Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. toukokuuta 2025
Ma aamusen koittaen purren jo nään, Ja ellei hän saavu, ma vastahan mään. Ah, kaunis on rantasen raiku. Laulun kestäessä on Maria lähestynyt tuvan ikkunaa, jonka hän avaa. Neljäs Kohtaus. Anna. Maria. MARIA. Ken oot sa laulaja, jon äänet hellät Mun murheen unelmista viehättää? Ett' epätoivon tuskat unhoittain Viel' ilon häivän luulen siintäväni.
Samassa joku koputti ovelle herättäen Annan unelmista. Se oli vanha palvelija, joka tuli ilmoittamaan että aamiainen oli katettu. Anna nousi ja meni ruokasaliin, jossa professori jo odotti. Aamiaispöydässä Anna kertoi tädin kirjeestä ja muuttoaikeista. "Se on hyvä että he muuttavat tänne. Sinun tähtesi, Anna, olen iloinen siitä", virkkoi professori mietteissään. "Minunko tähteni, isä?" "Niin.
Hän oli vielä maalla, jotkut sanat, jotka Kornelia oli lausunut, soivat hänen korvissaan; kaksi lämmintä silmää katseli häntä, kaksi hienoa huulta hymyili hänelle; hän tunsi merenhajua ja kukkaintuoksua, näki veneitä täysissä purjeissa, valoisia lehtimajoja ja auringonpaistetta korkeilla tuntureilla. Hän irtautui väkisin unelmista.
Annikki nauroi: "Kuka yksin leikkiä viitsisi! Anna entiset leikkitoverini minulle takaisin." "Yksin on elämän kenttä kuljettava. Ei ole mulla vallassani antaa sulle leikkitovereja. Kullakin on oma tiensä astuttavana, oma työnsä tehtävänä. Luovu leikin unelmista, Annikkini!" pyyteli Elämä. "En tahdo luopua leikistä enkä tahdo olla yksin!" valitteli Annikki.
Se tuntuu samalta, kuin omantunnonvaiva nimittämättömistä synneistä, kuin halu johonkin, jota hän ei milloinkaan voi saavuttaa, kuin epätoivo haihtuneista, rakkaista unelmista. Tuntuu ikäänkuin murtorauta työnnettäisiin hänen sydämmensä syvyyteen ja särkisi siellä jok'ainoan liitoksen.
Mistä syystä tahtoo vanhakin elää, miksi on hänelläkin tunteet, miksi hän tahtoo kurkistaa ovensa ulkopuolelle? Sieltä sisältä kuuluu iloista puhetta, siellä helähtelee raikas nauru. Nuoret miehet siellä innostuneina puhuvat elämän suurista unelmista, kaikesta kauniista, ihanasta.
Olenhan sen jo kahdesti maininnut kirjeessäni." "Ah, vai niin!" lausui hän taasen silittäen otsaansa; sitte pani hän kätensä ristiin ja väänsi ne ulospäin että luut luskivat hän oli syvistä unelmista täyteen todellisuuteen äkkiä heränneen ihmisen kuva.
"Kiitos, kiitos, poikani! Nyt kuolen huolettomana kerro terveiseni hänelle ja sano, että olen uskonut hänet sinun hoitoosi ja suojeltavaksesi hänet ja Italian." Hän laski päänsä kilvelleen, pani kätensä ristiin rinnalleen ja kuoli. Kauan piti Totila kättään sydäntään vasten painettuna. Loistava valo herätti hänet äkkiä unelmista.
Lyön: siellä tähtitarhat syttyy ja sammuu. Käyn: siellä aamun-karjat kultasarvet ammuu. Saatan ma heilua päällä kesäheinän, painua läpi vuoren paatisen seinän, räiskyä silmästä rakastavan naisen, singota unelmista urhon kuolevaisen. Otan usein yömajan ihmisten tuntoon, useammin päivämajan päähän ja kuntoon, satun sinisalamana, tartun takaraivoon, juhlat jumal-aattehen isken ihmisaivoon.
Silloin uskollinen Torismut herätti hänet unelmista, "Tule, päällikkö", huusi tämä hänelle. "Olen hakenut sinua kaikkialta. Uliaris tahtoo puhua kanssasi. Tule! Mitä tuijotat merelle suhisevien nuolten sataessa?" Totila ojentautui vähitellen pystyyn. "Näetkö sinä", sanoi hän, "näetkö sinä tuota laivaa? Siellä ne pakenevat! "Kutka?" kysyi Torismut.
Päivän Sana
Muut Etsivät