United States or Japan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Missä nurmi oli käännettynä, siellä oli aura viiltänyt nurin kyynärän paksulta pohjasoraa ja juuria. Missä suota oli perattuna, siellä ojat olivat sylen syvyisiksi luotu, siellä yksi ainoa kuokan irrottama kokkare olisi kokonaisen talvikuorman täyttänyt, siellä kannot ja juuret kohosivat talon korkuisiin läjiin.
Mutta koska atriansa Päättänyt on uljas mies, Emäntänsä pöydän korjaa, Tähteet huiviin valkeaan. Lähtee taasen nuori nainen Kotihinsa kulkemaan; Huuheleevi kankahalla, Kultanummel laulelee. Mutta mies hän työhöns käypi: Vesat maasta temmataan, Juuret räikyy, kannot nousee, Kaikki siirtyy röykkiöön. Niin hän toivon katsannolla Työksentelee ahkerast Korven rannas raiskiossa; Hiki otsalt helmeilee.
Kun he sitten hauattihin Maan alle makoamahan, Yksi puron tälle puolen, Toinen puron tuolle puolen, Nousi siitä nuori koivu Kumpaisenkin hauan päälle, Juuret yhtehen junivat, Latvat toinen toisihinsa; Hakattihin koivut maahan, Lastut lensi toisihinsa. Kant. MEREN NEITO JA METS
Suomen laulun iästä eli vanhuudesta emme taida muuta sanoa, kun että sen juuret katoaa menneisiin ylimuistoisiin aikoihin, latva näihin nykyisiin aikoihin koskeva. Niin näistäki tässä kokouksessa löytyvistä monella kyllä on suuriki ikä, ehkä vuosituhansia seljässä, vaan toiset taas eivät ole kovin vanhoja.
Otan sun lapseksi omaksi, annan sulle laulun armon, juuret juutan maa-emohon, työnnän latvan taivahalle.» Vaikes tammi taideniekan. Seisoi mies aholla yksin, yössä aukean elämän. Tunsi polttavan povensa, sydämensä seisahtavan vaivasta sanattomasta, ailuesta ankarasta. Pyhä on hetki hengen tuskan.
Asiasta syntyi paljo sappea seurakuntaan, mutta Koponen vannoi tässä olevansa osatoin. Hän muka ei voinut siihen mitään että yleisö luotti häneen. Moni oli kyllin yksinkertainen uskomaan hänen teeskenneltyjä vakuutuksiansa, mutta asiain tyysten tuntiat oivalsivat kyllä tämän seikan juuret. Lampaan vaatteet eivät kyllin peittäneet vainoavaa sutta.
En tiedä, en tiedä! mutta ihastuksella katselen impeä tuossa, ihastuksella ja polttavalla vaivalla; sillä hän on kaunis kuin serafim, ja on hän ehkä huomenna Joaksen oma. Oi, kiusallinen aatos, aatos tuskaa täynnä! Hänkö kerran on lepäävä povella, joka tuossa nyt huokuu hiljaisessa autuudessa? Hän! Sinä suloisesta pureskeleva mato, katkaise jo sydämmen juuret kaikki!
Joen soitteleva sohina, matalan kosken kuohu ja pauhu, syvät, mustat, kiiltävät suvannot, joiden ylitse lehtikuusten ja hemlokkien juuret riippuivat, pyörteiden synkkä purppura ja ambra hitaasti kiertelevine vaahtilauttoineen kaikki tämä häntä viehätti, samalla kuin uhkasikin.
Itse tuon sanoiksi virkki: "Jää hyvästi, Saaren nurmet, kuusen juuret, tervaskannot, joit' olen kesän kävellyt, talvet kaiket tallaellut, piileskellen pilviöillä, paeten pahalla säällä, tätä pyytä pyytessäni, allia ajellessani!" Ajoa hypittelevi: jo kohta koti näkyvi. Neiti tuon sanoiksi virkki itse lausui, noin nimesi: "Tupa tuolla tuulottavi, nälkäraunio näkyvi.
Silloin luonnon suuri oppikirja Sielulles sais huvin, siunauksen; Silloin epäuskon asemesta Luottamuksen lujuus vahvistuisi. Mutta, itsepäinen pikku mailma, Ihmisrinta, rikoksien loukko! Kuinka itsekkäisyytesi juuret Syväll' olentomme perustusten Lonkeroissa kätkettyinä kasvaa!