United States or New Caledonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silmään vaiteliaan kävi varkain kyynele, toinen poskea polttelevaa helohelmenä uursi ja häipyi. Tuon näki, touhuin tullessaan, heti lempeä tyttö, aavistain, ett' taas hänen armaitaan oli myrsky raastaen häirinnyt; vain hetkeks näytti se laanneen. Haastaa tohtinut ei. Vait nyökäten, arkana riisuin, pääsi jo vaatteistaan, ja jo paljastui siro päähyt. Kutreja järjestäin luo siskon hiipivi hiljaa.
Mun kuulevi kultani, rintaansa lyö, ja kyynele tulvahtaa, kun laskevi päivä ja saapuu yö, hän jo omansa unhottaa. Kuta kauemmin neiti Regina kuunteli näitä koruttomia säveliä, jotka olivat hänelle vieraita, mutta samalla kuitenkin sydämellisen surumielisyytensä vuoksi niin tuttuja, sitä enemmän liikutti häntä se kaipaus, joka niin elävästi muistutti häntä hänen omasta mielentilastaan.
Majuri silmäili kävellessään silloin tällöin Mariaa, ja vanhuksen silmäripsissä välkkyi kirkas kyynele. Annalle ei ollut näinä hetkinä puhuttu mitään. Majurin sydän oli ollut täynnä onnentoivotuksia Marialle. Mutta nyt meni Maria Annan tykö, tarttui häntä hellästi käteen ja vei hänen majurin luo.
«Anna!« sanoi Maria, ja hänen äänessään oli paljon nuhdetta. «Anna, mitä sinä puhut! Voisinko koskaan unhottaa sinua! Oi, minä luulin sinun paremmin tuntevan Mariaasi. Jättää meidät! Sitä et koskaan saa!« Taasen nousi kyynele Annan silmiin. Hän koetti estää sitä, vaan hän ei voinut; kyynele juoksi, putosi alas ja poltti Marian kättä.
Viimein sanoi hän hiljaisella, tuskin kuuluvalla äänellä: "Sinua en koskaan unohda!" Tätä sanoissaan nosti hän ujosti suuret, mustansiniset silmänsä ylähälle maasta ja kyynele vieri pitkin poskiansa. Samoin vierii kasi-pisara pitkin puhtaita ruusunlehtiä, auringon idässä säkenöitsevää silmäänsä nostaissa. "Rakastettu Anna!" sanoi nuorukainen ottain tytön käden omaansa. "Minua et koskaan unohda!
Hilja katseli paperia, muutama kyynele vierähti siihen, ja hän sanoi itseksensä: »Paavo! Paavon antamat ovat nämä muistot.» Hän riensi vanhan tätinsä kamariin lahjojansa näyttämään. Täti katseli niitä lausuen: »Sinä olet saanut hyvän lahjan, sillä se ei ole katoavainen; hyvällä kirjalla ja hyvällä neuvolla on aina arvonsa.»
Kohta hän unhotti työnsä se palvelustyttö ja laski varjohon tuuleen vilvakkaan vasun kukkasinensa; itse hän kummastuin nyt luoteli impeä arkaa. »Mist' on», lausui, »kyynele tuo, joka silmänne kaihtaa?
Kun Inka nyt viimeisen kerran kotona ollessaan astui äitinsä eteen kiittääksensä häntä kaikista lapsuutensa päivistä, nuoruutensa iloista, rakkaudesta, uskollisuudesta ja rauhasta kun hän ojensi hänelle lahjansa, oivallisen kakun, kiedottuna liinaan, joka oli sidottu ruusullisella silkkinauhalla, niin koki hän vieläkin hymyillä, mutta kuitenkin vierähti suuri kyynele tuolle ruusuiselle siteelle silloin, kun hän kumarsi päätänsä ja äänetönnä antoi lahjansa. Elsa eukko nousi ylös tuo muutoin niin iloisa, voimakas ja terve eukko vapisi kuin haavan lehti ja sulki tyttönsä syliinsä. "Jumala siunatkoon sinua, lapseni!" kuiskasi hän nyyhkien. "
Leikkiä lyöden sun eteesi kuolen. Mi sulo, kun taloustoimissa liikut, mi lempeys, kun leikkien polvella kiikut, mi puhtaus mun sieluni ympäri saartuu, mi kauneus, mi korkeus mun ylleni kaartuu! Ma muistan, kun näin sinut ensi kerran: Sa katsoit kuin katsoo enkeli Herran, mut silmäsi nurkasta kyynele kiilsi; niin raskaasti, ah, se mun rintaani viilsi.
Näin hän haasteli. Mut tytön silmässä kyynele hiljaa kasvoi ja poskellen kuin kastehelminen vieri. Vaan sala-huokauksin kysäseepi hän: »Mointako haastaa, muillen mointako hän, ei mulle hän ilmase mitään!