Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Niinkuin muinaisina vuosina uutta kyläänsä rakentava Veneh'ojan Heikki, koska hänen tyttönsä häntä salvoksille lähestyi ja kävi hihaan ja kuiskaten sanoi: minä olen sinusta äidiksi tulemassa, riemastui että hänen valittunsa oli itsensä hedelmälliseksi osottanut ja hän nyt sai sen vaimoksensa, niin tunsi tätä vanhaa Veneh'ojan sukuriemua ensi kuulemalta myöskin Hannes.
Sitä vastaan antoi munkki hänelle enemmän kuin yhden siunauksen, jokaisessa kyllä, jos taivas sen toteutti, rikastuttamaan hänen sukunsa myöhäisimpään jälkimaailmaan asti, pudotti sitten kukkaron kaapun hihaan, laski kädet rintansa päälle ristiin ja erosi vaimosta nöyrällä ja kiitollisella silmänluonnilla.
Hän pisti lahjansa hihaan niille, jotka olivat kovin ylpeät kättänsä ojentamaan; näin tehden hän luotti siihen, että hänen antimensa, vaikka se laskeutuikin maahan kuin taivaan kaste, melutta, kenenkään huomaamatta, kuitenkin oli oikealla ajallansa tuottava runsaan sadon, ainakin synnyttävä mielisuosiota antajaa kohtaan, ehkäpä myös hyvää apua.
Se uudistui ehtimiseen, koko ilman sai se väräjämään, nyt kuului se kimeänä, villinä, uhkaavana. Sir Henry tarttui takkini hihaan, ja hänen kasvonsa loistivat valkoisina pimeässä. "Suuri Jumala, mitä tuo on, Watson?" "Sitä en tiedä. Tämä ääni kuuluu toisinaan nummella. Olen kuullut sen kerran ennen." Se hävisi ja täydellinen hiljaisuus ympäröi meitä.
»No se on tietty», vastasi vieras. »Tuhansia kiitoksia toimistasi, hyvä Sanna. Jumala sinulle palkitkoon ja Nikkilän emännälle ja isännälle», lausui Vimparin vaimo ja heltyi itkemään. »No nytkö sinä itkemään rupeat, kun suoja saatiin ja kuoleman kynsistä pakenemaan päästiin», sanoi Vimpari, vaikka itsekin pyyhkäisi takin hihaan silmiään.
Lähellä häntä istui neiti Fliedner puettuna siniharmaasen silkkileninkiin ja sievä harsoista ja pitsistä tehty myssy päässä enempää en nähnyt. "Ah, neiti Charlotte", huudahdin innoissani, "katsokaahan toki minua!... Mitä nyt sanotte minusta?" Minä koskin leveään hihaan. "Eikö minulla ole siivet, ihan oikeat siivet? Ja kenkäni sitte ne teidän täytyy nähdä!"
Eihän sinulla niitä olekaan! Kuinka minä niitä nyt käteeni? Minkä tähden et ... järvellä tuulee niin kylmästi avonaiseen hihaan ... vaan ehkä sinä oletkin salongissa ... olekin vaan salongissa, Antti! Kyllä, kyllä! Miksi sinä, Antti, olet niin kärsimätön? sanoi äiti vähän loukkaantuneena.
Ville jäi seisomaan selkä koukussa ja pelkkänä kysymysmerkkinä, katsahtaen väliin Margareetaan ja väliin oveen, joka pysyi suljettuna. »Mitä se sanoi?» kysyi hän kuiskaten Margareetalta ja läheni tätä. »Tuon nyt on mustalainen taas sisällä, tuon hyväkkään», puheli muori herraansa tarkoittaen, tarttui Villen hihaan ja rupesi vetämään pihalle päin.
Mikko pyhki otsaansa paitansa hihaan, oli vähän aikaa ääneti ja jatkoi sitten taas: "Oli kesäinen päivä, semmoinen, jona ei tuulen henkeä tunne, jolloin luonto ikään kuin kuuntelee sen turvissa asuvien lintuisten ääntä.
Ensimmäinen, minkä minulle ompelit sekin oli musta harso. Vai niin? Ylioppilaslakkiini. Sillä kertaa oli isä meiltä kuollut. Ompelinko minä silloin? Ajattelepas, kun en sitä muista. Niin; sinähän olitkin niin pieni silloin. Niin, pieni olin vielä. Ja sitte kaksi vuotta sen jälkeen, kun äitisi kuoli, ompelit suuren harson hihaan minullekin. Minusta niin piti olla.
Päivän Sana
Muut Etsivät