Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
"Ymmärrät hyvinkin", vastasi Dora surumielisesti. "Me, sinä ja minä, ajoimme pienen kauniin varsamme, pikku Main, vuorelle, joka oli hänelle liian jyrkkä... Kun hän tuona iltana näki isän ja äidin toistensa vihamiehinä, sai hän nähdä ja ymmärtää elämää, enemmän kuin pieni lapsensydän jaksaa kestää... En unohda koskaan hänen katsettaan ... sellainen katse menee sydämen sisimpään ... siten katsoo ainoastaan se, joka on 'nähnyt Jehovan'... Ja sellaiset", lisäsi hän matalalla, värisevällä äänellä, "sellaiset kuolevat..."
Eugen ei vastannut, ja pikku tytöt, jotka olivat kaiken aikaa puhelleet ja lörpötelleet keskenään, saivat nyt yksinään ylläpitää keskustelua. "Miten ikäväksi Eugen on tullut", ajatteli Dora, "ukko Penn sanoo, että hänestä vielä kerran tulee valtioneuvos minkälaiseksi hän sitten tuleekaan, kun hän jo oikeusneuvoksena on näin ikävä!"
Ja hän tuli etehiseen ja heittäytyi nyyhkyttäen Eugenin kaulaan. Hänen sydämellinen hellyytensä huumasi Eugenin; hän painoi hänet intohimoisesti rintaansa vasten, mutta päästi hänet heti jälleen, säikähtäen omaa kiihkoaan. "Oi rakas Eugen", nyyhkytti Dora, "sano, että et enää että et enää ole vihainen minulle..." "En ... en ... en ... mutta nyt sinun täytyy mennä..." "Etkö ole pahoillasi?..."
"No ei, mutta tunnossani tuntuu niinkuin pyytäisin ystäviä, mutta sysäisin pois luotani vihollisia; vaikka se on tyhmästi sanottu, minulla ei ole yhtään vihamiehiä". "Puhu selvästi, Dora".
Oli yhdeksäs vuorokausi, kaikki oli hiljaista huoneessa, sillä lääkäri oli niin käskenyt; odotettiin taudin käännettä, jota ei saatu häiritä. Rouva, valvottuaan koko yön, oli mennyt huoneesensa. Dora istui yksistään sisällä. Mitä piti hänen tekemän? Hämärä oli neuloa. Hän selaili muutamia kirjoja; mutta kaikki näyttivät hänestä ikävystyttäviltä, hän heitti ne taas pois.
Nyt annamme kuitenkin näiden ehtojen raueta; otaksun että sinulla ei ole mitään sitä vastaan, että heti paikalla annamme hänelle tuhat kruunua." Dora punastui ilosta, hänen silmänsä kostuivat ja hän kietoi kätensä Eugenin kaulaan. "Oi, rakas Eugen, miten hyvä olet! Jospa tietäisit, miten onnellisiksi teet meidät! Ajattelehan, tuhat kruunua ... niin paljon rahaa..."
Dora ei katsonut koskaan kelloa, hän unohti usein sekä ajan että paikan laulaessaan, haaveksiessaan, miettiessään kaiken maailman asioita, kun sillävälin kello löi ja aika kului.
"Ai jai jai teidän armonne ... teidän ylhäisyytenne, teidän kuninkaallinen korkeutenne, päästäkää, päästäkää!" huusi Lisbet nauraen ja vaikeroiden. Dora kiskasi häntä varmuuden vuoksi vielä kerran tukasta. "Jos sinä sanot minun Eugeniani otukseksi ja amiraaliksi, niin kyllä minä..." uhkasi hän nauraen.
"Minä toivon, ettei teidän ratsu parkanne ollut väsynyt, kun se tois-iltana tuli kotiin", lausui Dora, nostaen ylös ihania silmiänsä. "Se oli pitkä matka sille". Minä rupesin ajattelemaan, että suorittaisin sen tänään. "Se oli pitkä matka sille", sanoin minä, "kosk'ei sillä ollut mitään, joka voimistutti sitä matkalla". "Eikö sitä ruokittu, luontokappale raukkaa?" kysyi Dora.
Niin viettivät he pääkaupungissa hiljaisesti säästävää elämää, ilman erityisittä suruitta, mutta paljon iloa nauttien; sillä jonkun kerran ainoastaan joku kerta menivät he sulkuin ulkopuolelle ja katselivat kaupungin varsinaista alaa. Dora sai nähdä kuninkaallisen perheen ulos matkustavan ja kumartaa kuningaattarelle, joka kumarsi melkeen suorastaan hänelle, niin että hän punehtui.
Päivän Sana
Muut Etsivät