United States or Greece ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Aamulla kun Annikki heräsi, huomasi hän yksin vuoteella olevansa ja sormuksen sormesta kadonneeksi. Heti arvasi hän asian laidan. Vuoren haltiat eivät olleet kultasormukseen tyytyneet, olivatpa vielä sulhonkin Annikilta karkoittaneet. Tämä koski tyttöparkaan niin kipeästi, että mielensä menetti ja joutui nöyräpäiseksi.
Poikansa tänne lähetti, aikoi onnen ottaa, usutti papin päälleni siellä savuna sakeaan ilmaan nousevat, siellä kärynä korkeuteen kohoovat! Oli se uhri haltijalle, oli se uhri haltijalle, Jouko! On siinä uhria vielä sinunkin ijäksesi, Jouko! Tuhannen uhrihärän veroinen! Eilen Annikki veden väelle, tänään... PANU Ja entä jos sytytinkin! Parempi polttaa kuin palaa. Uhkasi polttaa minutkin.
"Annikki, armahin lapsi, lopeta jo leikkisi ja joudu levolle!"
PANU Ei ole minulle minkähän tekijätä. VOUTI Reita syyttää sinua isänsä taposta. Vaaditaan sinua vangittavaksi ja on siitä jo kuninkaaseen syyte saatettu. Suoriunet heistä miten voinet. En pane sormea väliin. Aja orhini esiin! ANNIKKI Sinne on saukko saatettuna, Vietynä Jumalan vilja, Havuisehen huonehesen, Katoksehen kaarnesehen, Nuku siellä salon-sulho, Metsän oiva oikoellos. PANU Hunnut pois!
Kari meni metsän rantaan ja vihelsi hiljaa. Ei kuulunut vastausta. Mutta kun hän taas palasi tähystyskivelle, istui Annikki poron nahkan päällä sukset vierellään. Missä olet niin kauan viipynyt? Annikki oli hengästyksissään, ettei ensin kyennyt vastaamaan. Tuollahan minä ... reitalaisten puheilla, sai hän viimein sanotuksi. Mitä sinä heistä ... ja missä heidät saavutit? Mikä se oli?
Nyt se pispa taivahassa, Herran enkelein elossa, Voiton virttä veisailevi, Lalli paikassa pahassa, Sakean savun seassa, Helvetissä hiihtelevi. Siellä pirut pistelevät Helvetissä helteisessä Sieluparkoja pahasti. Varjele vaka Jumala, Estä Luoja armollinen, Meitä sinne saapumasta; Saata taivahan salihin, Ijankaikkiseen ilohon! Kanteletar III: 28. Annikki ja Kesti.
Mutta siitä pitäen oli Annikki Karin edessä niin ilmielävänä, että hän ojensi kätensä häntä tavoittaakseen ei ainoastaan unessa yöllä, vaan ilmisissä päivälläkin. Ja Kari oli vakuutettu siitä, että joku hyvä haltija hänelle näytti sitä, mitä tiesi hänen toivovan näkevänsä eikä hän pyrkinyt pois lumoista, vaan tahtoi mielessään sen suojeluksessa kulkea.
Jää helisi ja sihisi, vesi oli työntänyt jääteleitä rannalle, toi toisia ja irtautti entisiä yhä kohotessaan. Pieneen poukamaan saaren alla, jossa veden kulku takavirtaan kiersi, oli ajautunut jäälautta, ja sen sisään oli Annikki hautautunut jäätyneen vaahtovaipan sisään, jonka koski kuohuistaan oli talven pitkän hänen ympärilleen kehrännyt.
Sanoi vanha Väinämöinen: "Läksin hanhien hakuhun, kirjasiipien kisahan, kuolasuien korjelohon Saksan salmilta syviltä, ulapoilta auke'ilta." Annikki hyväniminen sanan virkkoi, noin nimesi: "Tunnen mie toen puhujan ekä keksin kielastajan!
Annikki nauroi: "Kuka yksin leikkiä viitsisi! Anna entiset leikkitoverini minulle takaisin." "Yksin on elämän kenttä kuljettava. Ei ole mulla vallassani antaa sulle leikkitovereja. Kullakin on oma tiensä astuttavana, oma työnsä tehtävänä. Luovu leikin unelmista, Annikkini!" pyyteli Elämä. "En tahdo luopua leikistä enkä tahdo olla yksin!" valitteli Annikki.