United States or Myanmar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta ettei hän suosiota takaa ajanut missään, siitä on todistuksena muun muassa seuraava: Vähää ennen kuolemaansa lähetti Paavo Ruotsalainen Essenille kirjeen, jossa varoitti häntä Vilhelm Niskasesta ja tuolla tavallisella töykeydellään käski ajaa hänet ulos, jos taloon tulisi.
Ei sitä ymmärrä, kuinka se semmoinen tulee ... se tulee moneen ihmiseen näinä aikoina... Se on sitä sen Paavo Ruotsalaisen oppia, joka asui Nilsiässä. Hän oli jotenkin raaka ja sivistymätön mies... Vaan lue nyt ... tai mennään minun kamariini ja luetaan siellä. Mentiin, ja Elli luki, mutta veisuu kuului sinnekin ja häiritsi.
Mut vanhus halpa, köyhä, tuo hyljeksitty, hän, hän huoneen ylimmällen sijallen viedähän, ja kaunis siinä on hän, kuin hohteess' auringon satehen vienon jälkeen puu sammaltunut on. Paavo Cajander. Runo. Suomalaisen alkeisopiston vihkiäisissä v. 1878.
Hänen, Paavo Kontion, yksinkertainen velvollisuus oli ensin luoda hänen arvoisensa jalusta, hänen arvoisensa valta-istuin, ennen kuin hän hyvällä omallatunnolla voisi pyytää sydämensä valittua sille sijoittumaan. Sinikka oli hänelle kaikki kaikessa.
Anteeksi, etten heti tuntenut teitä. Armollinen rouva on tervetullut minun kattoni alle. Armollinen rouva kiittää teitä vilpittömästi. Paavo Kontion kasvot olivat kylmät ja liikkumattomat, kun hän tarjottuun käteen tarttumatta viittasi vierasta peremmälle astumaan. Yhtä tuonentyyni ja tasainen oli hänen sydämentykytyksensä... Vierähti hetki pari.
Kuka saatti esim. tuskaantua semmoisiin ystävällisiin puhuttelemisiin kuin: »kuules Matti, Mikko, Pekka ja Paavo!» Se oli se sama, joka on ensimmäinen kansallishengen yleinen herättäjä maassamme, sillä, niin kuin jo sanoin, osasi se sen-aikuisen kansansa tajun mukaisella esitystavallaan herättää kansassaan lukuhalua ja uteliaisuutta ja rakkautta sanomakirjallisuutehen.
Paavo Kontio tunsi mielensä oikein keventyneeksi hänen lähdöstään ja siitä, että oli saanut purkaa sappensa johonkin itsensä ulkopuolella olevaan. Sitten jatkoi hän jälleen kävelyään, kädet puuskassa, otsa syvissä rypyissä, puhallellen kuuluvasti ilmaa pitkällä, torveksi työntyvällä alahuulellaan...
Fredrika tarttui tavallisuuden mukaan Paavon käteen ja molemmat vanhemmat tytöt taluttivat äitiä. Sillalla kohtasi heitä pastori Cygneus. Hän oli sill'aikaa käynyt rovastin luona kaupungissa. Nyt yhtyi hän pakenevain naisten seuraan ja rehellinen Paavo otti hänet vastaan sydämellisellä kädenpudistuksella.
Pölkkypuron Leena oli sinä kesänä ollut sydänmaalla Sormulan karjan hoitajana. Yksin hän ei olisi siellä suoriutunut, eläimiä kun oli susien tähden paimennettava. Hänellä oli sentähden ollut molemmat lapsensa mukanaan. Entinen tuttavamme Sanna oli silloin jo viisitoistavuotias neitonen ja Paavo oli roteva nuorukainen, joka ei yhtä sutta säikähtänyt.
Hän nousi ylös ja virkahti toisella varsin virallisella ja täsmällisellä äänellä: Olette oikeassa! Vähin mitä voitte pyytää meiltä, on selitystä. He nousivat kaikki ylös. Paavo Kontio katsoi kysyvästi kumpaankin heihin. Nuori mies loi silmänsä alas. Sinikka-rouva sensijaan kohtasi hänen katseensa yhtä tyynenä ja lujana kuin hän itsekin oli. Niin, jatkoi hän hetken vaitiolon jälkeen.