Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Hän ei tiennyt tehtiinkö niin lapsille, mutta hän oli nähnyt sillätavoin siunattavan kuolleita, ja tahtoi siunata pienokaisen niin hyvin kuin taisi. Nuorella emännällä, joka istui lähellä vuoteen pääpuolta, oli kyyneleet silmissä. Hän kohotti arasti päänsä ja katsahti Uutelaan kuin anteeksipyytäen. Uutela huomasi sen, katsahti vastaan ja ikäänkuin nyökäytti.
Siitä hetkestä hänen suhteensa Uutelaan muuttui vieläkin tuskallisemmaksi. Hän alkoi tuntea aivan tunnonvaivoja nähdessään kuinka hyvässä uskossa toinen raatoi. Ja mikäs Uutelan oli raataessa, ei suinkaan hän ollut tehnyt kenellekään vääryyttä. Keskitaloa suorastaan vaivasi, että Uutela oli tuollainen malli-ihminen.
Sitten seurasi seitsemän lehmää ja leveäotsainen sonni, jota vanhin poika Vihtori nuorasta ohjaili. Toiset olisivat tyytyneet vähempään karjamäärään, mutta Uutela oli järkähtämätön, hän ei uskonut noista »savolaisista sammakoista» mitään hyvää. Uutelaan oli sillä Savon-matkallaan mennyt itsepintainen epäluulo kaikkea savolaista kohtaan.
Nuori emäntä haki säilikön päältä virsikirjan ja istui hänen viereensä tuolille. »Mitähän se nyt valitsee?» ajatteli Uutela, joka oli katseineen seurannut hänen puuhiaan. Nuori emäntä alotti: »Sen suven suloisuutta Mä kosk' ajattelen.» Hän pysähtyi ja katsahti Uutelaan, ikäänkuin nähdäkseen mitä toinen siitä piti.
Niin sen tunsi Keskitalokin. Hänet valtasi niin voimakas mielenliikutus, ettei hän voinut enää sanoa mitään, vaikka oli valmis lause huulilla, vaan painui kumaraan. Sitten hän sai lievän yskänkohtauksen. Uutela kääntyi Keskitaloon päin ja katseli häntä pitkän aikaa osanottavasti. »Sinä tulet pian perässä», ajatteli hän heltyneenä. Keskitalon yskä helpotti. Hän kääntyi kasvot punaisina Uutelaan.
Keskitalon suupielet vetäytyivät makeaan hymyyn, että Uutelakin kerran käytti raamatun vertausta. Hän kääntyi Uutelaan päin: »Ja molemmille kävi hyvin ja heidän joukolleen niinkuin myös olivat miehet ja veljekset keskenänsä!» Uutelan kielellä kirpelöi myrkyllinen sana tuon lopun vuoksi ja sen hurskaanimelän äänensävyn tähden, jolla se lausuttiin.
Sillä hän oli vilpittömästi halunnut täyttä selvitystä, nähtyään miten ankarasti asia Uutelaan koski. Silloin se oli jäänyt, koska hän piti parempana antaa Uutelan hiukan rauhottua. Mutta kun se ei tullut silloin tehdyksi, niin se oli yhä jäänyt.
Keskitalo vilkasi Uutelaan: jo oli aika hänen tarttua asiaan. »Sinne jäi!» sanoi hän niinkuin menneestä asiasta. »Vaan minä puolestani lyön vetoa, ettei meidän tarvitse marssia täyttä kolmeakaan tuntia, niin jo Hovin katot pilkottaa!» Hän sanoi sen niin tarttuvan leikkisästi, että kaikki rupesivat hymyilemään ja ikäänkuin noita uusia kattoja ajattelemaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät