United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta pohjoismaalainen herra ei varmaankaan ollut mitään kuullut, oli vain istunut omiin ajatuksiinsa hautautuneena. Hän sanoi yhä tuijottaen eteensä: Niin, tahto on väkevä. Se voi tappaakin. Raolo Bratianu vastasi: Sanotte sen jo toisen kerran. Hän nauroi: Sanotte sen kuin kertosäkeen kertosäkeen ballaadissa.
Pohjolan mies käänsi kasvonsa yhdellä nytkähdyksellä ja sanoi Carvillea kohden: Niin, sanoin itsekseni: sinä murrat hänet mutta se käy, sanoin huolettomasti. Tahi olin vain sanovinani huolettomasti, sillä minä tahdoin, että sen *täytyi* käydä. Sillä ensiksi ja viimeksi oli voitettava. Sen tiesin ja tahdoin niin. Raolo Bratianu sanoi, liikahtamatta, suoraan ilmaan: Kerro edelleen.
Raolo Bratianu vaikeni tuokion ja sanoi sitte hieman muuttuneella äänellä: Mutta ainoastaan omille ystävilleen, ainoastaan niille hän voi pinnistää kuvansa esiintymään. Vieraita ei hän voinut saavuttaa. Kuoliko? kysyi Raolo hämillään. Hän ampui itsensä. Kas, sanoi Carville ja nousi puoleksi; salamoi jälleen. Niin.
Raolo Bratianu vastasi: Tarkotan, että minulla oli ystävä nyt on hän kuollut, kaksi vuotta sitte, hän eli vain seitsemänkolmatta vuotiaaksi hän voi, milloin tahtoi, näyttäytyä ystävilleen... Minä hymähdin: No, Raolo, romanialaisilla on nyt vilkas mielikuvitus... Hän voi näyttäytyä, toisti Raolo ja kääntyi minuun.
Katsoimme kaikki ulos ikkunoista, kuinka parisen salamaa ja taasen muuan välähti koivujen välissä, ja flamingot lepattelevin siivin ajelehtivat ympäri lammikkoa häämöttävinä, kaulat ojolla, kuin lintujen kalpeat haamut... Kuulkaas, kuinka pöllöt laulavat, sanoi Bratianu ja hymyili jälleen.
Ja korppikotkien kirkuna kun kumarruimme eteenpäin pöytämme ylitse, saatoimme nähdä ne, pimenevissä, varjojen kietomissa häkeissään, joissa ne ojentelivat paljaita, kummituksennäköisiä kaulojaan viilteli kuin vääntökairan vinkuna torvisoittokunnan melun lävitse. Salomea. Vastaaja oli Raolo Bratianu. Kuinka salamat ovat vaaleita, sanoi Francis Ewelyn ja siirsi viheriää lasiaan.
Ensimäiset pisarat putoilivat raskaina pöydän pintaa vastaan, ja me nousimme. Tule, Carville, sanoin ovelta. Tule, Carville, toistin, ja hän tuli. Ainoastaan Raolo Bratianu jäi seisomaan valkoisen häkin eteen ja antoi sateen virtailla ylöspäin käännetyille kasvoilleen, jalopeurain mylvinnän kuollessa äkillisessä hiljaisuudessa kuin hitaasti haihtuva huokaus.
Korppikotkat kirkuivat, koikkuen kauloineen ja avoimine kitoineen aivan salamoita vasten, mutta pöllöt, liikkumattomina ja keltaiset silmät muljollaan, piipittivät hiljaa. Tulkaa, menkäämme kotiin, sanoi Carville. Miksi tulimmekaan tänne? Raolo Bratianu nauroi: Katselemaan, sanoi hän.
Ja tarvitsematta vetää henkeään, he eivät tarvitse mitään ruokaa eivätkä auringon valoa. Niin, niin, olen nähnyt sen, sanoi hän kiihkeästi Raoloon kääntyen. Mutta minä uskon teitä, vastasi Bratianu hymyillen, mutta pohjoismaalainen herra oli kääntänyt ruskettuneet kasvonsa François Carvilleen ja katseli häntä lakkaamatta.
Raolo Bratianu hymyili yhä sinisiin savukiemuroihinsa: No, paras ystävä, sellaiset nyt ovat asioita, joita kuvittelee jälkeenpäin ja sommittelee kokoon yksikseen öinä, jolloin ei voi nukkua. Pohjolainen oli noussut nurkastaan. Ojentautuen pöydän ylitse, nojasi hän päänsä molempiin käsiinsä: Voitte itse arvostella, sanoi hän. Mutta kertomus on pitkä. Minä olin kääntänyt kasvoni ikkunaan päin.