea liinansa kimmelti.
Yön pimeimmillään ollessa olisi kyllä hyvät silmät olleet tarpeen, mutta talviseen aikaan on keskipäivälläkin joskus pimeämpi. Runsas kaste kostutti maanpinnan aivan likomäräksi ja virkisti minua vähäisen.
Kaste lankesi maahan, ruoho kimalteli, käki kukkui ja nuoret lehdet puistossa loistivat kauneuttaan. Järvi oli aivan lähellä ja lepäsi kuin sulanut hopea illan hehkussa. Lähdettiin veneretkelle. Kreivi Bernhardilla oli poikasena ollut purjevene, Delfiniksi nimitetty, jota hän oli rakastanut melkein yhtä paljon kuin ratsuhevostaan.
Robinpojan kirjan otti hän mukaansa, oppiaksensa siitä miten piti menettelemän, ja nyt kiirehti hän sukkasillaan alas portaita ja porstuan ovesta ulos. Yö oli ihana ja raitis, taivas valoisa, ja kaste oli langennut viheriäiseen ruohikkoon. Valtteri ei enää kävellyt, hän juoksi, kuin omatunto olisi häntä vaivannut.
"Minä tiesin, että kaste oli tuleva," sanoi Mivers. "Pyhkikää pois se, niin olette hyvä; ei mikään ole niin epäterveellistä. Me tiedämme ennakolta mitä aiotte sanoa, jotenkin näin. Kun nuorukainen on kuudentoista vuotias, on hän hyvin kokematon; hän on silloin jatkakaa mitä?" "Jos aiotte keskeyttää minua röyhkeästi kun ainakin," sanoi pastori, "miksi tahdotte kuulla minun mielipidettäni?"
Varakreivi kohotti päätään ja välinpitämättömällä äänellä, mitään ajattelematta, sanoi hänkin: Niin, täti Lison katselee meitä. Ja he jatkoivat haaveiluaan, hiljaista kävelyään rakkautensa hurmiossa. Mutta kaste peitti nurmikon ja yön viileys värisytti heitä hiukkasen. Menkäämme jo sisään, sanoi Jeanne. Ja he palasivat takaisin.
Nyt koton' uinuissas näkö niinkuin kaste on raikas, muotosi muuttumaton kuin sen, jolt' äkkiä hengen ottanut tuskaton nuoli on hohtavajousen Apollon." Noin emo itkien virkki, ja suunnaton nous surun voihke. Kolmanneksipa näin Helene sanat haikeat haastoi: "Hektor, lankoni, oi sinä langoist' armahin mulle sill' aviokseen tänne Aleksandros jumalainen toi minut Troiaan kunp' ois ennen turmani tullut!