United States or Suriname ? Vote for the TOP Country of the Week !
Salmelan isäntä riensi hatutta päin vieraita vastaan ottamaan, ja emäntäkin, kun oli ennättänyt kuumat, voiheraan kastetut piirakat käsistään pöydälle väen eteen lähättää, kiiruhti hänkin arvoisia tulijoita vastaan. Samu osui olemaan talkooväen keskellä pöydän takana syömässä. Hän ei yritellyt mihinkään, eikä sieltä olisi helposti päässytkään pois. Vilkas surina syntyi tyttöjen kesken.
»Ei enää, Kalle, ei enää.» Hanna nousi ylös ja teki lähtöä. »Huomenna tulen saattamaan sinua laivalle, saammehan silloin vielä tavata toisiamme.» »Niin, mitä siitä on, kun tuskin uskallan kättäsikään puristaa.» Salmelan täytyi kuitenkin antaa myöten, sillä Hanna ei millään ehdolla enää suostunut viipymään.
Salmelan kohdalle asti ei sitte enää kuulunut muuta kuin veden hiljainen solina venheen kokan edestä, vaan siellä, talon valkamassa, tervasi ruotiukko venhettä ja vapisevalla äänellä verkallensa veisasi: "Ne niitun kukat koriat ja laiho laaksoissa, niin ylpeät yrttitarhat, puut vehreät verassa; ne meille muistuttavat suurt' hyvyyttä Jumalan."
Muudan riivattu siellä nivertää, niin polttaa kuin tulella! Kaaria luetellessaan luki herastuomari kaikki sormensa, mutta viimeisiä sanoja puhuessaan kumarsi hän äkkiä päänsä Salmelan isännän polvelle. Antti Salminen tapasikin kiinni pienen pahantekijän. Isäntämiesten toimet ja liikunnot herättivät jo talkooväen huomiota. Piirihyppy taukosi. Naurun hykähdyksiä kuului.
Sitten he vasta tuonnempana ilmoittaisivat, kun Kallella olisi tutkinnot suoritettuina. Olgalle vaan uskoisivat, ei muille kenellekään. Tämän ainoan viikon he saivat olla yksissä ja nauttia nuorta onneaan. Sitten oli Salmelan lähteminen pois; Joroisiin ensin köyhäin vanhempainsa luokse kesäksi ja syksyllä Helsinkiin lukuja jatkamaan.
Kun Salmelan emäntä kuuli, mitä tohtori oli sanonut, rupesi hänen leukansa omituisella tavalla vipattamaan, ja hän puhkesi ääneen: Viidestä lapsesta on meillä ainoastaan yksi elossa ja sekin ainoa oli jo eilen menemäisillään. Kolme niistä korjasi Herra luoksensa pienoisina, mutta neljäs, Samun nuorempi veli...
Satoiko siellä Niinisyrjän puolella? kysyi herastuomari. Niinkuin saavista olisi kaatanut, ja meidän viiritangon löi ukkonen pieniksi pirstoiksi. Eikö rakeita tullut? Ei meidän paikoilla. Kukkaropohjan kohdalla oli tiellä ja aholla rakeita, jotta maa näytti valkealta. Ei ollut sade meistä kaukana, yhden kilometrin päässä, virkkoi Salmelan isäntä. Eikös Takamaan niityllä satanut? kysyi Matti.
Tietysti! Milloin hyvänsä... Kiitoksia! Minä tulen kohta. Taneli puristi Hetvin kättä niin voimakkaasti, jotta tämä oli vähällä kiljahtaa. Jälekkäin tulivat he molemmat porstuaan, jossa herastuomari jo jäähyväisiään heitti Salmelan isännälle ja emännälle. Hyvä oli, kun löysit neulani koristuksen, sanoi Hetvi ikäänkuin selittäen läsnäolijoille, minkä vuoksi Taneli oli kamariin tullut.
Pieni oli Salmelan perhe, jonka tähden talon työt olivatkin parhaastaan vieraalla väellä teetettävät. Paitsi isäntää ja emäntää oli kolmantena jäsenenä perheessä heidän ainoa elossa oleva poikansa Samu. Tämä oli yksikolmatta vuotta täyttänyt, Kurkijoen maanviljelys-opiston läpikäynyt nuorukainen.
Mutta sitten hän kavahti ylös, pyyhki kyyneleensä ja rupesi ajattelemaan. Hän oli pettynyt, oli luullut hyvää ihmisestä, joka ei sitä ansainnut. Hän oli heittänyt hellimmät tunteensa, uskonsa, luottamuksensa, toivonsa lokaan kehnon miehen tallattavaksi. Häpeä ja katumus, viha ja ylenkatse raivosivat hänen povessaan. Hän tunsi olevansa liian hyvä vuodattamaan kyyneleitä Salmelan tähden.