Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. toukokuuta 2025
Ei sairas laulele, juokse, Ma makaan alla puun; Sävel loitto se kaikuu luokse, Jään outoon uinailuun. Mielehen soi vienoinen Kevätkelloin ääni, Soios, laulu pienoinen, Kauas yli pääni. Maille soi, miss' unteloi Ruusukukka kulta. Vienolle, mi tuoksun toi, Terveiset vie multa. Ja perhosen lemmikki ruusu on, Sen ympäri liehuu tuo, Mut kultasiipiin perhosen Säde auringon lempivän katseen luo
Liki hyppivät kuunnellen silloin Arat kaurihit, älykkäät, Mut kaukana humuu illoin Pyhän Gangeksen kuohupäät. Ja sinne me laskeudumme Vain varjohon palmupuun, Me lempeen tuutiumme Ja riemujen uinailuun.
Anna lauloi laulamistaan, sitte alkoi hän omia haaveilusäveleitään, vaivuttaen kuulijansa suloiseen uinailuun, josta heidät äkkiä tempasi erään tunnetun katuviisun räikeä sävel. Mitä, mitä nyt, lapseni? huusi kummiukko ällistyneenä. Minä tuskin tulin ajatelleeksi mitä soitin, vastasi Anna, lopettaen soittonsa epäsoinnulla. He lauloivat tuon laulun eilen yhdistyksen illanvietossa.
Meistä itsestämme tuntui, kuin olisi Damaskuksessa olomme ollut unelma ja pysyäksemme tuossa kauniissa unelmassa tuuditutamme itsemme tässä salaperäisessä aamuhämärässä aivan mielellämme vienoon uinailuun. Pian valkenee kumminkin päivä, me tulemme varsinaiseen Baradan jokilaaksoon ja nousemme sitten verkalleen vuorenselännettä ylös metsättömän, punervan Kasiun-vuoren ympäri.
Mut impeni armas ja viehkeä-huuli, Sun jouda en ruusuja suutelemaan, Mun kansani kallis ja murhekas maani Ne kutsuvat työhön ja taistelemaan. »Oi poikani, heittäös työsi jo pois, Jo ammoin on saapunut yö, Pian koittavi taivaalla huomenkoi Tuo valvonta voimasi syö!» Oi äitini armas ja kultaisin, Et nyt mua työstäni saa En jouda, en jouda mä uinailuun: Kun vaarassa häilyvi maa.
Niin, äitini hellin ja herttaisin, Ikä ihmisen lyhkänen on. En jouda, en jouda mä uinailuun, Mun täytyvi taistelohon. »Voi, lapseni nuori ja kalpea, voi, Sinun intosi oivallan Ja Luoja sun toimesi siunatkoon Ja vieköhön huolet maan!» Suursaaressa 1891.
Kesällä oli hänellä niin hauskaa. Silloin asui hän naimisissa olevan sisarensa luona ja antoi huoneiden olla yksin; mutta nyt täytyi hänen istua pitkät syysehtoot ypöisen yksin tyhjässä talossa, jossa ei ollut edes sellaistakaan ylellisyystavaraa kuin portinvartia. Nyt oli hän vaipunut levottomaan uinailuun ja näki unta, että hänen mummovainajansa tuli vieraisille valkoisessa ruumispuvussa.
Vait immet viehkeät ruusuja haan Jo sissin paarille tuovat, Mut haarikka miehissä kiertää vaan, Ja he tuimina ääneti juovat. "Ja isäini rinnalle uinailuun Ma tahdon jo saloon sankkaan, Miss' yhdestä juuresta aarniopuun Nous neljä runkoa vankkaa. "Niist' ammoin kaksi jo karsittiin, Pian kirves kolmannen merkkii; Mut vihreä puu jää jäljelle niin, Mi nuoria oksia kerkkii!"
Mut impeni armas ja viehkeä-huuli, sun jouda en ruusujas suutelemaan, mun kansani kallis ja murhekas maani ne kutsuvat työhön ja taistelemaan. "Oi poikani, heittäös työsi jo pois, jo ammoin on saapunut yö, pian koittavi taivaalla huomenkoi tuo valvonta voimasi syö!" Oi äitini armas ja kultaisin, et nyt mua työstäni saa en jouda, en jouda mä uinailuun: kun vaarassa häilyvi maa.
Niin, äitini hellin ja herttaisin: ikä ihmisen lyhkänen on. En jouda, en jouda mä uinailuun, mun täytyvi taistelohon. "Voi, lapseni nuori ja kalpea, voi, sinun intosi oivallan ja Luoja sun toimesi siunatkoon ja vieköhön huolet maan!" Suursaaressa 9/8 1891.
Päivän Sana
Muut Etsivät