United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Knuut ei kärsinyt lyhyttä tukkaa naisella, vaan Hilja oli leikkauttanut tukkansa, että sen laittelemisessa ei aamuilla kuluisi aika.
Saisipahan nähdä, kun niitä on ajanut, miten se kävisi päinsä. Aluksi täytyi koettaa saada ammutuksi muutamia lintuja, jottei jauhoja kuluisi liiaksi. Ensimmäisen metsästysretkensä he kuitenkin tekivät korkealle tunturille katsellakseen ympäristöä ja etsiäkseen peuroja. Koko joukon he niitä näkivätkin. Lauma kulki syömässä syvässä laaksossa, jossa vielä oli vähän metsää.
Jos tänään jälleen vaipuisin hypnoottiseen uneen, joka kestäisi yhtä kauan kuin edellinenkin, ja jos aika kuluisi taaksepäin eikä eteenpäin, joten heräisin unestani yhdeksännellätoista vuosisadalla, myöntäisi varmaan jokainen ystäväni, jolle kertoisin näkemiäni, että teidän maailmanne on järjestyksen, oikeuden ja onnen paratiisi.
Mutta minä pyydän teidän majesteettianne pitämään mielessänne, että kaikki omaisuuteni on teidän käytettävänänne ja että te onnettomuuden ja tarpeen vaatiessa ensi sijassa käännytte minun puoleeni. Sen olen minä mielestäni ansainnut.» Hän tiesi näet, ettei siihen kauvan aikaa kuluisi.
Ja hätäkö olisi tuolleen valitessa, kun otettavia oli paljon ja ottajia vielä vähän, parhaan hän veisi joukosta, semmoisen, jonka seurassa aika kuluisi rattoisasti ja hauskasti. Niin hän sanoi sitä arvelleensa, nuorin veljeni, mutta huomasi jo saaneensa ensi kurituksen niistä ihanteellisista elämän unelmista, joita hänen kokematon mielikuvituksensa oli luonut.
Hänen saituutensa tuli niin mielettömäksi, ett'ei hän kuluttanut rahaa pienimmällä tavallakaan muuhun kuin yksinkertaiseen leipäänsä, jota hän osti joka neljäs päivä; hän söi kuivaa ruokaa, jotta sitä kuluisi vähemmin.
Kunp' ei kukkaro kuluisi, Rahataskut taas menisi; Joisin ma joka oluen, Joka viinan vierettäisin, Pitäisin joka pikarin, Joka kannun kaateleisin. Sikuna minun seotti. Tuuvitti emo minua, Vaapotteli vanhempani, Tuuvitteli turviksensa, Varoiksensa vaapotteli.
Tuntui se niinkuin sen kammo hiljalleen kuluisi mielestä. Oli hetkiä, päiviäkin, ettei hän sitä muistanutkaan, mutta muisti hän sen taas ja värähtämättömin kasvoin hän ei sitä muistoa koskaan ottanut vastaan. Niinpä eräänä kevätiltana istui hän muutaman ison kaupungin puistossa.
Mutta molemmat he tunsivat varmasti sydämessään, että vaikka niinkin tapahtuisi, ei aikaa pitkältä kuluisi, ennenkuin toinen jo seuraisi toista hautaan... Siihen kertomus päättyi. Jännityksellä olivat toverit sitä kuunnelleet, nyt he hiljaa, vaieten astuivat eteenpäin, itsekukin omiin mietteihinsä vaipuneena.
Taitaisi minulle tulla, Ruveta kotiratoksi; Vaan ompi vähän vialla: Ylen äijän ääntelijä, Melke'in kovin meluisa, Laulelija, taitelija, Soittojen sovittelija. Tuosta korvani kuluisi, Lukkohon lupistuneisi, Saisi vielä kuuromykkä Tästä potrasta pojasta.