Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Mutta ylenkatsoen lepoa, alkoi hän kohta, kuin hän taas ilmestyi ja vaikk'ei ollut vielä yhtään tanssijoita, uudestaan soittaa, niinkuin toinen viuluniekka olisi uuvuksissaan kannettu kotiin akkunanluukulla, ja hän itse olisi ihan uusi mies, joka oli päättänyt voittaa hänet tai kuolla.
Jos hän olisi jäänyt eloon, olisiko hänen elämänsä ollut samallaista kuin teidänkin? Meidän pitää ojentaa teille auttava käsi, vieras, hänen tähtensä. Mitäs sanot, Volumnia? Sitä minäkin, vastasi vanha rouva yksivakaisena. Viuluniekka kumartui ja suuteli kunnioittavasti hänen kättään.
Menkää, ennenkuin kieleni siteet heltiävät. Viuluniekka tyrkkäsi oven auki, astui puotiin ja avasi puodin oven. Kovalla ryminällä paiskasi tuuli sen kiini, hänen astuessaan ulos raivoisaan, synkkään yöhön. Hänen mentyänsä hervahti Volumnia Websterin jännitys. Hän vaipui sohvaan ja purskahti katkeraan itkuun.
Hän unohti, että viuluniekka oli juuri se mies, jonka nimeä hän oli säilyttänyt muistossaan, ainoastaan vihatakseen häntä. Hän ei muistanut muuta kuin että hän oli onneton vaeltaja, jonka hän oli sysännyt ulos synkkään yöhön. Kaikki sääliväisyys hänen sydämensä syvyyksissä heräsi nyt henkiin. Kutsutaan hänet takaisin, Tuomas, sanoi hän innokkaasti.
Siellä kaulailivat toisiaan »veli Witt» ja »veli viuluniekka» sekä »veli Swart» ja »veli basso.» Eikä taivaassa voi vallita parempi sopu kuin silloin Kalle Vepuppin postivaunussa. Niin saapuivat he lopulta Preussin rajalle. Silloin alkoivat ukko Wittin hampaat kalista ja sääret tutista, ja tuskissaan tarttui hän Swartin käsivarteen. »No, naapuri Witt, mitäs pelkäät?
Minulla puolestani on nälkä, ja te suokaa anteeksi suorat sanat te näytätte siltä kuin olisitte nälkään nääntymäisillänne. Niin olenkin, vastasi viuluniekka, vaipuen sohvaan. Mutta, uskokaa minua: tällainen koditon ja leivätön joukko se tottuu tilaansa. Oppii lyömään leikiksi kovat kolttoset. Niin, katselkaapas tätä nuttuani. Eikös siinä ole palanen humoria?
Kaikki oli niin alkuperäisellä kannalla, porvarisotaväestä alkain, joka harjoittelihen eräällä kedolla kaupungin ulkopuolella ja kerta vuodessa "marssi läpi" suurella juhlallisuudella, aina kaupungin soittokuntaan asti, jonka muodosti eräs sokea viuluniekka ja renttuutunut torvenpuhaltaja sekä suutari Nielsenin poika, joka oli musikaalinen ja löi erittäin hyvin rumpua.
Minun tunteitani on enää mahdoton loukata, niin että olkaa hyvä ja sanokaa vaan suoraan. Ei vastannut kumpikaan. Volumnia ja Tuomas Webster tuijottivat valkeaan, niinkuin katselisivat siellä murheellisia kuvia. Kyyneliä oli vanhan rouvan silmissä; alakuloiselta näytti kelloseppäkin. Siis minä lähden, sanoi viuluniekka vähän suruisena. Hän ei sormiellut enää soitintansa.
Teidän ensimmäistä kehoitustanne kohtaa kaksikin estettä, sanoi viuluniekka: minulla ei ole piippua eikä tupakkaa. Täss' on kumpiakin, vastasi vanha rouva. Mitä kolmanteen kehoitukseenne tulee, jatkoi muukalainen, myhähdyksellä kiittäen emäntää, tokkopa minun historiani teitä kovinkaan huvittaisi? Sankarin historiaa se ei ole. Minä olen nähkääs kaikkea muuta kuin sankarimainen.
»Minä ehkä voin pelastaa teidät tästä housupulasta», sanoi viuluniekka. »Minulla on aivan uudet housut, ne ovat aivan uusinta muotia, ne ovat kummilastaiset ja oikein erinomaiset. Milloin ne ovat pitkät, milloin lyhyet, aina kuinka tarve vaatii. Minäpäs näytän niitä teille. Katsokaas nyt! No nyt ne ovat polvipöksyt, eikö niin?
Päivän Sana
Muut Etsivät