United States or Jersey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän käski minun vuorelta silmäillä alas, ei tarttua maailman mutaan, vaan koettaa nostaa maailmaa voimani mukaan ylös Herran luo». «No, Mariani, mitä sanot nyt Johanneksesta; onko hän tehnyt oikein vai väärin seuratessaan Marthanyn opetuksia? Tekeekö hän väärin siinä, että hän omakseen koettaa saada nämä opetukset, vaikka hän tosin havaitsee olevansa kaukana siitä, mihin hänen pitäisi ennättää?«
Onneksi hän ei ollut vielä ehtinytkään niitä paljon purkamaan. Hänellä oli vain yksi kapsäkki ja pieni käsilaukku. Olihan ollut kysymys ainoastaan lyhyestä huvimatkasta Parisiin. Mutta Liisan tavarat? Oli paras ottaa nekin mukaan. Silloinhan he olisivat kokonaan irti tästä. Tuntui kummalliselta Johanneksesta nyt nousta noita portaita ylös. Ja hän melkein pelkäsi avainta lukonreikään sovittaessaan.
Ja oli kysymys lähinnä Johanneksen omasta henkilökohtaisesta suhtautumisesta siihen. Kysymys aatteen takomisesta elämäntyöksi, vakaumuksen puhtaan vuorikullan mynttäämisestä ulkopuolisiksi teoiksi ja toiminnaksi. Ja siinä tuli kysymys jälleen uusista vakaumuksista ja uusista, toisiaan risteilevistä vaihdekiskoista. Johanneksesta tuntui usein kuin hän olisi seisonut suurella rautatie-asemalla.
MIKKO. Sinulla ei ole mitään hätää, kun vaan teet, niinkuin olen sanonut. Että eroot Johanneksesta ja yhdyt minuun. ANNA LIISA. Minä en saata. MIKKO. Sitten syytä itseäsi. ANNA LIISA. Mitä pahaa olen sinulle tehnyt, että näin minua vainoot? Sinulla ei ole omaatuntoa vähän vähääkään, peto sinä olet, vaan et ihminen. MIKKO. Kuule nyt, Anna Liisa, mitä sanon.
Johanneksesta oli tullut maisteri, tohtori, valtiollinen henkilö ja vihdoin liikemies. Liisa käynyt vain eräitä tyttökoulun luokkia ja joutunut sitten maailmanrannan kouluun. Elämä, kärsimysten ja kovien koettelemusten väkäleukainen eukko itse, oli siellä hänelle Herran pelkoa ja hyviä tapoja opettanut. Mutta Liisa ei ollut luotu kärsimään.
Eikä Liisa saanut muuta epäilläkään Johanneksesta. Olihan se aivan luonnollista. Eihän voinut muuten ollakaan. Jos kerran rakasti yhtä ihmistä, niin eihän voinut rakastaa kahta tai kolmea. Täytyihän kaikkien muiden ja kaiken muun silloin olla arvotonta hänen rinnallaan. Eivätkä he kumpikaan ansainneet siitä kiitosta eivätkä moitetta toisiltaan.
Kun majuri puhui Johanneksesta, niin ei Maria sanonut mitään, mutta itsekseen kuunteli hän ilolla majurin hyviä lauseita. Näin oli majurin tytär vähitellen ruvennut suosimaan töllin lasta. Majuri puolestaan ei ymmärtänyt ensinkään Johannesta.
Kun Johannes oppii tuntemaan sinun suuruutesi, näkee hän tuon. Anna, minä luovun Johanneksesta; hän on oleva onnellisempi sinun kanssasi«. Olisiko Maria voinut luopua Johanneksesta? Ken tietää? Nyt nousi Anna. Hän meni Marian luo. Hän syleili Mariaa hellästi. «Mitä sanoit sinä? Sinä luopua Johanneksesta, jonka Jumala niin ihmeellisesti toi tiellemme!
Eikä Johanneskaan enempää tiedustellut. Mitä liikutti häntä enää, milloin hautajaiset olisivat tai olivatko olleet jo! Pääasia oli, ettei hänellä enää ollut mitään tekemistä noiden ihmisten kanssa. Pois oli mennyt ainoa rakas muisto hänen avioliittonsa ajoilta. Se oli ensimmäinen ruumis, jonka yli hänen tiensä kulki. Niin ainakin tuntui Johanneksesta.
He juttelivat Johanneksesta ja Henrik kertoi Johanneksen saarnasta, koettaen tehdä selkoa noista kahdesta eri tiestä, täydellisyyden ja kärsimyksen, ja siitä, kuinka Johanneksen mielestä kaikki riippuu kohtalosta. Sitten sanoi Henrik: Miten sinä, Gabriel, oikein jumalaa ajattelet?