United States or Equatorial Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Johannes kertoi nyt hänelle, että jäisivätkin nyt tänne toistaiseksi, että Johannes oli tuonut tänne heidän tavaransa ja ettei Liisan enää ollut ikinä tarvis tavata Ireneä. Liisa kuunteli tuota kaikkea hajamielisesti kuin jotakin tois-arvoista. Hyvä, hyvä, sanoi hän vain ja katsoi hymyillen Johannekseen. Johannes kertoi, että hän aikoi laillisestikin erota vaimostaan.
Hänen isänsä lapsi, hänen iloinen, viaton Irenensä ryöstetty, viekkaudella viety Euergeteelle, hurjimmalle mässääjälle, jonka elämästä Serapion juuri eilen illalla oli hänelle kertonut, kuvatessaan hänelle niitä vaaroja, jotka uhkaisivat häntä ja Ireneä, jos he lähtisivät temppelistä. Niin varmaankin!
Tarkempaa selitystä en kumminkaan olisi voinut antaa. Ja hän on tyytyväinen siihen, mihin minä suostumukseni annan. Enempää en joutanut tätä asiata ajattelemaan. Irene jatkoi puhelua isästä ja veti tietysti huomioni puoleensa. Avomielisesti hän puhui, että isä on hyvin rakastettava henkilö, vaikka onkin hänellä omituisuuksia erittäin muitten mielestä. Ireneä kohtaan oli hän aina ollut hyvä.
Voihan nainen noissa olosuhteissa tehdä mitä tahansa. Ei saanut tuomita niin ankarasti Ireneä. Hän koetti myöskin lohdutella Liisaa. Tämä ei sanonut mitään eikä näyttänyt silmiään. Vasta hotellissa hän kuiskasi painaen kädellä sydäntään: Minua ei kukaan vielä ole loukannut näin. Ei, minä en unohda tätä elämässäni. Elämä on pitkä, lausui Johannes.
Kun Irenen muutamia päiviä sitten täytyi loukkautuneen jalkansa tähden pysyä huoneessansa, niin tapahtui, mitä ennen ei oltu kuultu eikä nähty, että hän sangen osan-ottavaisesti kysyi Klealta, mikä hänen sisartansa vaivasi, ja antoi hänelle Ireneä varten kakun. Sill'aikaa kun Krates teki työtä, hän ei puhunut sanaakaan ylimmäisen papin kanssa.
Kaikissa juhlakuluissa Publius ei koskaan ollut Ireneä katsellut, vaan aina vaan häntä ja kuinka Roomalainen nopeasti ja kernaasti oli saattanut suostua, väärää kutsumusta noudattaen, tulemaan keskiyön aikana erämaahan tavatakseen häntä?
Hän on kyllä ollut palvelijana luonani, tehnyt konttorissani työtä samalla palkalla kuin muutkin, mutta on itse nostanut asemansa kykynsä ja kunnollisuutensa kautta. Kuinka kauvan olette jo olleet yhdessä liikkeessä? kysyin minä enemmän vaan jotain sanoakseni, kun en muutakaan keksinyt. Ikävöin Ireneä ja jo odotin, että määrätty tunti pian kuluisi. Hän tarttui heti kysymykseeni.
Johannes kohotti katseensa tyrmistyneenä ja näki Signen viittaavan häntä ja Ireneä kahvelillaan. Niin, nyykäytti vapaaherra päätään rauhallisesti. Sinä olet kertonut siitä minulle. Niin, mutta he ovat jo kihloissa. Etkö usko? Mielelläni, vastasi vapaaherra jälleen. Mikään ei olisi minusta sen luonnollisempaa. Johannes ei tahtonut uskoa omia korviaan. Mitä lempoa? Oliko hän kihloissa?
Auta nyt minua sitä parantamaan, auta minua tulemaan entisilleni, että jälleen puhtaana ja rehellisenä saatan teeskentelemättä katsoa Ireneä silmiin ja että saatan sanoa niinkuin ennenkin, ajatelleeni ja toimineeni siten, että isäni siitä iloitsisi, jos hän sen kuulisi". Hän rukoili vielä näin, kun kahden miehen askeleet ja äänet kuuluivat lähestyvän kaikkeinpyhintä ja herättivät Klean hänen hartaudestaan.
Näin sanoen Korintholainen kiristi ohjaksia, pakoitti ratsujansa astumaan hiljakseen ja katseli täynnä lempeyttä Ireneä silmiin. Tämä vastasi tähän silmäykseen sydämmellisesti ja hartaasti, mutta kyyneleet himmensivät hänen muuten niin loistavia silmiänsä. "Sano minulle jotakin," Korintholainen pyysi. "Ethän unhoita minua? Saanko pian käydä kesti-ystäväsi luona?"