Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Tunti kului heidän aikomattakaan palata takaisin. Paronitar, joka oli väsynyt, halusi mennä ylös huoneeseensa. Hän sanoi: Täytyy kutsua rakastuneet sisään. Paroni loi silmäyksen avaraan, kirkkaaseen puutarhaan, jossa nuo kaksi varjoa hiljakseen kuljeksivat. Antaa heidän olla, sanoi hän. On niin ihana ilma. Lison kyllä odottaa heitä; vai kuinka, Lison?
Ja täti Lison, jota poikakin kohteli välinpitämättömästi niinkuin kaikki muut aina olivat tehneet ja johon tuo pikku herra, joka ei vielä puhuakaan osannut, toisinaan suhtautui kuin lapsenhoitajattareen, katosi usein huoneeseensa itkemään ja vertaamaan niitä vähäpätöisiä hyväilyjä, jotka hän kerjäämällä ja töintuskin pojalta sai, niihin halailuihin, jotka hän soi äidilleen ja isoisälleen.
Olihan hän vihdoinkin äidilleen kirjoittanut! Ja itkien juoksi hän näyttämään tätä kirjettä paronille. Täti Lison pyydettiin myöskin sisään, ja tuo paperi, joka puhui Paulista, luettiin uudelleen, sana sanalta. Sen joka ainoasta lauseesta keskusteltiin erikseen.
Täti Lison ja kreivitär Gilberte jäivät yksin Jeannen viereen, siksi aikaa kun hautajaismenot toimitettiin. Kreivitär suuteli häntä vähä väliä toistaen: Rakas ystävä raukkani, rakas ystävä raukkani! Kun kreivi de Fourville tuli takaisin noutamaan vaimoaan, itki hän itse aivan kuin olisi kadottanut oman äitinsä.
Kerran tapasi hänet sillä matkalla Julien, joka oli tullut myöhään kotiin päivällisiltä Fourville'n perheessä, ja sen jälkeen suljettiin nuori äiti lukon taa huoneeseensa, jotta hän pysyisi vuoteessaan. Ristiäiset tapahtuivat elokuun lopulla. Paroni oli isäkummina, täti Lison äitikummina. Lapsi sai nimet: Pierre Simon Paul, mutta häntä oli nimitettävä Pauliksi.
Hän oli kuitenkin varma siitä, että oli nähnyt hänet äitinsä kuoleman jälkeen. Jeanne ei kolmeen kuukauteen päässyt ulos huoneestaan. Hän oli niin heikko, niin kalpea, että jo luultiin ja sanottiin hänen olevan kuoleman oman. Vähitellen hän kuitenkin virkistyi. Isä ja täti Lison eivät enää lähteneet hänen luotaan, vaan asettuivat molemmat asumaan Peuples'iin.
Jeannen syntymästä saakka oli hänestä sitten tullut "täti Lison", nöyrä, siisti sukulainen, joka oli hirveän ujo, jopa sisarensa ja lankonsakin seurassa, jotka häntä kuitenkin rakastivat, vaikka sentapaisella epämääräisellä rakkaudentunteella, jossa oli sekä välinpitämättömyyttä että huoletonta myötätuntoa ja luontaista hyvänsuopaisuutta.
Sitten, päivällistä odoteltaessa, tehtiin kävely puistossa. Paroni, paronitar, täti Lison, kunnallislautakunnan esimies ja kirkkoherra Picot mittailivat äidin kujannetta sillä välin kuin toisessa, vastapäätä olevassa, toinen pappi astuskeli pitkin askelin rukouskirjaansa lukien. Rakennuksen toiselta puolelta kuului iloista rähinää; siellä ryyppäsivät talonpojat puitten varjossa omenajuomaa.
Ja täti Lison, joka levottomana ajatteli tulevaa tapausta, piteli Jeannea toisesta kädestä, tuntien tuon salaperäisen, jota hän ei koskaan ollut kokeva, kokonaan häntäkin painostavan. Näin he kävelivät kaikki mitään puhumatta tuntikausia, kun taas Julien, jonka äkkiä oli vallannut uusi halu ratsastella, ajeli hevosellaan pitkin seutua. Ei mikään ollut häirinnyt enää heidän alakuloista elämäänsä.
He pitelivät toisiaan kädestä voimatta erota toisistaan, ja verkalleen, hyvin verkalleen he ottivat toisiltaan ensimäisen suudelman sen tuolin ääressä, jonka täti Lison juuri oli tyhjäksi jättänyt. Seuraavana päivänä he eivät muistaneetkaan enää vanhan piian kyyneleitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät