United States or Cameroon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä tiedän tohtorin paremman kuin kuninkaan tohtorin, tai oikeastaan tohtorittaren. Se ei voi olla kukaan muu kuin sinä. Kuka tietää? Mutta nyt tulee meidän valmistautua kalliota murtamaan. Sinä luulet siis, että kuningas... Kuningas on kankaalle maalattu vuori, mutta minä tiedän vuoren, joka on harmaata kiveä. Ja se vuori on isäni. Odotus alkoi käydä pitkäksi.
Vuoteena oli makaavilla havuja, niiden päällä nahkoja ja peitteenä taas nahkoja niillä, jotka niitä tarvitsivat. Lappalaiset ja muut, joilla oli poroja, olivat niiden kanssa sijoittuneet vähän ylemmä rannasta petäjikkökankaalle, jossa kasvoi jäkälää. Suuren kankaalle kaatuneen hongan kylkeen oli sijoittunut puolikymmentä miestä.
Hän on päivännouto; minä Kuivan kankaan kanerva." "Ollet kankaan kanervakin, Muutan männyks kankaalle. Ollee kolkko kotisikin, Ijäksi jään sinulle. Oksillani suojelen sun Pilvein uhkauksilta. Sa taas sydänjuureni mun Pakkaisilta pahoilta." Yksinänsä. Tuulonen etsivi Lehviä lehdon, Riemuja kuiskavi Kulkiessaan. Kukkaset täyttävät Siskolaiskehdon, Ystäviks jäävät; Oudoks ma vaan.
Jos aurinko laskee tulipunaisena ja taivas yltympäri loistaa heleänä, ajattelee arki-ihminen: »huomenna on pouta», mutta taiteilijan mieleen ei juolahda sellaista; hän ihailee ihmeellisiä punaisia, ja vihreitä värivivahduksia, jotka elävät taivaanrannalla, ja ajattelee korkeintaan: »oi, jos ihmiskädellä ja pensselin avulla voisi noita ihanuuksia kankaalle kiinnittää!» Jos taivaanrannalla näkyy harmaan violettisia pilviä, ajattelee arki-ihminen: »huomenna varmaan on tuulta ja sadetta», mutta taiteilija vain katselee värejä ja tuntee, että maailma on ihana.
Mutta tuossa nuoressa povessa, joka alinomaa aaltoili kotikutoisen pumpulihuivin alla, sykki sydän niin lämpimästi ja uskollisesti kuin ainoastaan yhdeksäntoista vuotiaan tytön sydän voi sykkiä silloin, kun toiveet kutovat ruusunkukkiaan tulevaisuuden siniselle kankaalle.
Etenkin taiteilijoilla, jotka joko marmoriin tai kankaalle kuvaavat Kalevalan henkilöitä tai tapahtumia, luulisin tuollaisten viittausten olevan varsin tervetulleita. Ehkäpä Perander näillä huomautuksillaan juuri tällaista vaikutusta tarkoittikin. Sillä ainakin kerran kuuli tämänkin kirjoittaja hänen suorastaan kääntyvän maalarien puoleen.
Elottomamman näköistä erämaata ei missään näe, mutta sotamiehiä ei siellä näkynyt ja se oli meille tärkeintä. Laskeuduimme siis alas autiolle kankaalle ja alotimme vaivaloisen ja monimutkaisen kulkumme itää kohti. Joka haaralla ympäröivät meitä, se tulee muistaa vuorenhuiput, joilta meidät voitiin nähdä milloin hyvänsä.
Heti kylään päästyämme hajoitimme muutamia kylmillään olevia huoneita ja kannoimme hirret ja puut kylän lähellä olevalle kankaalle, jossa oli asentopaikkamme. Niistä laitoimme hyviä nuotioita, joiden ympärillä kuivasimme itseämme ja keitimme ehtoollisemme. Sen jälestä menimme telttoihimme, panimme levolle ja vaivuimme unelmien rakkaisiin helmoihin.
Tultuaan muutamaan tienhaaraan poikkesi hän maantieltä ja jatkoi matkaansa tuntematonta metsäpolkua, joka vei ensin koivikon läpi, sitten laskeutui alankoon, nousi niityn päitse kankaalle ja päättyi veräjään ahon aidan takana, jonka liepeessä oli pieni mökki. Hän aikoi nousta aidan yli, mutta jäikin sen selälle istumaan.
Hän veti ponnekkaasti alas kaihtimet ja meni Doran huoneeseen, jossa tämä seisoi peilin edessä pukeutumassa, lähteäkseen kävelylle Eugenin kanssa. "Dora, tiedättekö, että salin huonekalujen päällykset eivät vielä ole paikoillaan, ja että aurinko paistaa suoraan aralle kankaalle?" sanoi hän terävästi. Dora kääntyi häneen päin ja nauroi. "Hyvänen aika, Eugen!