United States or Cameroon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kirkon alapuolella rannassa oli aittoja ja venevajoja, joiden välitse Kolkasta tuleva talvitie nousi kirkkomäelle. Laskeuduimme Juhon kanssa sinne ja asetuimme väijyksiin erään aitan suojaan. Määräsin Juhon ottamaan kirveen käteensä ja heti, kun ensimmäinen hevonen tulisi näkyviin, lyömään siltä luokan poikki.
Auringon noustessa saavuimme vuoren pohjoiselle reunamalle ja aamuhämärissä laskeuduimme chappara-tammia kasvavaa rinnettä punapuulaaksoihin, missä tuntui syyskesän lämmin henkäys. Se oli minulle vanhaa tuttua seutua, ja pian minusta tuli opas. Piilopaikka oli minun. Olin sen valinnut. Me avasimme veräjän ja kuljimme vuoristoniityn läpi.
Mutta kun me taasen olimme kulkeneet vuorten yli ja rohkeita kaarroksia tehden laskeuduimme erääseen syvään laaksoon, nousi hänkin ylös, muisti tärkeän virkansa ja alkoi voimakkaasti jarruttaa vaunuja. Toisella kyytimiehellä oli kyllin tekemistä hillitessään virkeitä hevosia, jotka mielellään juoksivat viheriöivää vuorenrinnettä alas.
Laivamme ei kestä sellaista kolausta, vaan särkyy heti tuhansiksi sirpaleiksi. "Eipä kestänytkään kauan ennenkuin tunsimme joutuneemme pyörteeseen. Laiva ei totellut enää peräsintä, vaan pyörähteli ympäri kuin sukkula. Me laskeuduimme kaikki polvillemme laivan kannelle ja rukoilimme Jumalalta apua. Mutta rukouksemme olivat turhat.
Palvelija aukasi vaunujen oven ja me laskeuduimme tasaiselle katukäytävälle. Talo oli ulkoapäin juhlalliseksi, vähän kuin kirkon näköön koristeltu juhlapäivän vuoksi. Punainen leveä matto oli vedetty käytävältä ruskeita kiviportaita myöten ovelle. Viereinen talo niinikään oli koristettu ulkoakin. Se oli jo valmiiksi sisustettu meitä, nuorta pariskuntaa varten.
Täällä, Kuolleen meren kattilalaakson alueella, lähes neljäsataa metriä merenpinnan alapuolella, oli ilma lyijynraskas ja äärettömän kuuma. Pari tuntia vielä ratsastettuamme etumaisena kulkeva beduini huusi: »*Ajûn Mûsâ!*» Olimme saapuneet Mooseksen lähteille. Polttavan auringonpaahteen rasittamina ja rajattoman janoisina laskeuduimme alas satuloistamme. »Shûf ghuzlân, chawâdscha!
Mutta eihän se ikävämpääkään ollut, ja mielihyvällä laskeuduimme alas pyöriltämme niin pian kuin viertotie oli loppunut ja kivinen kaupungin katu alkanut. Olisihan ehkä pitänyt yöpyä tuohon vanhaan kuuluisaan yliopistokaupunkiin, jossa kuninkaittenkin pojat kuuluvat opinnoita harjoittavan. Mutta päivä oli vielä korkealla ja tuuli oli myötäinen, voimat vielä verekset ja matkainto ylimmillään.
Laskeuduimme muutamaa kanervien peittämää kumpua alas ja kuljimme kuin viuluniekka akkoineen, Alan edellä ja minä askeleen pari jälempänä, kun yhtäkkiä kanervikko rasahti ja kolme tai neljä parrakasta miestä hyökkäsi päällemme. Seuraavassa silmänräpäyksessä olimme selällämme ja kummankin kurkkua kohti ojennettiin tikari. Luullakseni en koko tapauksesta välittänyt mitään.
Muukalaisia olemme me täällä, muukalaisia tänään samoin kuin neljäkymmentä vuotta sitten, jolloin laskeuduimme noilta vuorilta, ja muukalaisina pysymme tässä maassa tuhannen vuoden kuluttuakin. Me olemme täällä barbaareita ikuisesti." "Niin kyllä, mutta miksi pysymme barbaareina, kenenhän syy se on, jollei omamme? Miksi emme ota oppia heistä?"
Sieltä huomasimme kasakkain olevan jo luodosta melkoisen matkan päässä, ratsastaen takaisin samoja jälkiä kuin olivat tulleetkin. Iloisina laskeuduimme nyt kalliolta alas ja lähdimme luodon suojassa marssimaan päinvastaiseen suuntaan toivoen illaksi pääsevämme Skagöön saarelle. Uskollinen toverini kaatuu rinnalleni, jonka jälkeen minä saan kestää elämäni vaikeimmat seikkailut.