United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä oli pari vuotta vanhempi kuin majurin omat pojat, mutta kuitenkin liian nuori tullaksensa omin neuvoin toimeen, sitten kun isä ja äiti puutteen pakottamina olivat lähteneet leipäänsä etsimään vieraisiin maihin.
Huomenna oli Johanneksen nimipäivä; hänen kamarinsa oli juhlapuvussa. Juhannuspäivänä Anna, äitinsä kirkossa ollessa, itki ja Jumalaa rukoili Johanneksen puolesta. Mutta jumalanpalveluksen jälkeen tuli majuri s hänen luoksensa. Anna peitti ensin käsillään kasvonsa, ikäänkuin luullen majurin arvanneen hänen salaisuutensa.
Ja sinnekö se jäi? utelivat Sanna ja Paavo. Sinne. Tulevana syksynä se haetaan käsiin, tuumasivat nuoret. Taitaa jäädä löytymättä, arveli Paavo kun se on tulessa mustunut. Ja mitäpä sillä enää tekisikään, kun siitä on kaikki mahti palanut. Kun kerta Lieksan kenttää ja majurin noitakalua oli mainittu, eivät lapset jättäneet Leenaa rauhaan.
Tohtori kielsi häntä puhumasta, vaan katsoen leppyisesti tytärtään, sanoi majuri: «Kohta olet sinä yksin. Jos minä vielä saisin Klausta tavata! Onko ketään, jonka voisi Harmaalaan lähettää «. Petetyn kosto. Vaan majurin sairasvuoteen viereen emme nyt saa jäädä, emmekä myöskään mennä vastaan niitä, jotka kiireesti Turkua lähestyvät.
Vaan kun Aappo oli riisunut hevosen valjaista, tuli Johannes tuvasta. «Minä menen kaupunkiin, majurin luo«, sanoi hän. Aappo pudisti päätään arvellen, ettei Johanneksen järki kumminkaan ollut oikein selvä. Hän antoi hänen kumminkin mennä, luvaten seuraavana päivänä tulla katsomaan häntä. Johannes meni. Hän meni suoraan majuri sen luo; hän silmäili Marian kamarin akkunaa.
Synkkyys majurin silmistä oli vaihtunut miltei avonaisuudeksi ja hyväntahtoisuudeksi, ja hän vastasi leppyisästi: olette puhunut paljon, jota en voi ruotsalaisena upseerina hyväksyä, mutta se ei estä minua Wittin jälkeläisenä myöntämästä, että olette oikeassa. Suomessa tuo kuitenkaan ei menesty.
Ovi aukeni Johanneksen kuulematta, ja tietämättä vieraan miehen läsnäolosta istui Johannes selin oveen päin syöden. Majuri näki, mitä hän ei ollut aavistanut. Hän seisoi kauvan tuossa; mutta kun Johannes ei kääntynyt, vetäytyi hän ulos yhtä hiljaa kuin hän oli tullutkin. Seuraavana päivänä kutsuttiin Johannesta puoliselle majurin luo, vaan hän ei mennyt. Hän kiitti ja ilmoitti esteitä.
Kaikki hämmästyivät, itse Harmaalan vanha paroonikin, sitä kauneutta, jonka Luoja oli antanut tälle naiselle. Kun hän kreivi G n sivulla lensi ympäri huonetta, koskivat tuskin hänen pienoiset jalkansa lattiaan. Hän paremmin näytti ilman keijukaiselta kuin Marialta, majurin tyttäreltä.
«Kummallinen ihminen!« sanoi majuri ja pudisti liikutettuna päätään; ja Johannes oli nyt majurin mielessä usein. «Anna hänen olla!« sanoi Maria, ja hänen kauniit huulensa vetäysivät rypyille. «Koska hän halveksii meitä, niin syököön kuivaa leipäänsä!« Mutta Maria ei voinut olla muistamatta ylioppilasta tallikamarissa.
Hän muisteli itsekseen, mitä tämä nuorukainen oli hänelle puhunut, ja sen jälkeen sanoi hän hyvästi äidilleen, joka turhaan kysyi häneltä, miksi hän suri, ja sitten hän taas palasi majurin taloon. Tiellä tapasi hän luutnantin, ja tämän sanat kaasivat katkeraa tulta hänen sydämeensä. Annan kyyneleet eivät nyt juosseet; ne olivat kuivuneet lähteisiinsä.