Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
He olivat kokoutuneet tänne maailman kaikista ääristä, Novaja-Semljasta ja Huippuvuorilta ja Grönlannista ja Islannista, niin, vieläpä Pohjoisnavaltakin; kaikki olivat he tulleet tänne kumartaen aurinkoa palvelemaan, aivan kuin raakalaiset pelosta paholaista palvelevat, sillä haltiat eivät aurinkoa rakasta; he olisivat mielissään, jos se, kerran laskeuduttuaan autioiden vuorten taakse, ei enää ikänä kohoaisi.
Mutta Pohjoisnavalta tulleet haltiat nauroivat niin, että heidän myssynsä lensivät päästä Ja suuri vuoren haltia korotti julman äänensä ja huusi taas yli erämaitten: "Näin on aina oleva! Näin on aina oleva! Aurinko on kuollut. Koko maailma on polvensa notkistava ja minua rukoileva, minua, ikuisen talven ja ikuisen yön kuningasta!" Tästä suuttui Sampo, joka yhä istui kukkurakiven takana.
Vaan meren äärtäpä astui nyt jumalainen Akhilleus, valtavin äänin huusi, ja luo urot riensi Akhaian, myös nekin joill' oli valkama ain' olopaikkana muuten, laivojen ohjaajat, peräairojen haltiat kaikki, muonitusmiehet myös, väen ruokkijat laivojen luona, kaikki ne riensi nyt koolle, kun näyttihe taasen Akhilleus, kauan olleet nuo polokamppailusta jo poissa.
Mainingit vellovat puolehen maan, hiekkarantahan rauhaisaan, raukeaan uupuen uinailuun helle-päivänä heinäkuun. Vaieten vierivät viestit veen rannan raitojen siimekseen, tarinat hyrskyjen hämärtyväin auringon läikkänä kimmeltäin. Vasta kun yö saa ylitse maan, havaa haltiat haudoistaan himmeään siintoon, helmihin kuun lainesormien soitteluun.
"Näin pitäisi aina oleman!" huusivat haltiat ja tontutkin täyttä kurkkua, sillä kaikki he enemmin rakastivat yötä ja talvea kuin kesää ja päivänpaistetta.
Lehdon haltiat tään sekä joettaret, te, olkaat, Muistaen entisiänn', meillekin lempeät nyt. Vihkien viettivät nuo salaa maalaisia juhlii; Jälkiään seuraten me onnelaan hiivimme myös. Aamor seuraapi meit'; hän saa tuo taivainen poika, Läheisii rakkahiksi, kaukaisii läheisiksi. Filomela. Sinua, laulatar sa, totta ruokkien kasvatti Aamor: Nuolellaan jumala kai tarjoi sull' syötäväsi.
Mailmani rupeaa valkenemaan! IIVARI. Siinä on minulle pelastuksen kallio! NIKO. Onko talossa viinaa? SAKERI. Sepä kysymys. Tämä on krouvi, iloinen krouvi. Jos nyt vaan kaikki kävis hyvin! NIKO. Missä ovat tämän huoneen haltiat? SAKERI. Krouvari tulee kohta; olkaa hyvä ja vartokaa! NIKO. Aikani on tärkki! SAKERI. Ei niin, ettette hetkeä levätä jouda. NIKO. Meillä on kaunis ilma!
Mieltäni katkeroitti se, että nämä muukalaiset käyttäytyivät meidän alueellamme, niinkuin he olisivat olleet sen haltiat, ynnä se että heitä useinkin niin kohdeltiin, koska heillä aina oli kultarahat käsissä.
Eeva ... salaamme hänen hommansa myöhemmäksi. Mutta tunnetko, kyllä kyllä sinä tunnet ne haltiat, jotka sielujen asunnossa loihtivat esiin kevään, saavat kukat puhkeamaan ja ilman suloiseksi ja puhtaaksi, tunnethan sinä ne, nuo pienet, keveät, hiljaiset, vaatimattomat, melkein näkymättömät, mutta kuitenkin niin mahtavat olennot, sanalla sanoen ystävällisyyden hengettäret maan päällä!
"Ei, ei", sanoi tyttö vakavasti, "ei siitä olisi apua ollut, sillä vuoren haltiat olivat sormuksen keralla myös vieneet Annikilta kaiken rohkeuden. Rohkeus kun on kerran kadonnut, tulee typeryys sen sijaan." Vähän aikaa vaiti oltuaan jatkoi tyttö: "Sitä kovin tekisi mieleni tietämään, missä se etelämaa on olemassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät