Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025


Yhtyvät lauluhun laaksot ja korvet, paisuvat pellot, laitumet laajat ja karjojen kellot, raikuvat taivahan rantojen torvet valkeuden juhlaa; Maa pyhä, laupias lahjoja tuhlaa. Minne riennät, vierivä virta? Kunne kohiset, pauhaava koski? Mereen! Mereen! Meill' on kiire! Tehnet teljen, särjemme sen. Tiedätkö tiesi, kansan aalto? Aika myrskyinen, minne menet? Vapaus, vapaus meitä viittoo!

Siivillään syysmyrsky jo kantoi Pois mustan pilven rakehineen; Päivä jo pilkistää Kalpeana kuin kaatunut urho, Mi kuollen päätähän kerran Viel' ylentää, kun sotainen melske Jo pakeni pois. Finele, kartanon rouva, Käy katselemaan, kuink' karjojen luo Piiat rientävät, leilejä kantain.

Oisipa nuoruus vielä ja ryhti se mulla, mik' ammoin, kun Pylos Elis-maan kera taisteli karjojen ryöstön kostaakseen ja kun Itymoneun minä hengeti iskin, Elis-maan asujoita, Hypeirokhon urhean poian! Varjelemaan kävi karjaans', ei hyvitystä hän suonut, vaan hänet tanterehen etumaisena taistelevista peitseni sorti, ja pois koko maalaisjoukkio juoksi.

Siellä nyt Zeus ylivaltias sai meilt' uhkeat palveet, sai härän uhriks Alfeios, härän suuri Poseidon, hiehon päilyväsilmä Athene, karjojen kauneen. Syömään iltaistaan asekunnittain väki istui, sitten käytiin nukkumahan joka mies tamineissaan virran vierustalle.

On päivä kuuma, helteinen Ja harvoin käki kukkuu; Niin paimentyttö kukkien Keskelle väsyi nukkuu. Kuin metsäruusujen haltijaa Nyt kesän hengetär suojaa, On tyyni rauha, on pyhä maa Ja luonto kiittävi Luojaa. Katveesta paimenpoika vaan Tuon näkee suloisuuden; On hiljaa, tuskin huokuikaan Hän havahtuu vois muuten! Vaan silloin kellot soi karjojen, Jotk' eellä paarmojen kiili:

Tuommoisen hoidon kautta tulivat Niemimäkelän tilukset kovin rappiotilaan: niityt pensastuivat ja jäivät aidoitta ja ladoitta, sentähden väheni heinän saalis vuosi vuodelta ja viimein ei niistä saatu kuin vähän sänkeä karjojen jaloista, ja niin saadut heinät olivat sekä huonoja että kalliita, kun kallis työväki päinensä niitä koperoitsi. Heinien osto kasvoi siis vuosi vuodelta talossa.

Mutta hempeän neidon ihana kuva poltti kovasti hänen sydäntänsä; kaunis nuorukainen surkastui. Admetolla oli ystävä, joka tällä erää paimenena kaitsi hänen karjaansa. Hän oli vartaloltaan ja käytökseltään niin korkea ja jalo, kuin olisi hän joku ihmiseksi pukeunut jumala. Kaikki naapurit he arvelivatkin, ettei paimen voinut olla kenkään muu kuin itse karjojen korkea hallitsija, Hermes jumala.

Päivän Sana

väki-joukossa

Muut Etsivät