United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän laulaa milloin ompi murheissaan Tuon vaan: "Ah, mikä taitaa olla, mun"; Mut toisellapa tuulellansa kun Hän ompi, häll' on laulut somanlaiset, Esmerkiks: "Luonnon suuret lapsukaiset". KILPI. Niin vain ... se kyllä kaunis on ... vaan ken... AINA. Nyt vihdoinkin mä sulle virkan sen. Lieneekö haltia, tai metsämies, Tai paimenpoika, kenpä sitä ties!
Kuningas on paimenpoika, Kunnas valtaistuin on; Hänen päänsä päällä säihkyy Kultakruunu auringon. Jalkain juuressa on lampaat, Hienot mielistelijät; Vasikat ne ritareina Keikaroi ja öykkivät. Hovinarreina on jäärät; Hovin soittotaiturit Siin' on linnut, siin' on lehmät, Huilusuut ja kellokit.
Heräsi tyttö ja poikanen Nyt taakse pensahan piili! Vaan kevät, kesä lyhyinen Kuin siivin ohi kulkee. Syys saapuu, suru paimenten Ja riemun laaksot sulkee. Jo laumast' on susi kaatanut Parasta hiehoa kaksi: Nyt paimentyttö on muuttunut, On käynyt murheisemmaksi. Vaan paimenpoika lohduttaa: "Kas pellon kuhilaita! Ne hiehoja taas kasvattaa! Ja muista niittymaita.
Ainoastaan töin tuskin oli hänet saatu hereille, kun he hämärissä tulivat. Hänet oli näet edellisenä iltana otettu tieltä eräihin kärreihin, joissa hän yönsä makasi rauhassa kahden heinäsäkin välissä, jotavastoin veli ja iso-isä vuorotellen astuivat vieressä ja ajoivat. »Katsokaas! Kuka tuolla tulee?» huusi äkisti paimenpoika, osoittaen maantielle päin.
Tuolta lähestyi rikas gootti, joka oli Ravennassa tai Roomassa nainut roomalaisen rahanvaihtajan tyttären ja pian oppinut roomalaisen appensa tavoin harjoittamaan kauppaa ja laskemaan voittonsa tuhansissa. Ja vieressä seisoi köyhä paimenpoika, joka kuohuvan Isarcuksen varrella paimensi laihoja vuohiaan laihalla laitumella ja oli rakentanut aivan karhunpesän viereen lautavajansa.
Murhein kuolinkellot soivat, hautavirsi humisee; laantuu laulut veikaroivat, vaiti poika kuuntelee. Hautaan viedään heidät tuonne, jotka laaksoss' ilakoi. Paimenpoika! Kellot nuo, ne myöskin sulle kerran soi.
Sentähden riippui marjanen kaiken syksyn alla päin, nöyrästi odotellen, eiköhän joku paimenpoika sattuisi huomaamaan häntä; vaan kaikki paimenpojat pelkäsivät tuota suurta muurahais-kekoa, eikä yksikään huomannut sen ääressä punertelevaa puolaa. Niin kului syksy turhassa odotuksessa ja talvi peitti sekä maat että marjat valkean vaippansa alle.
Klea oli liittäytynyt laulajattariin ja odotti kauheimmassa jännityksessä kauvan, äärettömän kauvan sisarensa nimeä, sillä vasta sitten kun pienin koulupoika ja alhaisin paimenpoika oli huutanut "on", kirjuri luki: "Ruukunkantajatar Klea," ja nyykäytti hänelle, kun hän huusi: "on". Sitten hän korotti ääntään vielä entistä kovemmaksi ja luki: "Ruukunkantajatar Irene."
Toiselta kirkolta oli Esteriä hevosella vastassa Antti, paimenpoika. Hän puheli lakkaamatta koko taipaleen, vaikka ei saanut Esteriltä kuin sanan silloin, toisen tällöin. »Hupi se meni suden suuhun, että loksahti!» oli hän ilmoittanut ensimäiseksi uutiseksi kertoen tapauksen pienimpiä yksityisseikkoja myöten.
Mutta sitä ei haltia Harmaaparta ymmärtänyt, ja sentähden hänestä tuli siili. Harmillista onkin, kuin etsii jotakin asiaa monta tuhatta vuotta, ja äkkiä tulee paimenpoika ja löytää sen niinkuin puolan metsästä. Mutta maailmassa on niin, että pienet lapset näkevät Jumalan.