Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Hän ei hämmästynyt siitä, mitä sai nähdä, sillä se vahvisti vain sitä, mitä hän jo kauan oli epäillyt. Dora koetti olla vapaan ja luonnollisen näköinen ja esittää vieraan Eugenille, mutta Eugen ei kuunnellut häntä vaan astui hänen sivuitsensa vieraan luo, joka koetti tervehtiä. "Herraseni", sanoi hän, "kuka lienettekin, tulen aina kohtelemaan teitä samalla tavalla."
"Muuan päivä sen jälkeen oli hän matkustanut pois ja pian sittemmin sairastui isäni. Minä en ole tapausta puhunut kenellekään. "Ja isäni, hyvä, jalo isäni, siunasi meitä viimeisellä hetkellänsä." "Mutta," alkoi Dora, "jos minä olisin sinun sijassasi, vaikk'en ymmärrä oikein asiata, niin kirjoittaisin minä Hjalmarille ja pyytäisin kauniisti anteeksi ... hän ei mahtane olla kivestä." "Ei, ei.
Hän ei ole suinkaan mennyt Amerikaan tahi Norrlandiin, tahi muualle ulkomaalle," nauroi Dora, joka, epäilemätön asiastansa, arveli että Annetten vakava suru oli naurettava. Hjalmar kärsi paljon, Tarvittiin koko hänen sielunsa voima, taitaakseen taistella sitä toivottomuutta vastaan, joka tahtoi anastaa sijan hänen sielussansa.
Eräänä päivänä olivat Eugen ja Dora kutsutut Regina tädin luo Ekholmin kartanoon. Se oli Regina tädin suuren, kauniin maatilan nimi, jossa kaikki Blumin lapset aina olivat saaneet viettää muutamia päiviä kesä- ja joululuvastaan.
"Miksi siis?" "Herra Jumala," toisti Dora, ja suuret, kirkkaat kyyneleet välkkyivät silmissä. "Herra Jumala, minä suosin tuota alhaista ihmistä, mutta hän ei voi ottaa mammaa kanssansa apupapin palkalle eli kappalaispapin virkataloon ... me laskimme, me."
Hän nousi, pyyhki kyyneleet silmistään ja hiipi lastenkamariin katsomaan, joko Mai nukkui. Pikku tyttöjen vuoteen takana paloi yölamppu, jonka valo pehmeänä ja hillittynä lankesi pienten nukkujain pörröisille päille. Dora seisoi hetkisen liikkumattomana, katsellen lapsiaan.
Hyvällä syyllä todellakin, jos se olisi hiukankin aavistanut, kuinka minä jumaloitsin hänen emäntäänsä! "Oh, kiitoksia, Mr. Copperfield! Mitkä kauniit kukat!" sanoi Dora. Mutta minä en saanut sitä tehdyksi. Hän oli liian lumoava. Kun näin hänen panevan kukat vähäistä, kuoppaista leukaansa vastaan, meni mieli ja kieli ja minä raukesin ihastukseen.
"Minä rakastan ... sinua", kuiskasi Dora, ja kainouden tunne, joka hänet valtasi, kun hänen piti sanoa "sinä", sai hänet puhumaan niin juhlallisesti, kuin olisi hän seisonut alttarin tahi tuomioistuimen edessä.
Sitten Traddles ja minä pelasimme pari, kolme peliä cribbage'a; ja kun Dora sillä aikaa lauloi ja soitti gitarria, tuntui minusta, kuin kosimiseni ja naimiseni olisi vaan suloinen unelma ja se ilta, jona ensin kuuntelin hänen ääntänsä, ei vielä olisi ollut ohitse.
Tänään oli hänessä herännyt uusi ajatus: jos Dora todellakin rakasti häntä, jolleivät hänen tunteensa olleet pelkkää haaveilua, eikö hänen silloin pitäisi edes koettaa noudattaa hänen toivomuksiaan? Oliko rakkaus vain laulamista ja löpertelemistä eikö se milloinkaan pakoittanut uhraamaan tapojaan, muuttamaan käsitystään elämästä?
Päivän Sana
Muut Etsivät