Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. toukokuuta 2025
Keskitalo vilkasi Uutelaan: jo oli aika hänen tarttua asiaan. »Sinne jäi!» sanoi hän niinkuin menneestä asiasta. »Vaan minä puolestani lyön vetoa, ettei meidän tarvitse marssia täyttä kolmeakaan tuntia, niin jo Hovin katot pilkottaa!» Hän sanoi sen niin tarttuvan leikkisästi, että kaikki rupesivat hymyilemään ja ikäänkuin noita uusia kattoja ajattelemaan.
Hedelmättömän kankaan hietaiselle tielle, jota runoniekka ja säveltäjä Falk kävelee, näkyy tuolta jo pieni, tumma kukkula; sitä kohti hän on menossa. Pian pilkottaa sitten kukkulalta mustanpunertava pikku talo, vanhain petäjien keskeltä; niiden jykevät oksat kellertävät, ja tuuheissa havuissa suhisee tuuli surumielisesti.
Mutta vähitellen kattautuu pöytä, ilmaantuu leipiä päällekkäin, haarikoita toinen toisensa viereen, kuppia kupin kupeelle, ja niiden välistä pilkottaa juhla-aterian merkkinä voiastia. Isäntä istuu pöydän päässä ja häntä lähinnä muu miesväki yhä alenevana rivinä.
Nyt ruumis kuopataan kuin koira ja sielu menee kankaalle ja menköön mutta minä olisin ennemmin tahtonut mennä mereen, ja johan minä sitä varten meninkin sieltä jäälle Ursinin kallioiden kohdalta, mihin Groohaaran punainen majakkatuli pilkottaa. Katso, minä olin herännyt siellä hyi! tyhjä kukkaro, tyhjä ruumis, tyhjä sielu ja paha maku suussa.
Tuuheain koivujen välitse pilkottaa lahdelle hänen parvekkeensa. Onnellinen on Aapeli siellä varsinkin kesän ensimmäisinä päivinä, juuri silloin kun hän on ylen kyllästynyt ja väsynyt kaupunkilaiseen touhuunsa, silloin kun maalla köllöttämisellä on hänelle jälleen uuden ja kulumattoman lumous.
Taakse, pohjan puolelle, on jäänyt Jerusalem ympäristöineen, josta Nebi Samvil, Samuelin hauta, näkyy tänne korkeuteen; idässä näkyy Juudan erämaa jylhine, paljaine vuorineen ja laaksoineen; etäältä pilkottaa Kuolleen meren mustansininen vesipinta ja sen takaa Moab'in maan vuoret.
Kuin tähypaikastaan polo paimen keksivi pilven kiitävän päin meren päältä, kun viuhuu läntinen vinha; pilvi se pilkottaa pikimustana, katsoen kaukaa, veen yli viistäissään, rajumyrskyä kantavi myötään; kaitsija kammostuu sitä, vuohet johtavi luolaan: noin kera Aiaan kummankin, jumaluljahan urhon, taajat liikkuivat rivit, taistoon rientäen tuimaan, tummina, sankeanaan salamoivaa kilpeä, peistä.
Se ajatus, joka pilkottaa hänen sielustaan niinkuin laskeva aurinko taivaan rannalta, on tämä: tuolla puolen haudan saan minä tavata hänet, joka oli sydämeni ylpeys, ja siellä ei hän enää mitään maallista kruunua kanna. Hänen vasemmalla sivullaan istuu vanha Larsson, yhtä pyöreänä ja pienoisena kuin hänen ruokahaluinen poikansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät