United States or Sierra Leone ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ukon kuollessa oli Loviisa neljänkolmatta vanha ja minä yhdenkolmatta. Luonnollisesti olin minä hautajaisissa. Se oli oikea surun juhla Loviisalle, jonka vertaista hän ei ollut koskaan nähnyt, ja minä itkin silloin kahdesta asiasta: Vierimän ukon muuton ja Loviisan kyynelten tähden. Loviisa oli kykenemätön täyttämään torpan vaatimuksia, jonka jokainen kyllä mahtanee ymmärtää.
Isäntä Matti lauloi, kun kaikki ruumiin vaatteet olivat paikalleen pantu ja ruumis asetettu laudalle keskelle tupaa jakkujen päälle, siitä samasta virsikirjasta, mistä ennen isännän ja emännän kuollessa oli laulanut värssyn: "Tääll' ihana ompi olla, kyll' monen mielestä, Kuitenk' on paremp' kuolla ja päästä synnistä j.n.e." Laulun vaijettua kannettiin sitte ruumis aittaan.
Joka tapauksessa hän ainakin oli isänsä poika. Isän kuollessa jäi hän maailmaan köyhänä ja työttömänä. Perinnöksi sai hän keskentekoisia koneenmallia ja huonomaineisen nimen. Poika oli kuitenkin toista ainetta kuin isä. Hän ei rohkeuttaan kadottanut. Ensinnäkin kävi hän järjestään kaikkien paikkakunnan varakkaiden miesten luona ja pyysi lainaa opiskellakseen.
Mutta silloin hän ei ollut kuin kymmenvuotias kuninkaan kuollessa, huomautti isoäiti, joka oli nopea laskuja tekemään.
Hän osti maatilan, jotta lapset saisivat periä "maanlain mukaan", siten nimittäin että pojat saivat kuusi osaa ja tytär seitsemännen. Poikien koulunkäynti tuli maksamaan paljon, jonka vuoksi isän kuollessa ei omaisuudesta ollut paljon jälellä. Millä tyttö tulisi toimeen?
Koska ei häviä meren vaahtokaan, vaan muuttuu tuulen kuollessa takaisin vedeksi, koska se ei ollutkaan vaahtoa se, joka haihtui, vaan vettä, joka iät kaiket elää, liikkuu ja läikkyy." Jotain semmoista puhuit silloin, kun vielä voit. Et kauankaan senjälkeen enää voinut. En ymmärtänyt sinua silloin, et saanut minua silloin siivilleni.
Jos hän kuolisi noin, ei niitä suinkaan puuttuisi, jotka minua siitä syyttäisivät, niinkuin ennen isäni Kaarlo kuninkaan kuollessa, ja niinkuin vielä hiljakkoin, kun veljeni Guienne'n herttua kuoli. On valehdeltu! kuuletteko sen, kreivi Campobasso, on hävyttömästi valehdeltu! Minä vihaan myrkkyä; en tahdo murhaa! Totta Jumaliste! Jos ainoankaan merkin olisin antanut, se olisi jo aikaa tehty.
Välistä se hymyilee ihmiselle, välistä kääntää selkänsä hänelle. Sitä sai Kaarle XII runsaassa määrässä kokea. Hän oli ainoastaan viidentoista vuoden vanha isänsä kuollessa. Nuorena ja ymmärtämättömänä, ajatteli hän vähän niitä huolia, joita kuninkaan velvollisuus tuo myötänsä, vaan antautui kokonaan nuoren mielensä hehkuvalla innolla huvituksiin ja kisoihin.
Hetken suuruus kuvastui ihmisten kasvoilla, he kulkivat juhlallisina ja ikäänkuin odottaen. Muutamat uskonheimolaiset, jotka tulivat ajatelleeksi, että Herran kuollessa maa oli kauhusta halkeillut ja kuolleet nousseet haudoistaan, ajattelivat todella, että ehkä nytkin tapahtuu joitakin merkkejä, jotka kuluttamattomasti piirtävät apostolin kuoleman vuosisatojen aikakirjoihin.
Ensimäiset pisarat putoilivat raskaina pöydän pintaa vastaan, ja me nousimme. Tule, Carville, sanoin ovelta. Tule, Carville, toistin, ja hän tuli. Ainoastaan Raolo Bratianu jäi seisomaan valkoisen häkin eteen ja antoi sateen virtailla ylöspäin käännetyille kasvoilleen, jalopeurain mylvinnän kuollessa äkillisessä hiljaisuudessa kuin hitaasti haihtuva huokaus.