United States or Ghana ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Saamme kyllä, aivan varmasti saamme", vastasi Dora toivehikkaasti. Eugen ei enää virkkanut mitään, vaan lähti omaan huoneeseensa laittamaan kääröön viimeisiä lahjojaan. Hänen oli mahdoton voittaa vastenmielisyyden tunnetta, joka hänet valtasi, kun hän näki kodissaan vallitsevan epäjärjestyksen.
"Siinä näet, Dora, miten Jumala auttaa ihmeellisesti hädän suurimmallaan ollessa. Dora, sinä et saa itkeä... Nyt on taas kaikki hyvästi ja kassa uudestaan kunnossa; ennenkuin se loppuu, voimme tehdä työtä, ja sitten autamme Jumalaan turvaten itseämme."
"Oi pyhä Antonius!" huudahti Lisbet, kun Dora tuli heille ja kertoi, mitä oli tapahtunut, "auta minua kestämään tätä ylennystä! Aivanhan värisen ajatellessani, että lankoni on oikeusneuvos..." Ja hän asettui Doran eteen ja hänen hampaansa kalisivat ja kädet ja jalat vapisivat. "Miten ihmeellä uskallat olla naimisissa hänen kanssaan, rakas Dora?" kysyi hän.
Tämä on liian myöhäistä sinulle". "Ei, älä lähetä minua makaamaan!" rukoili Dora, viereeni tullen. "
Eugen seisoi hetkisen äänettömänä, katsellen häntä. "Näetkö, että hän on muuttunut?" kuiskasi Dora. "Näen." Eugen ei sanonut enää mitään, hän istuutui vuoteen ääreen ja tuijotti synkästi eteensä, pää käden varassa. Nyt kolkutti kohtalo ovea nyt se kuitenkin tulisi... Vähän ajan perästä tuli tohtori.
Dora ei vastannut, mutta ei myöskään seurannut hänen kehoitustaan. "Mutta Dora mitä tämä merkitsee? Etkö kuule, mitä pyydän sinun tekemään?" sanoi Eugen ja hänen äänensä oli matala ja kylmä, jollaiseksi se tuli, kun hän hillitsi sisässään kuohuvaa kiukkua. "Mutta, hyvä ystävä älä nyt pidä melua tyhjästä!..." "Ota esiin se, ennenkuin minä menen!" Jälleen hiljaisuus.
"Ei, ole kiltti äläkä tuo häntä tänne!" sanoi Dora, antaen minulle pelästyneen pienen suudelman ja pannen käsiänsä ristiin. "
"Se johtuu kai siitä, etten minä milloinkaan unhota". "Mitä sinä sanot? Etkö sinä voi unhottaa?" Dora pudisti päätänsä. "Minä tuskin uskon". "Onko joku kiintynyt sinun sieluusi niin, että..." Dora nauroi, vaikka hän oli juhlallisessa mielentilassa.
Molemmat naiset olivat erittäin ahkeria; mutta lauantai-illoin korjattiin kaikki pois, kaikki asetettiin laatikoihinsa, pieni huone siivottiin ja järjestettiin huomispäiväksi, ja jos oli kukkia, niin Dora teki niistä seppeleen pappansa varjokuvan ympärille, joka riippui aivan pienen pulpetin ylipuolella; sillä miten olikaan, rakastivat kuitenkin mamma ja Dora hyvää hutilusta ja kunnioittivat hänen muistoansa, vaikka heidän tuttunsa kaikissa tilaisuuksissa vakuuttivat, että vainaja oli syössyt vaimonsa ja lapsensa viheliäisyyden mereen.
Doran yhäti lisääntyvä huvittelunhalu huolestutti varsinkin rouva Blumia. Hän varoitti miniätänsä, kertoi, mitä pahaa johtuu siitä, että vaimot laiminlyövät kotinsa, esitti itsensä esimerkiksi j.n.e. "Mutta minä en ole paljon poissa", vastasi Dora viattomasti ja avasi ihmetellen siniset silmänsä, "voin vakuuttaa, että se on erehdys minusta ei mikään ole hauskempaa kuin olla pienokaisteni luona."