United States or Eritrea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yhä raivoo suosion myrsky, Yhä häntä nyt huudellaan; Kun syttyvi tunteet kerran, Vähitellen ne tyyntyy vaan. Mut turhaan vuottavi kansa: Pois riensi jo mainio maan, Hän ulkona vilpastuttaa Sydäntulta ja -tunteitaan. Oman nuoruutensa hän kertoi, Oman lauloi rakkauden: Siks lämpö ja into ja voima, Siks kyynele kaipauksen. K
Mut vait oli impeni kaino, Katsahtain korkuuteen, Ja poskellans kyynele kiilsi Helmenä kirkkaana. Mun käteni ihanast' eksyi Kiharains mustaan yöhön. Niin vietimme lempeäss' laaksoss' Päivämme autuaan; Me varjossa valkean tuomen Istuimme ruohistoss', Ja läheni kesänen ehtoo, Sunnuntai-ehtoo tyyni.
Hän on tullut, sinä olet nähnyt hänen. Mutta, oi, kadottaaksesi hänen kohta taasen!« puhui vihdoin Maria ja silmäili rakkaasti, mutta samalla suruisesti Annaa. Anna ei vastannut mitään. Karvas kyynele nousi hänen silmäänsä. Hän käänsi kasvonsa pois Marian puolesta. «Jumala! Näinkö pitää minun palkita kaikkea sinun rakkauttasi... Ei, Anna, ei! Sinä olet ylevä, parempi kuin minä.
»Näethän, että ma nauran nytkin, katso, ma nauran silmäripsien alta.» Nauranet, itket sydämessäsi, kyynele killuu silmäripsien alta. »Lempivän hymy on kyynelten halki.» Miksi siis raskaasti sydämesi huokaa? »Rakkaus rintani ahtaaksi teki.» Huoneessa tässä on kuolema käynyt. »Aukaise silmäsi, armas!
"Mun hovi, teidän lääni on," Niin herra jatkoi nyt. "Isäntä kukin olkohon Kuin maat ois perityt. Jumala vaan ja ruhtinas Meill' yhteinen on valtias. Ja rakkaus veljyyden On side sydänten." Jo lausuikin hän tarpeeksi. Vaan kansa vait on myös! Niin kuunteleeko kylmästi Tuo joukko jalon työs? Ei! lämpimyyttään vait on se, Suun sulkee kuuma kyynele. Vavahtaa huulet vaan, Ei lähde sanaakaan.
Hän Jumalata kiitteli Vapauden riemussa. Hän lauloi, eikä tietänyt, Kuin kauaks' äänens' soi, Kun kiivas luoti lensi nyt Ja surman hälle toi. Mit itket? Suotta kyynele Nyt on. Ken auringon Loistossa laulaen kuoli, se Elää, vaikk' kuollut on. Suv'illan kirkkaan sulohon On kuolo herttainen. Kun silmä tähtää valohon Laulaja miekkoinen! Keväällä vuonna 1882. Oi, kevätpäivää helteistä!
Noin lausui hän ja viipyvi; kyynele Pidetty puhkesi hänen silmistään, Ja kädestä nyt ottaen poikaansa Rukoilevaisen muodolla lausui taas: "Nyt olet, Dmitri, ainoa poikani, Sä vaikka olet riemuton, kamala, Sinuhun turvautuu jalo sukumme, Et tuskautua saa, etkä hukkua.
«Se olisi ollut velvollisuuteni, ja jos olisin sitä seurannut, ei täällä olisi nähty semmoisia kuin nyt«. Näin juttelivat vanhukset. Mutta kamarissaan istui Maria akkunan ääressä silmäillen ulos järvelle, jonka pintaa pitkin aurinko säteitänsä levitti. Maria oli yksin. Hänen silmäripsissään välkkyi nyt kirkas kyynele.
Se on Hän, jonka sormi johtaa Elon vaiheita, kaikkea maailmaa. Oi, Hänetkö onnessamme Siis voisimme unhoittaa? Taas terve, terve, impyeni hellä! Taas luokseniko sinut sinut! sain? Tää tottako on? Lausu, armahain! Et lausu, vastaat riemukyynelellä! Ah, ymmärrän! Tuon tiedänhän niin hyvin: Kun sydän ompi onnen-autuain, Niin kyynele ja katse lausuu vain Sen tunteen, jok' on sointuisin ja syvin.
On aamusi ihana, Sun päiväs' loistava kerran on, Siis sovinnoks' kätes' anna Ja loista sankarina." Mutt' Klesamor vastineeks' Löi häntä miekalla nurjalla; Taas syttyi tappelu, silmä Nyt sammui Klesamorin. Sä aaltojen neitonen, Miks' vuotaa kyynele silmästäs'? Kaatunut eipä, Oihonna, Sun jalo sankarisi.