United States or Georgia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suomalaiset sosialistit sitävastoin... ovat raakalaisia, iski Johannes. Juuri siksi voi heitä vielä vähemmän kuin n.s. sivistyneitä vaatia yhteiskunnallisia muotoja noudattamaan. Niitä on jokaisen noudatettava, väitti Irene varmasti. Kuinka monen luulet niitä täällä noudattavan?
Sillä hänellä oli niihin jokaiseen sopiva vastasyytöksensä. Mutta että Johannes vertasi häntä Liisaan! Mitään sellaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut. Irene nousi sydänjuuriin saakka loukkautuneena. Ikävä, etten ole piika, hän sanoi. Silloin minä olisin kaiketi tavannut sinussa vertaiseni. Ja minkä luulet minussa nyt tavanneesi? kysyi Johannes silmää räpäyttämättä.
Tuo ajatus oli omiaan suuresti hänen tunteitaan kylmentämään. Ei sentähden, ettei hänellä olisi ollut varaa maksaa ja ettei hän olisi mielellään maksanutkin vaimonsa mieliteoista tässä suhteessa, sillä hän tahtoi itse, että Irene kävisi hyvin puettuna. Se oli hänelle pieni itserakkauden kysymys.
Taas Irene pelästyi ja hiipi lähemmäksi sitä pylvästä, jonka takana hän oli piilossa, sillä luukku, jota erakko oli vetänyt sen syrjään kiinnitetystä nauhasta, lensi rämähtäen kiinni ja peitti hänet vieraitten nähtävistä; mutta vain silmänräpäykseksi, sillä lahonneet saranat, joilla se oli kiinnitetty, ei kestänytkään voimakasta tempausta, vaan vaipui vaipumistaan maata kohti.
Klea oli liittäytynyt laulajattariin ja odotti kauheimmassa jännityksessä kauvan, äärettömän kauvan sisarensa nimeä, sillä vasta sitten kun pienin koulupoika ja alhaisin paimenpoika oli huutanut "on", kirjuri luki: "Ruukunkantajatar Klea," ja nyykäytti hänelle, kun hän huusi: "on". Sitten hän korotti ääntään vielä entistä kovemmaksi ja luki: "Ruukunkantajatar Irene."
Irene olisi niin mielellänsä huudahtanut "saat", ja taas "saat" ja tuhat kertaa "saat", mutta kuitenkin hän, vaikka pienin mielenliikutus saattoi hänet niin helposti vallata, tänä vakavana hetkenä sai voimaa vetääksensä pois kätensä, joihin Korintholainen oli tarttunut ja tälle vakavasti vastataksensa: "Aina, aina tahdon sinua muistella, mutta vasta sitten saat tulla luokseni, kun jälleen olen yhdessä Kleani kanssa."
Teidän miehenne... Ja minäkö? nauroi Irene. Oh, sitähän me aina teemme. Mutta myöskin meidän ystävämme tässä tahtoo teihin nähden, kaunis rouva, koettaa voimiaan. Irene ei ollut mitään ymmärtävinään. Voimiaan? kysyi hän viattomasti. Suon sen mielelläni. Siinä tapauksessa, vastasi Rabbing, ovat aika ja paikka vielä vähemmän tarkoituksenmukaiset. Mutta aseet? Ne lasken minä alas teidän edessänne.
Se, jonka hän innokkaasti etsittyään päätti ottaa, ei kuitenkaan ollut käsin silkille maalattu, kuten se, jota Irene oli ihaillut, mutta tämä oli kaikessa tapauksessa non plus ultra, kuten kaupassa sanottiin, hienoa, lävellistä, valittua, somaa ja kaunista norsunluutyötä.
Irene sanoi hiukan moittivalla äänellä, luoden silmänsä maahan; mutta Kreikkalainen huudahti innokkaasti: "Enemmän, paljoa enemmän minä saatan sinulle antaa. Minä riennän heti..." "Pysähdy," Publius häntä käskevästi keskeytti, tarttuen hänen olkapäähänsä. "Minulta Serapion pyysi, ja minä itse tahdon tehdä ystäväni mieliksi." "Mene sitten!"
Se oli yksi Johanneksen heikkoja kohtia, jonka Irene oli huomannut vaistomaisesti. Sillä vaikka Johannes ei Signestä enää vähääkään välittänyt, hän kuitenkin olisi mielellään nähnyt tämän kadehtivan Ireneä. Miksi? Sitä hän ei koskaan ollut tahtonut oikein itselleen selittää.