United States or Egypt ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuin kukka olet kaino, Niin kuulas, vienoinen; Sua katselen ja kaiho Mun hiipii mielehen. Mun on, kuin rukoilla täytyis Mun vait käsi kutreillas, Ett' aina sa oisit, vieno, Niin kaino ja kuulakas. Laps, se ois vain turmiokses, Ja ma niin koin järjestellä, Ettei mulle hellään hehkuis Koskaan enää lempes hellä.
Et vartta nää niin viehkeää, mut hymy saa sun taikaan, ja silmät nuo ne säihkeen luo, kuin kaste aamun aikaan! Hän veikaroi, taas olla voi luo äidin mieli keidon. Mua lempii hän, vain seikan tän voit väittää viaks neidon. Oi, leyhki, länsi vienoinen, kautt' alhoin, metsänrantain; mailt' tuoksujen sä mettisten suo tulla simaa kantain! Sa pojan luo taas tyttö tuo, luo kevätkoivun kannan!
Oli kaunis heinäkuun päivä; viehättävä kesänhenki vallitsi luonnossa; hyönteiset surisivat, havut tuoksuivat kuumuutta likeisessä metsässä, vienoinen auer peitti taivasta. Puolen päivän rinnassa pysähtyivät vaunut sairashuoneen portin eteen. Niissä istui lääkäri ja hänen vieressänsä nuori nainen, jota hän puhutteli kreivittäreksi, ollen erittäin kohtelias hänelle.
Eräs hellä äiti, jolla oli neljä erin-omaisen viisasta lasta, kuuli syvästi liikutettuna ruusuhuulisten lastensa kertovan, miten kykenevällä tavalla kotitarkka sai sanat sointumaan toisihinsa, esimerkiksi taputtaa ja naputtaa, iloinen ja suloinen, pienoinen ja vienoinen j.n.e.
Ja eläväin ja kaikkein, miss' on henki, Myös puiston pienoisimman hyönteisenki, Ja leppälintuin, jotka lauloi puissa Tuo sävel vienoinen soi kaikkein suissa. Ja huultas lämmintä kun koskin huulin, Sun hengähdyksessäs tuon äänen kuulin. Se soi kuin sävel ikisointuin maista, Se sanomaa toi salaa ihmeenlaista. Se hiljaa kuiski, miss' on kaiken juuri, Ja mik' on luomakunnan sielu suuri.
Mä tiedän perijättären, Mut missä, en hiisku, en; On torpan ainoa lapsi Ja sinisilmä ja kultahapsi, Kuin ruskotus vienoinen! On anoppi vanha ja appi: Ei muuta vailla kuin pappi! On kahden tynnyrin kylvömaat Ja heinävät niityt ja haat; Ja vaikk'en katso rahaa, Niin joshan on rahaa, se ei tee pahaa: On lainassa seitsemät sa'at!
"Mitä nyt, lapseni?" "Minä pyydän Jumalalta anteeksi, että sanoin häntä pahaksi. Hän on hyvin hyvä, kun lähetti tänne niin hyvän herran." Hän makasi vähän aikaa, silmät ummessa; sitte avasi hän ne vielä kerran, hymyili ystävällisesti ja sulki ne jälleen. Kalpeilta huulilta läksi vienoinen puhallus, niinkuin kynttilää sammuttaessa, ja kuolema oli ainiaaksi sammuttanut hänen elämänsä valon.
Hän onkin tarkka eukokseen, Hän hyvin hoitaa askareet; Siin' ukko jouten lapsilleen Opettaa uskonkappaleet. Lemmen kaihoon sydän taipuu, Sulo tuskain kyyneliin, Ja ma pelkään, tämä kaipuu Tulee vielä täytöksiin. Oi, nää lemmen karvaat hoivat, Lemmen kurjuus vienoinen, Vaivat taivaiset taas toivat Rintaan tuskin terveesen.
Hän pukeutui aina hyvin sieväksi, sillä hänellä oli näöstään tuo kainomainen ylpeys, joka niin hyvin sopii nuorelle tytölle. Minusta hän oli sangen kaunis, ja sinä häntä pitivät kaikki naapuritkin. Hänellä oli valkovärinen hieno muoto ja vienoinen ruso poskilla, hieno kastanjanruskea tukka ja kauniit ruskeat silmät.
Riemu se vaan heti vie unosen, kuvahas pyrin kiinni, Yksinp' oon poloinen, kuullen vaan laulua sirkan; Silloin luoksesi, voi, huokaus sydämestäni nousee!» Annapa näin: »Elias, tosin oot sinä kultani kalliin!» Lausui ja vaikeni taas, silmässäpä kyynele kirkas Loisteli vienoinen »niin ei isäkään sua rakkaamp' Oo, ei äitinikään. Sinuhun minä luottelen aina.