United States or France ? Vote for the TOP Country of the Week !
Rastas on jo kotvan aikaa Laskenunna lauluaan, Käen kukunnoita kaikaa Kaikkialla vaan; Alkaapa myös rintehellä Leppäkerttu liritellä; Jopa kuhankeittäjäki Havahtuu: Nytpä vasta nuori väki Kukkulalta palauu! Kas! jo koillisesta tuolta, Lehtovaaran takapuolta, Loistaa silmä auringon; Hänpä sätehillään noille Ruohon kastepisaroille Suopi aamu-suutelon.
Aivan ilman kolinaa se ei voi tapahtua; vanhus pöydän ääressä säpsähtää, havahtuu ajatuksistaan ja kääntyy kiivain sanoin naisen puoleen. Vaimo, sanoo hän, kuinka uskallat sinä häiritä minua! Enkö ole sanonut sinulle iterum iterumque, että sinun on muutettava sinun penales procul a parnasso. Ymmärrätkö sen ... lupa!
Se avaa ikkunoita ja istuu niiden kaltaalla kuilujen päällä, se pitelee teräaseita kuin lapset lastuja leluinaan. Ja syrjäinen, joka havahtuu ja sellaista näkee, kavahtaa koko olennossaan, sillä hän ymmärtää että se on sielu, joka hiipii öisillä retkillään. Olavi oli käynyt unissaan jo pitemmän aikaa lähes siitä pitäin, kun Kyllikki hänen toverikseen liittyi.
Vasta kun aamun harmaa tuskallinen valo valuu temppelin holveihin, ja kirkko herää hämäränä, silloin vasta joskus nousee neitsyitten lannistunut huokailu, ja matalat murheelliset virret virkoavat kirkossa. Viimein päivän seljetessä havahtuu liikkumaton Anfortaskin, nousee nääntymyksestään, astuu kuoriinsa ja vaipuu taaskin mustana rukouksena Graalin tyhjän maljan edessä.
Ne laulaa ilmi ilojaan, kun kevät vihdoin koitti ja keväthellä heltehyt kun takatalven voitti, nuo sirkku-raukat riemuitsee, ne laulaa toivehilta: kai Luoja heidät huolestaa ja suojaa huuhkajilta. Ja luonto, äsken uinuva kuin impi unelmissaan, se puhtoisena havahtuu nyt neitsytaatoksistaan, ja kastehelmet heinikon ne välkkyy päivää vasten kuin kirkkaat riemun kyyneleet vain silmiss' autuasten.
Siinä aamutuuli ensiksi unestaan havahtuu, sitä Koitar ensiksi koskettaa, siinä illan tuuli heittää hyvää yötä ja rusko viimeksi viihtyy. Lehto rakastaa maailmaa kaukaa katsella ja niin minäkin.
On päivä kuuma, helteinen Ja harvoin käki kukkuu; Niin paimentyttö kukkien Keskelle väsyi nukkuu. Kuin metsäruusujen haltijaa Nyt kesän hengetär suojaa, On tyyni rauha, on pyhä maa Ja luonto kiittävi Luojaa. Katveesta paimenpoika vaan Tuon näkee suloisuuden; On hiljaa, tuskin huokuikaan Hän havahtuu vois muuten! Vaan silloin kellot soi karjojen, Jotk' eellä paarmojen kiili:
Kuuletko! jatkoi hän ja ojensi pistolin hollantilaista laivamiestä kohti, joka hinasi alas venettä, mene tahi saat uutta lyijyä lyijykalloosi! Ka kyllä, vastasi matruusi, johan tästä menenkin. Emme aikoneet mitään pahaa. Mitä lienettekin aikoneet, niin selkäänne tulette saamaan joka ainoa, jahka Becker havahtuu, sen paksupäiset kampelat. Luulitte noin vain karkaavanne.
Hämmästyneenä nuoren päällysmiehen puhumattomuudesta ja liikkumattomuudesta, hän hiljaa kosketti hänen käsivarttansa ja sanoi: Poikani, jotain on tapahtunut? Eikö niin? Abdallah hypähti, niinkuin se joka yhtäkkiä havahtuu unta näkemästä. On, enoseni, sanoi hän alakuloisella äänellä. Vihollinen on täällä, huudahti nilkku; oletko nähnyt hänet? Kiitetty olkoon Jumala, ruuti saa siis puhua!
– Eikö Helsinki ole kaunis iltavalossaan, – kuiskaa Elma. Slaavi ei kuule. Elma luulee loukanneensa hänet ja sanoo, pehmeästi kosketellen hänen kättään: – Mitä te mietitte? Venäläinen havahtuu äkkiä mietteistään, paljastaa valkoiset hampaansa ja ottaa hänen kätensä käsiinsä.