Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Mutta silloinhan hän, Johannes, vasta olikin oikea tomppeli, joka ei tuntenut edes sen vertaa itseään, että olisi tiennyt, ketä hän rakasti oikein! Taikka oli Signe väärässä? Mutta uskoiko hän itse todellakin, mitä hän oli sanonut? Vai oliko hän lingonnut nuo sanat vain päästäkseen Johanneksesta ja katkaistakseen kaikki viimeisetkin langat heidän väliltään. Irene ei näyttänyt mitään huomanneen.
Hyvä toki, ettei minun tarvitse sitä varten hakea erivapautusta sukupuolestani, hän sanoi. Mutta tosi on, että valehtelin. Miksi? Siksi, että tahdoin nähdä, kuinka se vaikuttaisi sinuun, nauroi Liisa. Ja minuun, lisäsi Muttila happamesti. Ei, sinusta minä en ollut ollenkaan huvitettu, pisti Liisa. Vain Johanneksesta! Tiedäthän, että olemme vannoneet ikuista rakkautta toisillemme.
Et sinä ole nähtävästi ollenkaan viisastunut sitten viime näkemän. Kahdeksaan pitkään vuoteen he eivät olleet tavanneet toisiaan, ja kuitenkin oli heistä aivan kuin he olisivat vain jatkaneet siitä, mihin he olivat eilen lopettaneet. Johanneksesta ainakin tuntui tällä hetkellä niin. Olihan se Liisa, Liisa itse, hänen Liisansa eikä kenenkään muun. Ilmi-elävänä, tuossa hänen edessään!
Sillä niillä kaikillahan ei ollut enää mitään painovoimaa, mitään vaikutusvaltaa häneen, niin pian kuin hän itse ei antanut niille enää mitään merkitystä. Kuitenkin hän oli viime päivinä usein tavannut itsensä Rabbingia ajattelemasta. Mitä mahtoi tuo mies nyt tehdä? Mitä toimia? Mikä mielikuva mahtoi hänellä olla Johanneksesta? Vai oliko tämä jo kokonaan hävinnyt hänen harrastuspiiristään?
Siksi tuntui Liisan seura Johanneksesta jälleen niin helpottavalta kaiken tuon henkisen, kaiken tuon aatteellisen ja ihanteellisen jälkeen. Tässä seurassa oli kaikki sallittua. Tässä ei vaadittu mitään itseltään eikä toisiltaan. Tässä oli hyvä olla. Tässä ymmärrettiin kuinka pitkälle tahansa inhimilliset heikkoudetkin. Enkä minä sinua, virkahti hän, vastaten Liisan tervehdykseen.
Päävaikutus Johanneksesta oli, että ihminen ei voi mitään kohtalollensa, että jokaisella hänen askeleellaan on hänestä riippumattomat, jumalan asettamat seuraukset.
Liisa kiersi käsivartensa hänen kaulaansa ja katsoi häneen niin antautuvalla, niin autuaallisella silmäyksellä, että Johanneksesta tuntui taas kuin ei olisi maailmassa mitään muita kuin Liisa, kuin ei kannattaisi elää minkään muun vuoksi kuin Liisan eikä mitään muuta asiaa kuin heidän yhteistä rakkauttaan mielessään miettiä ja uneksia... Koputettiin ovelle.
Jos Muttila oli katsonut asiakseen ilmoittaa Liisalle, mitä hän tiesi Johanneksesta ja rouva Rabbingista, silloin hän ei varmaan oikeilla poluilla liikkunut. Silloin täytyi hänellä olla omat itsekkäät tarkoitusperänsä. Ja silloinhan oli asia selvä. Johannes ei ainakaan tahtonut heidän tiellään olla. Myöskin Muttila oli huomannut jotakin tulleen Liisan ja Johanneksen väliin.
Nyt se paistoi myöskin Johanneksesta, hänen silmistään, hänen kasvoistaan, hänen koko olennostaan, kun hän lausui tukahtuvalla äänellä, Liisan kättä miltei väkivaltaisesti puristaen: Enkä minä ketään muuta kuin sinua. Emmekä me nyt koskaan eroa enää toisistamme. Liisa nyykäytti päätään sille kuin itsestään selvälle asialle.
Parooni Klaus ei tosin voittanut täällä sitä, mitä hän sydämessään toivoi, mutta hän sai Marian puhumaan muustakin kuin vain Johanneksesta, ja vaikka hän tosin ei voinut saada Mariaa minkäänlaiseen yhdys-elämään entisten toverien kanssa, vaikutti hän kumminkin, ettei Maria aivan yksipäiseksi joutunut. Näistä vieraskäymisistä oli paroonille useinkin ollut suuri hyöty.
Päivän Sana
Muut Etsivät