Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
"Jos ... jos minä antaisin teille yhden kukkavihkoistani", sanoi Dora nopeasti ja liikutettuna hänen surullisesta katseestaan, "niin ottaisitteko sen ... tarkoitan, että tahtoisitteko kukkasen ... minulta?"
Oi, tuntuu siltä kuin rakkauteni olisi tukehtunut kaikkeen pölyyn ja huolimattomuuteen, josta hän on pitänyt niin paljon melua..." Pari päivää sen jälkeen piti Eugenin ja Doran yhdessä lähteä illalliskutsuihin. Heidän piti lähteä kello kahdeksan, mutta kuten tavallista ei Dora tullut valmiiksi ajoissa; hän seisoi vielä peilin edessä, kun salin kello löi kahdeksan.
Hän kohotti nopeasti päätään ja katsoi tutkien mieheensä. "Nyt sinun täytyy kertoa siitä ... muuten en saa koskaan rauhaa..." "Pitääkö tyydyttää hemmoteltujen lasten uteliaisuutta?" kysyi Eugen veitikkamaisesti. "Minä en ole hemmoteltu enkä lapsi enkä uteliaskaan", vastasi Dora.
Kuitenkin minä kuukausia jatkoin, katsoen eteenpäin tämän välitilan ylitse siihen aikaan, jolloin Dora ja minä olimme käyneet ihan saman-tunteisiksi ja minä olin täydellisesti itse tyytynyt hänen järkensä kehittämiseen.
Minä ehkä en käyttänyt sitä niin hyvin, kuin olisin voinut; minä olin nuori ja kokematon; mutta minä en koskaan sulkenut korvaani sen yksinkertaisilta sanoilta. Dora kertoi minulle vähän aikaa sen jälkeen, että hän aikoi ruveta oikein mainioksi taloudenpitäjäksi.
Dora tuli hiipien alas vähäisillä tohveleillansa, kohdataksensa minua nyt, kun olin yksinäni, ja itki olkapääni nojalla ja sanoi, että minä olin ollut kovasydäminen ja hän oli ollut häijy; ja minä sanoin melkein samaa, luullakseni; ja me sovimme ja suostuimme, että ensimäinen pikku riitamme olisi viimeinen ja ettemme koskaan rakentaisi mitään uutta, vaikka eläisimme sata vuotta.
Silloin minä aloitin jotakin käytöllistä selitystä, jota Dora kuunteli hartaasti kenties viiden minutin ajan, jolloin hän alkoi kauheasti väsyä ja tahtoi helpoittaa asiaa hiuksiani kähertämällä taikka sillä tapaa, että hän koetti, miltä kasvoni näyttivät, kun paidan-kaulukseni taitettiin alas.
"Niinpä niin, hyvät naapurit ja ystävät elämässä ja kuolemassa," sanoi Dora, "Miten kaukana asumme toisistamme?" "No sitä on tuskin neljäsosa peninkulmaa metsän lävitse," selitti pastori, "vähäinen kävely hyville rouville, joka juuri on parahultanen noin kerta päivässä." "No, no, me saamme talouden hoitaaksemme," mietti Dora, "ei meillä ole aikaa niin usein käydä kyläilemässä."
"Kyl-lä", vastasi Dora, mutta mielessään hän ajatteli: "Se oli tyhmästi puhuttu, hyvin tyhmästi, sillä se ei auta mitään. Mutta kyllä sen kuulee, että anoppi ei ole koskaan ajatellut muita naisia kuin itseään ja tyttäriään..."
"Kallis sydänkäpyni", lausuin minä, "rehellisesti ansaittu leivänkannikka ". "Niin kyllä; mutta minä en tahdo kuulla mitään enää leivänkannikoista!" arveli Dora. "Ja Jip'in täytyy saada lammaskotlettinsa joka päivä kello kaksitoista, muutoin se kuolee!" Hänen lapsellinen, viehättävä käytöksensä lumosi minut.
Päivän Sana
Muut Etsivät