United States or North Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eihän lasta voinut jättää yksin, kun Irene itse kerran palavasti pyysi tätä matkaa. Ja niin he olivat kumpikin saaneet mielitekonsa toteutetuksi. Irene oli päässyt Parisiin ja Johannes saanut mukaan Seidin. Tämän hoitajattarena taas oli Liisa ollut itse-oikeutettu. Isä, sanoi Seidi äkkiä. Tuo setä tervehti meitä. Mikä setä? kysyi Johannes. Tuo, joka juuri ajoi ohitse meistä.
Seuraavana päivänä matkusti Irene äitinsä kanssa New Yorkiin valmistamaan häitä. Irenen äiti tahtoi niin, enkä minä siihen mitään sanonut vastaan. Ei morsiamenikaan mitään puhunut.
Mutta Irene, joka ei tiennyt hänen aikomuksestaan, ehätti sanomaan: Minun mieheni pyytää tuhannesti anteeksi. Mutta hänen täytyy todellakin nyt mennä. Hän on unohtanut jotakin hyvin tärkeätä... Mutta te tulette takaisin? kysyi toinen ranskalainen. Tuskin, virkahti Johannes. Pelkään, että asiani vaatii koko illan minulta. Rabbing rypisti kulmiaan. Ei ylimalkaan pitäisi unohtaa mitään, hän sanoi.
"Minä en viipynytkään kauvan noiden onnettomien ihmisten luona, mutta minun täytyy myöntää, että jos Irene on yhtä suuressa määrässä Heben kaltainen kuin vanhempi sisar Heran, niin Euergetes syystä suuttuu, joll'ei Asklepiodor anna tyttöä hänen haltuunsa.
Seidiin hän sensijaan oli tuntenut päivä päivältä lähemmin liittyvänsä. Irene oli ehtinyt jo monta kertaa valittaa, että he ollenkaan olivat ottaneet mukaansa tytön. Sillä tietysti oli niin pienestä Europan-matkailijasta ollut paljon haittaa kaikissa noissa vieraissa hotelleissa ja kaupungeissa. Mutta se oli tapahtunut Johanneksen tahdon mukaan.
Mutta kun hän oli kotona, oli ne päivät erittäin herttaisia, sillä isä tuolloin omisti kaiken huomionsa ja rakkautensa ainoalle lapselleen. Toisinaan häntä vaivasi kova synkkämielisyys, mutta kun Irene astui hänen luokseen ja pyyhki hänen otsaansa, silloin tuli isä taas hyvälle tuulelle ja huolet haihtuivat.
Rengin, vastasi Irene, singoten keskitetyn vihan silmäyksen häneen. Minun ei olisi koskaan pitänyt mennä naimisiin sinun kanssasi. Eikä minun sinun kanssasi, päätti Johannes. He vaikenivat tuokion. Sillä kumpikaan heistä ei voinut heti keksiä, miten mennä pitemmälle. Irene oli kääntynyt katsomaan ulos ikkunasta.
Hän istui minun syliini, ja me puhelimme rakkaita sanoja, joilla kihlatut tuovat edes vähäiseksi osaksi niitä tunteita ilmi, mitkä heidän povessaan liikkuivat. Hetken siinä puheltuamme astui odottamatta sisään Irenen äiti. Hän oli nähtävästi innolla touhunnut ja järjestänyt asioita illan juhlahetkeä varten. Irene säpsähti aivan kuin olisi keksitty pahanteosta ja hypähti kainona pois sylistäni.
Ainoat, jotka eivät ole tätä kutsumusta noudattaneet, ovat ne Serapiille vihityt pyhät miehet, joita lupaus estää olopaikkojensa lukkoja murtamasta, sekä ruukunkantajatar Irene. "Vielä kerran huudan kovasti ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran 'Irene' eikä hän vieläkään kuulu vastaavan.
»Lähtenyt ehkä ominpäin seikkailemaan.» »Ei, Liisa ei tee sitä ikinä. Hänelle on täytynyt jotakin muuta tapahtua, taikka...» »Taikka Johannes ottanut hänet mukaansa», Signe siihen sanonut totisesti. Irene hypännyt ylös ja soittanut sähkökelloa. Uninen ovenvartia tullut ja Irene häntä peitto korvissa puhutellut.