United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen joka riviltä tuoksui puhtaan nuorukaisen avomielisyys. Sen koruttomuus huumasi minun sieluni. Minä suutelin kirjettä loppumattomasti. Minä sain elämän halua ja toivoa ja rohkeutta elää. Taivaan ranta näytti kirkastuvan ikikirkkaudeksi. Häiden ja onnen viulut soivat jossain hiljaa. Kaikki valkeni ja selkeni minulle suureksi rauhaksi. Niin. Niin kirkastui kaikki.
Tuntui että hän olisi itkenyt itsensä vesiksi. Maata pannessaankaan hän ei voinut itkeä, sillä äiti olisi sen huomannut. Hän hillitsi ja asetti itseään koko voimallaan ja voittikin siinä. Hän tunsi että itku ei voi enää purkautua, mutta se oli kiihkeänä tunteena rinnassa, joka ahdisti aivan kuin olisi tahtonut tukehduttaa. Päätä huumasi ja ajatukset olivat sekaisin.
Niiden väkevä ja suloinen tuoksu, joka vielä oli kuumuudesta kiihtynyt, huumasi häntä kuin hehkuva viini, ja rantaan vierivien laineiden etäinen loiske tuuditti hänen mieltänsä kuin maininki.
Ja kohosihan Alette-rouva jotenkin paljon hänen maalaiskokemuspiirinsä yläpuolelle, kun hän istui turkkiin puettuna leveässä reessä, jota Gudbrand ajoi, raikkaasti hymyillen ja harson takaa nyökäyttäen päätään vastaantuleville tuttaville. Alettea ympäröi jonkinlainen ylevä arvokkuus, joka ikäänkuin huumasi Gudbrandia.
Kumma paikka, ettei pidä saaman tuota lunttua tottelemaan. Ylös siitä. Hän survasi vielä kerran terävällä kyynäspäällään ja se sattui niin kipeästi rintaan että Emmiltä pääsi huuto. Mitäs sinua saa ajella kymmenen kertaa, ennenkuin nouset. Emmi hoippuroitsi ylös; päätä huumasi, hän oli vähällä kaatua. Valele silmiäsi kylmällä vedellä, niin selviät paremmin, neuvoi Silja.
Tämä yö huumasi uudelleen molemmat rakastavaiset: ja seuraavina päivinä, kun kuningas oli lähtenyt Tintagelista pitääkseen käräjiä Saint-Lubinissä, uskalsi Tristan, joka jälleen oli piiloutunut Orrin majaan, joka aamu keskellä kirkasta päivää hiipiä hedelmäpuiston läpi naisten asumukseen.
Mutta hänen avattuaan ikkunan huumasi häntä ytimiin asti koko tuo rakas näky taivaanrantaa myöten, metsikkö, jalavat, lakeus ja meri ruskeine purjeineen ylt'ympäriinsä, jotka näyttivät liikkumattomilta kaukana aavalla ulapalla. Sitten alkoi hän samoilla tyhjässä, avarassa rakennuksessa. Hän katseli noita seinillä olevia hänen silmilleen tuttuja tahroja.
Hiljaisena ja elotonna jäi Maria seisomaan paikalleen. Se suoritus, joka oli tuleva ennen tai myöhemmin, oli nyt tapahtunut, ja se hänestä tuntui vapautukselta, mutta sen äkkipikaisuus huumasi kaikki hänen ajatuksensa. Tajutonna silmäili hän ympärilleen. Täällä on valoisaa, viileätä ja vapaata. Ja tuolla oli yksi, joka häämöitti hänen sielussaan, joka veti häntä puoleensa.
"Minä muistan" hän lausui, "kuinka onni hurmaavalla ilollaan huumasi järkeni. "Elämä! mitä olet sinä? Jakso vuoria, aika, jonka kuluessa on kestäminen, mitä osaksemme suodaan. Se on onnellinen, joka tyynesti kaikki kestää se on viisas, joka vähimmin riehuu. No, mihin auttaa ihmisen ponnistus ja puuha. Ei tuumaa eteenpäin määrätystä rajasta. Mikä on se, jota onneksi luulemme?
Tässä taas huumasi päätä ja joku voima tahtoi ajaa häntä lasten päälle, lopettamaan elämän päivät niiltä, joille oli ne antanutkin. Mutta kun hän kohotti päätään ja hiuksien alta loi synkän katseensa mieheen, täytyi hänen luopua tuumasta, kun sai totiset ja tarkastavat silmät vastaan.