United States or Senegal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuuheain koivujen välitse pilkottaa lahdelle hänen parvekkeensa. Onnellinen on Aapeli siellä varsinkin kesän ensimmäisinä päivinä, juuri silloin kun hän on ylen kyllästynyt ja väsynyt kaupunkilaiseen touhuunsa, silloin kun maalla köllöttämisellä on hänelle jälleen uuden ja kulumattoman lumous.
Siinä on aina voitolla sen suuri, syvä johtoääni, mutta samalla kuuluu pikkupurojen ja putousten lirinä ja lorina, kukin erikseen ja kaikki yhteen. Olen jo kotvan aikaa istunut herttaisessa paikassa suvannon rannalla korkeiden koivujen ja ikivanhojen haapojen alla. Tässä päättyy koski ja leviää suvannoksi. Siinä päättyy myös sillasta alkava tukkipuoma.
Niin, sen saat uskoa, että aamu oli kaunis, ja varhainen oli myös; enpä luule, että kello oli enempää kuin viisi, sillä aurinko oli vielä alhaalla ja koivujen varjot olivat niin pitkät heinikossa.
Vesakko sakeni ja koivujen vasta puoleksi lehdittyneet oksat kävivät niin kiusallisiksi, että ratsastajan lopulta täytyi hypätä satulasta ja taluttaa hevostaan kaatuneiden puiden yli ja läpi tiheän vesakon.
Ja niin suuresti onneen uuvuttava on kevätkesäinen aurinko, niin juovuttavaa koivujen ja koko silmikoistaan puhkeavan metsän tuoksu, että he tulevat vähitellen sanattomiksi, että heidän tarvitsee puhua yhä vähemmän, kuta kauemmaksi he kulkevat.
Tänä iltana oli hauska, kun seisoin pfalzkreivin linnan metsässä ja tammien ja hoikkien koivujen keskellä, jotka humisivat ympärilläni, katselin Odenwaldin harjanteita, kun ne kohosivat toinen toisensa takaa.
Mäkien rinteellä, missä havu- ja lehtipuut ovat sovinnoliisesti ottaneet yhteiset olopaikat, syntyi tuo joka vuotinen kilpailu kauneudesta. Havupuut olivat saaneet kopistetuksi talvellisen lumen pois niskoiltaan ja seisoivat nyt muhkeina tummansinisessä turkissaan. Koivujen nupuista nosti lehtien lukematon joukko päitään ja tervehti nuoruuden innolla tätä vanhaa maailman rakennusta.
Kuin varjot siell' on runsahat all' leppäin, koivujen; kuin salmet kullan-soiluvat, ja vesi vilpoinen. siinä on tällaisen illan ja tällaisen luonnon suuri salaisuus kätkettynä ystävyydessä. Uskotteko sellaiseen ystävyyteen? kysyi Elli hetken kuluttua. Välistä on tehnyt mieleni uskoa, että se on ainoa, joka lienee jonkin arvoinen, ainoa, joka jää jälelle, kun kaikki muu haihtuu ja katoaa.
Ei ollut ainakaan mahdotonta, että saarelta vielä nyt löytäisin jotain, josta voisin saada selville, minkälainen mies hän aikanansa oli ollut ja miksi hän oli paennut tähän erämaahan kauas ihmisten ilmoilta. Mikään seuranhaluinen ihminen ei hän ainakaan näy olleen. Olen jo sanonut, että se lahti, johon vein veneeni, leveni pieneksi poukamaksi, joka oli koivujen ympäröimä.
Mutta aurinko alkoi vähitellen vajota länteen puiston tammien ja koivujen taakse, herrat työntekijät alkoivat väsyä, ja talonpojat saivat alkaa siitä, mihin toiset olivat lopettaneet.