United States or Bahamas ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta jos on unohtanut jotakin, on se tietysti heti korjattava. Signe kuiskasi yli pöydän Irenelle: Emmekö lähettäisi myös Liisaa kotiin? Se olisi oikea rangaistus miehellesi. Luuletko? kysyi Irene epäröiden. Hän ei oikein tajunnut serkkunsa tarkoitusta. Varmasti.
Tuskin, vastasi Irene, hymyillen omituisesti, salaperäisesti ja ikäänkuin sisäänpäin. Eskimo ajattelee, huomautti Johannes itselleen. Mutta ääneen hän sanoi: Minä olen mies, joka ei tunne itseään. Sanokaa minulle, kuka minä olen! Se on helposti sanottu, hymyili Irene. Mutta minä kirjoitan paremmin kuin minä puhun. Ja hän kirjoitti jälleen muistikirja-lehdelle ja ojensi sen Johannekselle.
Enimmäkseen oli hän matkoilla. Irene ja äitinsä kyllä tahtoisivat, että hän jo asettuisi kotiin ja palkkaisi eri henkilöitä matkustamaan, mutta siihen ei isä suostu, vaan sanoo liikkeen menestymisen vaativan hänen innokasta työtään. Se oli hänen luontonsa mukaista.
"Me ajattelemme, me mietimme, me aprikoimme, lapseni, sillä jumalat ovat tänä aamuna maanneet ja meidän täytyy sen tähden olla kahta valppaampia. "Irene, meidän pikku Irenemme! "Kuka olisi sitä eilen uskonut!
Kenen onnistuisi sulattaa tämä kova mutta puhdas- ja jalo-kristallinen sydän, sen yli varmaankin tulvailisi puhtaamman autuuden ihana virta! "Nyt olemme perillä," Klea sanoi ja jatkoi sitten lyhyvin katkonaisin lausein: "Pysy missä olet. Anna minun olla tässä portin vieressä. Vastaa minulle ensiksi yhteen kysymykseen: Irene sisareni on temppelistä kadonnut.
Lysias näytti enemmän iloitsevan kuin suuttuvan tästä vastauksesta, ja hän oli ja tunnustamaisillaan ystävälleen, että Irene oli hänen sydämessään sytyttänyt tulipalon, kun Euergeteen tallimestari tuli tuomaan Roomalaiselle neljää kyreneläistä hevoista, joita hänen herransa pyysi jaloa Publius Cornelius Scipio Nasicaa vastaanottamaan ystävyyden merkkinä.
Ukko nyökkäsi myöntävästi päätään ja Irene kävi niin vakavana kuin kuka hyvänsä, joka tietää, mitä häneltä vaaditaan, keveine kannettavineen eteenpäin.
Mutta joka kerta tuntui se minusta niin omituiselta, melkein peloittavalta. Mieleeni ajautui kummallinen tunnelma, ettei Irene minulle kuulu. Mutta tätä koetin karkoittaa pois, sillä olihan minulla jo vakuutusta, ettei Irene olisi vastaan, kun milloin pyytäisin vaimokseni. Tästä epävakaisesta asemasta kehittyivät asiat itsestään. Irenen äiti oli oppinut luottamaan ja kunnioittamaan minua.
Kun Irene, joka tiellä oli antanut Phibis erakon vaatimattoman uhrilahjan erään temppelin palvelijan vietäväksi Serapiin alttarille, astui huoneesen, niin hän kätki laudan ja Roomalaisen lahjat selkänsä taakse ja huusi ovelta sisarelleen: "Arvaappas, mitä minulla on?" "Leipää ja taatelia Serapionilta," Klea vastasi.
Mutta sinä taidat olla heille mustasukkainen? Silminnähtävästi nautti Irene tuosta ajatuksesta. Eikä Johannes hennonnut riistää sitä häneltä. Hän päätti ottaa humoristiselta kannalta asian. Tietysti olen, hän vastasi. Mutta kuinka mahtaa olla omien sukkiesi laita?