Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Ja miten Signe suuteli tätä kaulaan ja miten Irene painoi kiinteästi hänen kättään vasten paljasta, hempeää poveaan. Ja kummankin kasvoilla oli ollut ilme niin nautiskeleva ja autuaallinen, ettei Johannes voinut sitä vieläkään unohtaa. Hän oli lyönyt oven kiinni samassa silmänräpäyksessä. Kuullut, miten kumpikin olivat huudahtaneet, ja syöksynyt päistikkaa ulos huoneestaan.
Nopeasti huulet toinen toisensa tapasivat, mutta tämän ensi suutelon jälkeen Irene vetäytyi irti hänestä, riensi jälleen portaita myöten ylös ja huusi, seisten yhdellä ylimmistä portaista, riemuiten: "Minä en saattanut muuta tehdä! Kun Klea on täällä, näemme jälleen toisemme!" ja katosi sitten yläkertaan.
Ja täti, joka istui hänen vierellään, viittaa vieläkin kädellään. Sepä omituista. Vastaa siis hänelle! Johannes koetti kääntyä katsomaan taakseen, mutta ei voinut mitään nähdä enää. Sen sijaan virkahti Liisa: He puhuivat suomea. Suomea? Keitä he voivat olla? Näitkö sinä heitä, Irene? Irene nyrpisti tylysti nenäänsä. Kyllä, vastasi hän. Ainakaan he eivät näyttäneet kuuluvan tähän seurakuntaan.
Pyyhi nyt silmäsi, mene temppeliin ja kysy, koska meidän pitää tulla lauluharjoitukseen, ja koska juhlakulkue alkaa." Irene totteli käskyä.
Hän tahtoi nähdä, mitä keinoja Irene tällä kertaa käyttäisi. Sillä vaikkakin niiden tarkoitusperä oli aina sama, eivät ne koskaan aivan yhtäläisin vivahduksin uudistuneet. Irene seisoi yhä hänen edessään sovitellen uutta pukua vartalolleen. Etkö usko? hän sanoi veikeästi. Etkö usko, että Signe tulee minua tästä kadehtimaan?
Tahdotko sinä vaihtaa siskon kanssa? kysyi Ludvig pikku kälyltään, ottaessaan kultakoristeet tuolilta, johon Sissi oli ne jättänyt. Raskitko sinä Irene antaa minulle nuken? kysyi Sissi rukoilevasti, ja hyväili siskoa, joka suudellen häntä antoi tuon toivotun nuken lapselle, kauniimman joululahjan mistä Sissi ikinä olisi osannut uneksiakaan.
Kauvan sitten Irene oli ystävällisesti otettu vastaan kuvanveistäjä Apollodorin huoneesen, kun kumpikin taas tapasivat toisensa vaunujen luona, Euleus ainoastaan näennäisesti, vaan Zoë todenteolla kovasti tyytymättömänä siihen, mitä temppelissä oli saatu aikaan.
Onhan hän vielä lapsi, vasta kaksikymmentä kolme vuotta! Ja sitä te sanotte lapseksi, te! sanoi Johannes, siirtämättä silmiään tummasta, hymyilevästä tyttösestä. Mitäs neiti Irene itse siitä arvelee? Minä en arvele mitään, lausui Irene. Signe on niin vallaton. Eikö herra tohtori suvaitse käydä istumaan? Signe nauroi.
Irene kiinnitti yhtä hämmästyneen kuin huolestuneen silmäyksen häneen. Siinä suhteessa hän ei koskaan ollut oikein varma miehestään. Johannes oli hänelle omituinen maalaistuote, hullun ja viisaan sekainen luonnonlapsi, jota hän ei ollenkaan ymmärtänyt. Muuten hän kyllä tavallaan piti Johanneksesta.
Mutta se on maailmassa niin, että kun nuori mies ja nuori nainen pitävät toisistaan, niin menevät he naimisiin, viettävät häänsä. Mutta olemmehan me sittenkin yhtä hyvät ystävät kuin ennenkin? kysyi hän ja katsoi avomielisesti minuun. Luonnollisesti, sanoin minä ja vedin hänet hellästi luokseni. Irene oli todellakin harvinainen tyttö löydettäväksi noin suuressa maailmassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät