Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Korppikotkat kirkuivat, koikkuen kauloineen ja avoimine kitoineen aivan salamoita vasten, mutta pöllöt, liikkumattomina ja keltaiset silmät muljollaan, piipittivät hiljaa. Tulkaa, menkäämme kotiin, sanoi Carville. Miksi tulimmekaan tänne? Raolo Bratianu nauroi: Katselemaan, sanoi hän.
Kuules nyt, sanoi Ewelyn ja teki liikkeen ikäänkuin tarttuakseen pohjolaisen käsivarteen; Carville puolestaan, kokonaan painautuneena nurkkaansa, tuijotti pohjolaisen kasvoihin, ja Raolo, kiristäen hieman silmiään, hymyili eteensä paperossinsa savukiemuroihin. Pohjolainen sanoi: Niin, tiesin että tulisin tappamaan ja tapoin.
Ja he tiesivät, että hän oli kuollut. Ewelyn vaikeni jälleen eikä kukaan meistä puhunut ennenkuin hän taasen sanoi: Hän oli saanut heille lähetetyksi viimeisen ajatuksensa, hän oli pakottanut heidät sen tuntemaan mutta sävelten avulla. François Carville nyökkäsi, mutta Ewelyn oli tuokioksi sulkenut silmänsä: Kuinka paljo on sellaista, mitä emme tiedä, sanoi hän.
Pohjolaisen silmät kiiluivat: Kentiesi, sanoi hän, sillä minun tahtoni joutui murhaajaksi. Olimme kaikki kääntyneet pohjolan mieheen. Mitä te sanoitte? kysyi Carville. Pohjolainen vastasi liikahtamatta lainkaan: Että tahtoni kerran voitti ja tappoi. Ja muisto siitä on sietämättömin muisto elämässäni. Sillä murha oli tahallinen.
Hän huusi jälleen. Kovemmin... Jaa. Vielä... Niin opetti pimeänpelko hänet lopulta huutamaan. Pohjolan mies nyökäytti verkkaan päätänsä, ja hymähtäen virkkoi hän: Ihmiselle voi opettaa kaikkea. Ja vilaisten kaikkiin läsnäolijoihin sanoi hän: Tahdotteko kuulla enemmän? Kukaan meistä ei vastannut. Carville oli peittänyt kasvonsa käsillään.
Hän vaikeni tuokion, ennenkuin hän taasen jatkoi samaan tapaan: *Minun* kuoleva äitini valtasi muut ajatuksellaan voitti välimatkan kolme peninkulmaa, kolmen peninkulman päästä ilmaisi hän ajatuksensa ystävilleen... Näkivätkö he hänet? sanoi Carville ja hänen äänensä kuului siltä kuin olisi valoisassa ravintolassa ollut aivan pimeä yö. Eivät, vastasi Ewelyn.
Kukaan meistä ei puhunut, ja ainoastaan Raolo poltti, katsellen kiemurtelevia savupyörylöitä. Lähtekäämme, sanoi François Carville. Niin, sanoin minä: meidän täytyy lähteä. On jo myöhä. Me nousimme ja menimme puutarhaan. Rajuilma oli kokonaan ohitse. Kukista ja häkeistä ja puista nousi kummallinen tuoksu kirpeä tai karvas kaikkialta ympäriltämme. Suuret sähkövalot olivat sammutetut.
Raolo Bratianu vaikeni tuokion ja sanoi sitte hieman muuttuneella äänellä: Mutta ainoastaan omille ystävilleen, ainoastaan niille hän voi pinnistää kuvansa esiintymään. Vieraita ei hän voinut saavuttaa. Kuoliko? kysyi Raolo hämillään. Hän ampui itsensä. Kas, sanoi Carville ja nousi puoleksi; salamoi jälleen. Niin.
Mutta François Carville jatkoi kertomustaan: Olen nähnyt, kuinka heidät haudattiin ja kuinka he olivat aivan kuolleen näköisiä kuolleen, vaikka he kuitenkin elivät. Pohjolan mies liikutti huuliaan: Tahto on väkevä. Se voi tappaakin. Kummitusjutut, sanoi Raolo. Kuinka tarkotatte?
Ja mitä tulee jälkeenpäin, se tulkoon, kun on tullakseen. Mikä on välttämätöntä, on välttämätöntä. Minulla on vastuu ennen muita, ja minun on vastattava kaikkien puolesta. Ja siitä hetkestä tiesin, että minun täytyi tappaa Crangier. Välttämättömyyden pakosta täytyi minun hänet tappaa. François Carville teki käsillään pöydän ylitse liikkeen, jota pohjolan mies ei nähnyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät